Torjuntavoitto koronasta!

Tähän asti suomalaisessa kielenkäytössä sana ”torjuntavoitto” on ollut kiertoilmaus ”toiseksi tulemiselle” tai ”häviämiselle” – alkusyy on Neuvostoliittoa vastaan käyty jatkosota, joka oli pieni kahakka toisen maailmansodan sivunäyttämöllä mutta meille sattuneesta syystä tärkeä, ja siinä Suomi sai torjuntavoiton Neuvostoliitosta eli hävisi. Tästä tapahtumasta on kulunut yli 75 vuotta, ja nyt Suomi on jälleen kriisissä, jossa poikkeusolojen lainsäädäntöä on sovellettu. Tällä kertaa ”vihollinen” on pienenpieni, ja sen elollisuudesta voidaan käydä mielenkiintoista filosofista keskustelua – muistelen aikoinaan nuorena tähtitieteilijänä argumentoineeni keskusteluun kysymyksestä, onko Marsissa tai ulkoavaruudessa elämää, että itseään kopioivat molekyylit lasketaan elämäksi. Oma filosofinen keskustelunsa virinnee myös aiheesta, onko sisäavaruudessa eli aurinkokunnassa älyllistä elämää, mutta palaan tähän kirjoitukseni lopussa.

Maailmalla käydään keskustelua siitä, kuinka koronakäppyröiden muodosta voidaan päätellä, onko jokin maa onnistunut tai epäonnistunut koronan torjunnassa. Näiden käppyröiden tulkitsijoiden mukaan esimerkiksi Italia, Espanja ja Ranska ovat onnistuneet Suomea paremmin, koska alun korkean piikin jäljiltä tartuntakäyrä on romahtanut alas, kun taas Suomessa mainittua alenemista ei ole tapahtunut. Tosin Suomessa ei ole ollut myöskään alun korkeaa piikkiä. Sallittakoon, että lainaan tässä FT Kaisa Kankaan ansiokasta mielipidekirjoitusta lauantain Helsingin Sanomista ja käytän sotatermejä: Italia, Espanja ja Ranska päästivät vihollisen sisään ja antoivat sen vallata aluetta, mutta myöhemmin valtasivat menetetyn alueen takaisin mittavilla tappioilla. Suomi taas ei missään vaiheessa antanut vihollisen vallata aluettaan vaan torjui sen minimaalisilla tappioilla verrattuna esimerkiksi mainittuun maakolmikkoon. Tässä mielessä Suomi on saamassa torjuntavoiton, ja se on koronakriisissä paras mahdollinen kuviteltavissa oleva voitto.

Edellinen kirjoitukseni viikon takaa antoi pessimistisemmän kuvan Suomen toimista. Pelkäsin silloin, että Suomi on valinnut ”laumasuojastrategian”, jota ei häveliäisyyssyistä kutsuttaisi laumasuojastrategiaksi. Vielä keskiviikkona 13.5. Helsingin Sanomien mukaan THL arvioi, että ”epidemian lyhentäminen” (toisin sanoen sen leviävyyden lisääminen) aiheuttaisi vähemmän menetyksiä kuin torjumiseen (tukahduttamiseen) pyrkivä strategia. Tosin samaisessa jutussa THL:n tutkijat olivat myös yllättyneitä siitä, että oireettomina koronan sairastaneita oli vasta-ainetestien perusteella paljon vähemmän kuin heidän mallinsa antoi ymmärtää (käyttäen kuolleisuuslukua 0,2 %). Samaisessa artikkelissa arvosteltiin hallitusta siitä, että se olisi ulostuloissaan epäselvä liittyen laumasuojastrategian tai torjumisstrategian valintaan ja siihen, mitä tarkoittaa hybridistrategia. Tämä epäselvyys poistui viimeistään 15.5. tiedotustilaisuuden myötä, jossa selväsanaisesti ilmoitettiin, että laumasuojastrategian oli hylännyt jopa THL – oletan, että sitä edesauttoivat viimeaikaiset kokeelliset havainnot, joissa oireettomia sairastaneita on vasta-ainetestien mukaan kymmenesosa heidän mallinsa oletuksiin verrattuna. Mutta hallitus oli siis selväsanainen siitä, että torjuminen eli tukahduttaminen on Suomen strategia ja sitä toteutetaan sen mukaan, mitä aiemmassa kirjoituksessani menestyksekkäästä hybridistrategiasta maalailin (tarttuvuusluku on tällä hetkellä 0,6-0,85, eli torjuntavoiton saaminen on hyvällä mallilla).

Sisäavaruuden älyllisestä elämästä ja toivottavasti uudesta normaalista: Vähemmän yllättäen ihminen on omalla hölmöilyllään myötävaikuttanut koronakriisin syntymiseen luomalla sille otolliset olosuhteet. Sikäli onnea oli nyt matkassa, että korona ei ole kovin tappava virus (SARS oli kymmenen kertaa tappavampi), mutta tästä on monella tavoin otettava opiksi, ettei ihmiskunta jatkossa tyhmyyttään tapata itseään. Biodiversiteetin heikkeneminen yksinkertaistaa maapallon eliölajistoa ja siten asettaa koko ekosysteemin tuhoutumisen suurempaan vaaraan. Eläintuotannon yksikkökokojen kasvattaminen ja yksipuolistaminen tekee niistä suuria koelaboratorioita erilaisille bakteereille ja viruksille – edellisenä hyvänä esimerkkinä siasta ihmiseen siirtynyt sikainfluenssa. Ylipäänsä eläinten syöminen altistaa ihmisen eläinperäisille bakteereille ja viruksille, viimeisimpänä korona. Suosittelen aiheesta enemmän kiinnostuneita tutustumaan Risto Isomäen haastatteluun (Yle, 15.5.2020).

Nyt on kohtalaisen selvää, että tehotuotettu eläinten hyödyntäminen ja laajamittainen lihansyönti on tulossa tiensä päähän – vaihtoehtona on se, että me, ihmiskunta olemme tulossa tiemme päähän, todennäköisesti nopeammin kuin hitaammin. En maalaa tässä lihansyönnin lopettamista kaikille välttämättömänä ratkaisuna vaan sitä, että siirtyminen pienempiin yksikkökokoihin ja tehotuotantoa eettisempään luomutuotantoon vähentää elinperäisten ihmisiin siirtyvien tautien riskiä, ja tämä järkevä riskienhallinta tekee esimerkiksi lihantuotannosta paljon nykyistä kalliimpaa, jolloin lihansyönti erittäin todennäköisesti vähenee ja siitä tulee kallis ja harvinainen herkku niille, joilla lihanhimoa on. Lihan korvaaminen laboratoriotuotetulla keinolihalla on myös varteenotettava vaihtoehto. Mielestäni koronasta kannattaa myös – varsinkin rikkaissa maissa – ottaa opiksi se, että pärjäämme vähemmällä materialla ja krääsällä, pärjäämme vähemmällä kuluttamisella.

Ja tällä kertaa lopuksi myönnän todennäköisesti olevani melkoinen optimisti: viime syksynä kirjoitin tulevaan scifikirjaani epilogin, jossa ikävien yhteensattumien vuoksi eräs henkilö saavuttaa liki kuolemattomuuden ja seikkailee ympäri maailmankaikkeutta ja oppii kaikenlaista. Jossain vaiheessa hän palaa takaisin erään auttamansa sivilisaation luo miljoonien vuosien jälkeen. Hänen aikoinaan pelastamansa sivilisaatio kukoistaa, ja se on ottanut ohjenuorakseen sen, että tekninen evoluutio ei saa olla lajin evoluution edellä. He elävät harmoniassa luonnon kanssa, eikä heillä ole teknologiaa, jonka käsittämiseen heidän kykynsä eivät riitä. Pieni suhteutus ihmisen evoluutioon: luulen, että emme vielä hanskaisi kunnolla tultakaan, saati sitten useita sen jälkeen keksittyjä asioita. Aikoinaan ihminen käytti lihanhimossaan tulta metsästysvälineenä, metsiä poltettiin riistanajotarkoituksessa. Kuulostaa harmittomalta toiminnalta, mutta tämän vuoksi aikaisemmin metsäiset alueet muuttuivat esimerkiksi Pohjois-Amerikassa preeriavyöhykkeeksi. Luola-apina tulisen soihdun kanssa on kymmeniätuhansia vuosia sitten on ollut ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa, kun olemme muuttaneet (tuhonneet) planeettaa peruuttamattomalla tavalla. Mutta toivon vahvasti, että opimme, ennen kuin ihmiskunta ansaitsee Darwinin palkinnon poistamalla geeninsä lisääntymästä – sillä, että muutamme ympäristöä tavalla, joka lopulta tuhoaa meidät. Korona olkoon herätyskello, joka havahduttaa uuteen, parempaan aamuun. Viisaisiin ratkaisuihin.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *