Uusklassisesta talousteoriasta

(tylsän akateemikon terveisiä norsunluutornista)

 

Olen ollut toisena tekijänä tutkimuksessa, jossa osoitettiin, että uusklassinen talousteoria ei pidä paikkaansa ja on havaintoaineiston vastainen. OK, ehkä ilmaisen asian varsin kärkevästi, mutta aineiston valossa voidaan todeta, että ainakaan Suomen kansantalous vuosina 1975–2008 ei minkään talouden sektorin osalta noudata uusklassista talousteoriaa. Tutkimus on julkaistu Physica A:ssa (linkki), ja se täyttää tieteentekemisen edellyttämät luotettavuus- ja laatuvaatimukset.

Miksi tämä tulos on merkityksellinen, ja miksi se on oleellinen varsinkin nykyisessä taloustilanteessa niin kansainvälisellä kuin valtion tasolla ja myös kuntatasolla? Jatkan hieman spekuloimalla, mitä tämä mahdollisesti tarkoittaa.

  1. Koska uusklassinen talousteoria ei aineiston mukaan toimi Suomen osalta vuosina 1975–2008, on perusteltua olettaa, ettei Suomen kansantalous ole noudattanut uusklassista talousteoriaa myöskään ennen tätä aikaväliä eikä sen jälkeen.

  2. Koska Suomen kansantalous ei noudata uusklassista talousteoriaa, voidaan hyvällä syyllä epäillä, etteivät muidenkaan maiden kansantaloudet noudata sitä (tämä asia on yksinkertainen mutta ehkä hieman työläs tutkia, mutta mikäli jotakuta kiinnostaa, artikkelistamme löytyy sitä varten menetelmät).

  3. Ja merkittävimpänä seikkana: Käytännössä kaikki kauppatieteen, taloustieteen ja tuotantotalouden nykyinen ja viimeisimmän sadan vuoden aikana maailmassa annettu opetus perustuu uusklassiseen talousteoriaan.

Siispä karmaisevana johtopäätöksenä: Suomen ja muidenkin maiden poliittisten ja talouselämän päättäjien talousopit on rakennettu sellaisen väärän teorian varaan, jota todellinen talous ei noudata! Älkää siis ihmetelkö, mistä näitä politiikan ja talouselämän aloilla kuultuja sammakoita sikiää: ”Otettiin niskalenkki markkinavoimista”, ”Me tienataan tällä”, ”Taloussyklit ovat kuolleet ja talous jatkaa vakaata kasvua maailman loppuun saakka”, ”Meidän mallimme mukaan mitään talouskriisiä ei pitänyt tulla”. Olisiko kuitenkin niin, että mikäli teoria tuottaa todellisuuden kanssa ristiriitoja, niin teoria pitäisi hylätä eikä väittää, että todellisuus on virheellinen?

Tässä lienee yksi syy lisää suhtautua skeptisesti ja sopivalla kriittisyydellä niihin talouspuheisiin, joita päättäjät suustaan suoltavat.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *