Uusliberalismin uho ja tuho: Keskuspankeista

Kuva 1: Hyperinflaation ajan Saksassa nainen lämmittää uunia seteleillä, koska seteleillä ostettavan polttopuun määrästä saatava lämpöenergian määrä on pienempi kuin setelien polttamisesta saatava. Tämä trauma on syvällä saksalaisessa yhteiskunnassa, joten ei kannata ihmetellä, miksi saksalaiset suhtautuvat hyvin kielteisesti EKP:lle esitettyihin rahanpainamisvaatimuksiin, joita yli varojensa eläneet euromaat esittävät.

 

 

 

 

 

 

Kirjoitin tämän artikkelin alun perin vuonna 2009 Helsingin yliopiston Karjalaisen Osakunnan jäsenlehteen, Pieneen Puukelloon (2/2009). Artikkeli on edelleen ajankohtainen, mutta tähän nettiversioon olen tehnyt muutamia täsmennyksiä, korjauksia ja tietojen päivittämisiä.

Keväällä 2009 nähtiin kriisin silloiset pohjat, mutta alkusyksystä 2011 lähtien kriisi on edennyt uuteen vaiheeseen. Vuosina 2008–09 kyse oli investointipankkien tekemistä virhesijoituksista pääosin asuntolainoihin liittyvillä instrumenteilla, ja kupla puhkesi, kun paljastui, että lainoja saaneet olivat todellisuudessa kykenemättömiä selviytymään velvoitteistaan. Vuonna 2011 alkanut kriisi on oikeastaan saman vanhan toisinto, mutta tällä kertaa kyse on siitä, että valtiot ovat eläneet yli varojensa ja niitä uhkaa maksukyvyttömyys. Valtioille heppoisin perustein rahaa lainanneille ”sijoittajille”, käytännössä investointipankeille, uhkaa puolestaan tulla tappioita siitä, että riskit arvioitiin jälleen kerran liian pieniksi ja tehtiin huonoja sijoituksia.

Luettavuuden parantamiseksi olen jakanut alkuperäisen pitkän artikkelin kolmeen osaan.

Osa I
Osa II
Osa III

30 kommenttia (vanhan sivupohjan keskustelut)
  1. Lasse
    Kirjoitettu 2.12.2012 klo 04:47 |
    Kestolinkki

    Menneeseen keskusteluumme viitaten, ohessa hyvä artikkeli selvittämään väärinkäsityksiäsi talouden toiminnasta, rahasta ja työttömyydestä: http://sorsafoundation.fi/2012/11/30/luonnollisesta-tyottomyydesta-taystyollisyyteen/

    • Alia Dannenberg
      Kirjoitettu 4.12.2012 klo 01:15 |
      Kestolinkki

      Tervehdys taas, arvoisa kiistakumppani. Tulet tänne taas väittämään, että minulla olisi väärinkäsityksiä talouden toiminnasta. Voi hyvinkin olla, mutta pidän epätodennäköisenä, että väärinkäsitykseni olisivat niissä asioissa, joita haluat nostaa esille. Pikemminkin minusta vaikuttaa edelleen siltä, että sinulla on väärinkäsityksiä (joko tahallisia tai tahattomia) liittyen rahan olemukseen. Ainakin sivuutat olankohautuksella tuhansien vuosien empiirisen aineiston. Kerropa minulle omin sanoin, mitä tapahtui, kun Mansa Musa 1300-luvulla lähti hajjille (pyhiinvaellukselle) Mekkaan. Vai kuuluuko tämäkin asia niihin, jotka mielelläsi jätät huomiotta?

      Itse koen, ettei tämä keskustelu johda mihinkään. Pari kuukautta sitten kuvittelin jo meidän päätyneen jonkinlaiseen aselepoon, jonka tuloksena kumpikaan ei enää tuntenut tarvetta käännyttää toista. Totuus on, että kumpikaan meistä tuskin tulee tämän johdosta muuttamaan käsityksiään talouden perusasioista. Siksi toivonkin, ettei tätä inttämistä enää ole tarpeen jatkaa ainakaan pelkän inttämisen vuoksi.

  2. Matti
    Kirjoitettu 17.9.2012 klo 19:17 |
    Kestolinkki

    Hyvät blogin lukijat,

    Tällä blogilla käyty keskustelu on muuttunut ikäväksi vastapuolen herjaamiseksi, joten osallistun keskusteluun vain siinä hengessä, että asiaton kielenkäyttö saataisiin loppumaan. Vaikka samat asiat pätevät muidenkin rahojen suhteen, jatkossa puhun vain eurojärjestelmästä ja sen keskuspankista EKP. Seuraavassa taloustieteen perusasioita:

    1) Eurojärjestelmässä ei ole rajoitteita valtioiden maksutaseille tai vaihtotaseille, eli ne voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Kaikki euromaat voivat olla yhtä aikaa ylijäämäisiä maksutaseiden suhteen, jos euromailla yhteenlaskettuna on maksutaseen ylijäämä suhteessa muuhun maailmaan ja päinvastoin. Eurojärjestelmä sallii valtioille 3 % vuotuisen valtion budjetin alijäämän suhteessa BKT:hen ja 60 % julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Näitä sääntöjä ovat kuitenkin kunnioittaneet vain muutamat maat kuten Suomi ja Luxenburg.

    2) Valtion budjetti voi olla ylijäämäinen vaikka maalla on maksutaseen alijäämä samana vuonna. Kaikkien euromaiden budjetit voivat olla ylijäämäisiä yhtä aikaa, jos ne keräävät verotuloja enemmän kuin kuluttavat. Julkinen sektori rahoittaa menonsa pääasiassa verotuloilla, eikä julkinen sektori ei voi elää velaksi loputtomiin enempää kuin yksityinenkään sektori. Työllisyyden ylläpito julkisella velalla on perusteltua vain laman aikana, ja nousukauden aikana velat tulee maksaa pois.

    3) Maan maksutaseella ja valtion budjetin alijäämällä ei ole muuta suoraa yhteyttä kuin se tilanne, että alijäämä katetaan ulkomaisella velalla. Valtion budjetti voi olla ylijäämäinen samalla kun maalla on maksutaseen alijäämä. On kuitenkin huomattava, että tavarakaupan eli vaihtotaseen alijäämäisyys (tuonnista aiheutuvat maksut ulkomaille ovat viennistä saatuja tuloja suuremmat) eroaa rahoitustaseen alijäämäisyydestä, sillä pääoman tuonti kotimaahan (maa lainaa rahaa ulkomailta tai ulkomaiset sijoittajat sijoittavat rahaa kotimaahan) tekee rahoitustaseen positiiviseksi. Tällaisessa tilanteessa maa rahoittaa vaihtotaseen alijäämänsä rahoitustaseen ylijäämällä, vaikka käytännössä maa voi velkaantua ulkomaille. Kyse on siitä, ovatko sijoitukset kotimaahan lainaa vai oman pääoman ehtoisia sijoituksia. Kotimaahan virtaa siis nettomääräisesti rahaa tavarakaupasta, kun vaihtotase on positiivinen, ja sijoitustoiminnasta, jos rahoitustase on positiivinen. Positiivinen rahoitustase voi kuitenkin olla valtion velkaantumista ulkomaille.

    4) Kun EKP ostaa valtioiden velkapapereita se maksaa ostoksensa painamillaan seteleillä, jolloin liikkeessä olevien setelien määrä kasvaa. Keskuspankin painamat setelit eivät ole sidottuja pankkien välisiin rahavirtoihin, vaan EKP voi operoida myös muiden talousyksiköiden kuin pankkien kanssa. Ei ole olemassa kuin yhdenlaisia seteleitä yhdessä valuutassa, eli ns. keskuspankkiraha ja yleisön hallussa oleva raha ovat samoja seteleitä.

    5) Normaalisti EKP tekee rahapolitiikkaa avomarkkinaoperaatioilla, joilla se säätää kierrossa olevaa setelistön määrää ostamalla pankkien talletustodistuksia ja muita arvopapereita. Nämä kaupat tehdään takaisinostoperiaatteella, jolloin kyseinen pankki lunastaa talletustodistuksensa takaisin määräajan kuluttua. Kun pankki lunastaa arvopaperinsa takaisin EKP:lta, se maksaa ostoksensa seteleillä, jolloin setelit palaavat EKP:lle. EKP tuhoaa haltuunsa saamat omat setelinsä, joten tällöin rahaperusta eli kierrossa oleva setelien määrä supistuu. EKP tekee avomarkkinaoperaatioita viikoittain, joten EKP voi yksin päättää liikkeessä olevien eurojen määrästä. EKP seuraa lavean rahavarannon M3 kasvuastetta ja tekee avomarkkinaoperaatioita siten, että haluttu kasvuaste saavutetaan M3:lle. Tässä mielessä rahan tarjonta on keskuspankin päätösmuuttuja, eli eksogeeninen talouden muille toimijoille. Jokainen seteli kiertää kuitenkin eri talousyksiköiden käsissä, ja setelien kierto mahdollistaa niillä tehtävän enemmän ostoksia kuin setelistön liikkeessä oleva määrä mahdollistaa. Tekemällä suurempia ja pitkäaikaisempia arvopaperien takaisinostosopimuksia pankkien kanssa, EKP kasvattaa liikkeessä olevan setelistön määrää ja päinvastoin.

    6) Pankit eivät kykene luomaan rahaa, mutta ne monistavat liikkeessä olevan setelistön ostovoiman siten, että suurin osa pankkeihin talletetuista rahoista lainataan eteenpäin kassavarantovaatimusten puitteissa (noin 10 % tulee olla reservissä). Pankki pitää siis reservissä vain murto-osan talletuksistaan. Jos pankki ei myönnä lainoja saamistaan talletuksista, pankki ei saa tuloja ja tekee tappiota. EKP:n liikkeelle laskemalla setelistöllä voidaan siis tehdä normaalin setelistön kiertonopeuden lisäksi pankkien aikaansaaman kerroinvaikutuksen kautta tehdä enemmän ostoksia kuin pelkkä setelistön määrä sallii. Setelistön ostovoima on siten ”endogeeninen” siinä mielessä, että se riippuu siitä, saavatko pankit lainatuksi eteenpäin haluamansa määrän talletuksistaan. Pankit myös sijoittavat saamiaan talletusrahoja eri kohteisiin ja käyvät valuuttakauppaa, joten pankeilla on muitakin tulonlähteitä kuin lainat. Yleisön talletukset ohjautuvat siten pankkien kautta eri sijoituskohteisiin. Ero pankkien lainoittamissa valtioiden veloissa ja EKP:n lainoittamisessa on se, jälkimmäinen lisää kierrossa olevien setelien määrää ja on siten inflatorista em. syistä. Toisaalta voidaan ajatella, että jos julkinen sektori ottaa aiempaa enemmän velkaa, yksityinen sektori ei saa ko. velkoja otettua, jolloin yksityisen sektorin on supistettava investointejaan. Voi siis olla perusteltua, että EKP lisää setelistön määrää valtioiden velkaantumisen takia. Pitkällä aikavälillä tämä valtioiden velkaantuminen ei kuitenkaan ole kestävää eri sukupolvien toisilleen aiheuttaman takaisinmaksu- ja korkorasitteen takia.

    7) Ylijäämiä ei tarvitse rahoittaa, ainoastaan alijäämät. Jonkin sektorin alijäämä voidaan rahoittaa joko kotimaasta tai ulkomailta vastaavien sektorien ylijäämillä. Jos siis julkinen sektori on alijäämäinen, se voidaan kattaa kotimaasta tai ulkomailta. Jos taas maan budjetti on ylijäämäinen, maa voi maksaa pois velkojaan tai lainata rahaa ulkomaille. Näin euroalueen ylijäämämaat voivat rahoittaa alijäämämaiden velkaantumisen. Jos EKP lainaa rahaa tietylle valtiolle (ostaa ko. valtion velkapapereita), muiden maiden ei tarvitse lainata ko. maalle, ja siten muiden maiden maksutaseet voivat olla tasapainossa kun kyseinen maa velkaantuu EKP:lle. Tässä EKP:n lainoituksella on selvästi erilainen vaikutus markkinoille kuin jos lainan antajana olisivat muut euromaat. Ylijäämää pystyy siis tekemään jokainen sektori aina; se ei vaadi resursseja keneltäkään. Alijäämä taas vaatii rahoitusta, eli ylijäämää toiselta sektorilta, tai sitten keskuspankki painaa lisää rahaa, jolla alijäämä rahoitetaan.

    8) Onko setelistö velkaa vai ei? Vaikka setelistö voidaan tulkita keskuspankin korottomiksi velkapapereiksi, liikkeelle laskettua setelistöä ei tarvitse lunastaa takaisin normaalien velkakirjojen tapaan. Näin siksi, että rahoille on pysyvä tarve talouden maksujärjestelmässä, kun taas velkapaperit tulee lunastaa takaisin sovitussa määräajassa. EKP voi siis kasvattaa liikkeessä olevaa setelistöä niin kauan, kun yleisö on valmis ottamaan uudet setelit käyttöönsä. Tähän vaikuttaa korkotaso. Nyt euron koron lähestyessä nollaa, pankit ottavat innolla vastaan rahaa nollakorolla, josta voivat laskuttaa korkeampaa korkoa. Jos kuitenkin euron arvoa kohtaan on epäluottamusta, yleisö alkaa vaihtaa euroja muihin valuuttoihin, jolloin euron arvo devalvoituu suhteessa ko. valuuttoihin. Ääritapauksessa yleisö luopuu eurojen käytöstä. Näin tapahtui Zimbabwessa vuonna 2009, jolloin Zimbabwen dollarista luovuttiin ja yleisö alkoi käyttää USA:n dollaria maan valuuttana. Zimbabwe on yksi selvä todiste kvantiteettiteorian eli monetaarisen inflaatioteorian toimivuudesta.

    9) Monetaristisen inflaatioteorian mukaan setelistön määrä voi kasvaa samalla kasvuasteella kuin reaalituotanto ilman, että tästä aiheutuu inflaatiota (Milton Friedman). Näin siksi, että lisääntynyt hyödykemäärä vaatii lisää rahaa ko. hyödykkeiden ostamista varten. Lisäraha ei kuitenkaan välttämättä saa aikaan lisätuotantoa (narulla ei voi työntää), sillä lisäraha voi myös kohdistua olemassa olevan omaisuuden/hyödykkeiden ostamiseen, jolloin lisärahan aiheuttama liikakysyntä nostaa ko. omaisuuserien hintoja. Hintojen nousu voi tapahtua joko kotimaan tuotteissa tai arvopapereissa tai vastaavissa kohteissa ulkomailla, jos ko. valuutta on maailmankaupassa käytetty raha, kuten USA:n dollari tai euro.

    10) Talouden kasvu ei edellytä velkaantumista vaan ainoastaan sitä, että samassa aikayksikössä saadaan tuotettua samoilla resursseilla aiempaa enemmän samanlaatuisia hyödykkeitä. Tällöin työn tuottavuus on noussut. Tätä tuotannon kasvua vastaavasti EKP voi kasvattaa setelistön määrää. Setelistön määrän kasvu voi tapahtua pankeille annettavien lainojen kautta, jolloin velkaa syntyy setelistön määrän kasvaessa. Jos taas EKP ostaa esimerkiksi kultaa painamillaan seteleillä, velkaa ei synny vaikka setelistön määrä kasvaa.

    Toivottavasti tämä kirjoitukseni lopettaa blokissa käytävän riitelyn rahan endo/eksogeenisuudesta ja siitä, onko raha velkaa vai ei. Toivottavasti voimme myös olla yhtä mieltä siitä, että alijäämät ovat ongelmia, eivät ylijäämät. Alijäämien rahoittaminen vaatii jostakin kyseiset rahat, ja ylijäämillä voidaan kuolettaa vanhoja velkoja tai lainata rahat niitä tarvitseville.

    -Matti

  3. Lasse
    Kirjoitettu 27.8.2012 klo 17:57 |
    Kestolinkki

    Kiitoksia vastauksesta!

    Varmaan osin oikeita päätelmiä, mutta suurimman osan näen olevan suoraan vääriä. Toki jos pystyt kumoamaan empiirisesti tai analyyttisesti esimerikiksi tämän blogimerkinnän pääideat, voin olla väärässä: http://rahajatalous.wordpress.com/2011/02/08/euroalueen-velkakriisi-syyt-seuraukset-ja-ratkaisut/

    Korjauksia edelliseen perustuen väärin väittämiisi seuraavassa:

    – Kaikkien euromaiden budjetit (tai vaihtotaseet) eivät voi olla positiivisia; harvoin edes suurimman osan

    – ”[K]riisivaltioiden rahoittaminen suoraan keskuspankista ei olisi yhtään inflatorisempaa kuin niiden rahoittaminen yksityisten rahoitusmarkkinoiden kautta.”

    – Julkinen kulutus ei edellytä toteutuakseen verotusta; verotuksen tehtävä on ainoastaan kokonaiskysynnän ja siten inflaation säätely

    – Alijäämäiset budjetit PIIGS-maiden tapauksissa olivat osin perustellut suurien vaihtotaseen alijäämien vuoksi

    – Lisäksi väitit, että EKP ja FED olisivat saaneet paljon hallaa aikaan nykyisillä toimillaan; varmasti ovatkin, mutta eri mielessä, missä ajattelet. Etelä-Euroopassa vallitsee suurtyöttömyys – ei inflaatio.

    Ratkaisuvaihtoehdoista ja seurauksista:

    1) Nykyinen tie: tiukka vyönkiristyspolitiikka kriisimaissa ja yksityisten pankkien kautta kierrätetyt lainat tai veronmaksajien sponsoroimat pelastuspaketit kriisimaille (joista suurin osa menee ranskalaisille ja saksalaisille pankeille kuten huomioit).

    –> Seuraus: Markkinaehtoiset lainat näyttävät jo nyt altistavan kriisimaat ylisuurille koroille ja johtavan maiden konkursseihin ja/tai eroamiseen eurosta joka tapauksessa. Pankit Keski-Euroopassa keräävät voittoja huonoista sijoituksistaan. Samalla vyönkiristyspolitiikkaa kriisimaissa näytetään kohdistavan sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin sekä ylipäänsä ala- ja keskiluokan toimentuloa heikentävästi. Velka/BKT-suhteet kriisimaissa vain syvenevät kulutuksen laskiessa ja lainakorojen noustessa. Pointti, jota sinä et ymmärrä on se, ettei julkisen kulutuksen rahoittaminen suoraan keskuspankista ole sen inflatorisempaa kuin liikepankkienkaan kautta (tätä paitsi lainat myös pelastuspaketit pääsääntöisesti ovat). Tässä tapauksessa yksityiset pankit saavat moraalisesti haiskahtavia voittoja myös sen kautta, että välittävät halpaa keskuspankkirahaa kalliilla kriisimaille.

    –> Pitkän ajan seuraukset: ilman muutoksia käytännössä samat kuin seuraavaksi kohdassa 2).

    2) Sinun tiesi: tehdään niin kuin EU:nkin lainsäädäntöön on alun perin kirjoitettu. Jokainen maa sitoutuu pitämään budjettialijäämänsä kurissa ja pyrkii sen saavuttamiseksi elämään ”varojensa” mukaan ja pyrkimään positiivisiin vaihtotaseisiin. Keskuspankille tai yksittäisille maille ei anneta auktoriteettia pelastaa tavoitteen unohtaneita maita tai holtittomasti näitä maita lainoittaneita pankkeja. Ne joutavat konkurssiin.

    –> Seuraus: kansalaiset kärsisivät poliitikkojen virheistä, kun kriisimaita menisi nurin. Työttömyys kasvaisi ja luottamus talouteen heikentyisi, maat eivät saisi lainaa ja menot laskettaisiin minimiin. Mikä takaisi, että tässä tilanteessa tarvittavat mittavat säästöt eivät kohdistuisi juuri köyhiin ja keskituloisiin – etenkin lukemattomien työttömiksi jäävien sosiaaliturvaan? Joka tapauksessa hyvä puoli tilanteessa olisi se, etteivät pankit tekisi voittoja veronmaksajien kustannuksella. Tilannetta parantaisi myös utopistinen ideasi kansanpankeista, mutta se vaatisi koko rahajärjestelmää koskevan reformin. Pankkien pilkkominen voisi olla helpompaa.

    –> Pitkän ajan seuraus, joka on huomattavasti keskeisempi: Et ole ymmärtänyt Euroopan talousjärjestelmän keskeistä rakenneongelmaa, joka todennäköisesti johtaa tällaisenaan koko euroalueen ajautumiseen pitkittyneeseen taantumaan, ellei jopa syvään lamaan. Homma on nimittäin niin, että valuutta-alueella keskimääräinen maksutaseen ylijäämä voi olla juuri niin suuri kuin koko valuutta-alueen maksutaseen ylijäämä (euroalueella vain hieman positiivinen), jolloin osa alueen maista (PIIGS) ajautuu asemaan, jossa niillä on heikompi maksutase kuin joillain mailla (Saksa, Suomi..). Näin käy, sillä palkkatasoja kontrolloidaan maittain: Saksassa yksikkötyövoimakustannukset ovat nousseet EMU-aikana vain 8 prosenttia, kun taas luku PIIGS-maissa on yli 30 prosenttia. Suuren vaihtotaseen alijäämän vallitessa alijäämäiset budjetit ovat ainoa vaihtoehto, ellei haluta nettovelkaantumiskierteeseen ja lopulta velkadeflaatioon (jos oletetaan nykytilanne, jossa palkkoja ei voida hallita koko EMU-alueen tasolla). Näin PIIGS-maat juuri toimivat; sinänsä vastuullisesti. Pitkällä aikavälillä tämä ei ole tietenkään kestävää, vaan johtaa nykyisen kaltaisiin tilanteisiin, jossa osa maista joutuu konkurssiin tai ulos eurosta, ja suuri osa kriisimaiden ihmisistä kärsii. Tämä kuvio ei muutu mihinkään, vaikka ”raha- ja valtaeliitti” ei tuhlaisi penniäkään mihinkään mainitsemaasi moraallittomaan oman edun tavoitteluun.

    3) Raha ja talous -kavereiden idea: Euroalue ajautuu syvempään lamaan ilman a) Euron lopettamista tai jättämistä laskennalliseksi vaihtovaluutaksi, b) Sikamaista koko euroalueen tasoista vaihtoylijäämää, tai tärkeimpänä c) valtiokohtaista talous- ja rahapoliittista suvereniteettia sekä Euroopan tasoista finanssipoliittista toimijaa (finanssipolitiikka + kilpailukykykyjen eli maksutaseiden koordinointi). Helpoin ratkaisu löytyy d)stä. Käytännössä suurimpana syynä tähän on se, että rahoitusmarkkinat eivät voi luottaa yksittäiseen maahan ilman mahdollisuutta selviytyä velkamenoistaan oman keskuspankin myötä. Esimerkiksi Japanissa velkataso on 200% BKT:sta ilman, että rahoitusmarkkinat nostaisivat lainakoroja. Taloudellisesti suvereenien valtioiden maksukyky ei voi olla koskaan uhattuna. Käytännössä euroalueella voitaisiin toteuttaa tilanne, jossa PIIGS-maat saisivat lainaa tietyllä korkotasolla EKP:lta, jonka jälkeen markkinat luottaisivat maiden velanmaksukykyyn, korot laskisivat ja valtiot saisivat tarvitsemansa rahoituksen. Tämä johtaisi jossain vaiheessa inflaatioon, jos EKP takaisi loputtoman keskuspankkirahoituksen kaikille maille; tästä syystä jonkinlainen Euroopan tasoinen finanssipoliittinen auktoriteetti olisi perustettava. Tällä olisi myös verotusoikeus ja se koordinoisi euromaiden maksutaseita.

    –> Seuraukset: Plussaa on toki suojautuminen rakenteellisilta taantumilta ja inhimilliseltä tragedialta sekä taloudellinen tehokkuus. Inflaatiopelkojen uskon olevan aiheettomat, samoin kuin sen, että tapa jolla ”raha- ja valtaeliitti” toteuttaa moraalian muuttuisi mitenkään huonommaksi (tai paremmaksi). Toistaalta demokratian kannalta ongelmia tulisi esiin, kun rakennelma vaatisi liittovaltiota. Pankkien välistä vetäminen loppuisi siinä, että ne eivät välittäisi enää halpaa keskupankkirahaa kalliilla valtioille. Toisaalta suoraan markkinaehtoisesti pankit voisivat yhä saada ”veronmaksajilta” ilmaista rahaa huonoja sijoituksia tehtyään. Tähän tulisikin puuttua muilla keinoin, esimerkiksi pankkivalvonnalla tai pilkkomalla pankkeja. Joka tapauksessa olisi huomattavasti helpompaa antaa niiden kaatua.

    Vertailtaessa vaihtoehtojen reaalisuutta (esim. kansanpankkisysteemi liitettynä sinun ratkaisuusi VS. Raha ja talous -kavereiden ratkaisu kokonaisuudessaan) ja tehokkuutta, kääntyisin kolmosen puoleen. Sinun ratkaisusi on kansanpankkisysteemin myötä epärealistinen ja euroalueen rakenneongelmista seuraavan inhimmillisen kärsimyksen myötä kestämätön. Suurin ongelma on siinä, että liität keskuspankkirahoituksen inflaation lisäksi korruptioon/puolustusmenojen kasvuun. Molemmat ovat osin vääriä käsityksiä.

    • Alia Dannenberg
      Kirjoitettu 27.8.2012 klo 19:22 |
      Kestolinkki

      Hei, vastaan lyhyesti ja nopeasti:

      – En löydä mainitsemastasi blogista uskottavia argumentteja sille, että keskuspankkirahoitus ei aiheuta inflaatiota. Voitko perustella kyseisen väitteen? Voitko mahdollisesti osoittaa esimerkiksi edellisessä kommentissani olleen inflaationlisäyspäätelmän virheelliseksi ja kertoa, missä päättelyaskeleessa olen tehnyt virheen ja mikä meni väärin?

      – Teknisesti ottaen raha lakkasi olemasta velkasuhde siinä vaiheessa, kun eri valuuttojen jalometallikytkennöistä luovuttiin. Hopeakanta-ajalla (1860) Suomen markassa luki: ”Tätä seteliä vastaan maksaa Suomenmaan Pankki anomuksen päälle yhden markan hopeassa.” Vastaavia tekstejä ei enää lue kovinkaan monissa käytössä olevissa valuutoissa. Nykyään keskuspankin luoma raha ei ole velkasuhde, ellei keskuspankki lainaa rahaa ulos. Siispä mikäli keskuspankki painaa uusia seteleitä ja keskuspankkiiri päättää jakaa niitä pankin ovelta ohikulkijoille, velkaa ei synny prosessin missään vaiheessa. Nykyisessä rahataloudessa mikäli kaikki velat kuitataan saatavilla (idealistisessa skenaariossa tämä toki onnistuu), jäljelle edelleen jää rahaa (ja muuta omaisuutta). Nykyisessä systeemissä rahan arvo perustuu ensisijaisesti valuutan liikkeellelaskijaa kohtaan tunnettuun luottamukseen. Mikäli liikkeellelaskija painaa lisää rahaa maksaakseen omia velkojaan, luottamus rahan arvoon vähenee -> rahan arvo laskee -> monetaarinen inflaatio.

      – Bloginpitäjien väite, että valtion nettosäästäminen aiheuttaisi yksityisen sektorin nettovelkaantumista, on yksinkertaisesti väärä. Pienellä miettimisellä on mahdollista löytää monia skenaarioita, joissa sekä valtio että yksityinen sektori nettosäästävät.

      Tällaista näin nopeasti vastattuna. Lisää myöhemmin paremmalla ajalla.

      • Lasse
        Kirjoitettu 28.8.2012 klo 18:45 | Kestolinkki

        Määrittelet valtavirtaiselle taloustieteelle tyypillisesti inflaation rahan ostovoiman heikkenemisenä, jnka aiheuttaa rahan liian suuri määrä taloudessa. Tässä määritelmässä raha on neutraali, tuotanto- ja vaihdantajärjestelmän ulkopuolinen, eksogeeninen suure, jolla on sisäinen arvo. (Rahan kvantitateettiteoria).

        Todellisuudessa raha on kuitenkin tuotannon ja vaihdannan suhteen sisäsyntyinen ilmiö. Raha syntyy taloudellisten toimijoiden solmimien velkasuhteiden kautta. Inflaatiota tapahtuu reaalisen kysynnän ylittäessä reaalisen tarjonnan tietyllä ajan hetkellä. (Nimellinen tarjonta vastaa aina nimellistä kysyntää, sillä ”raha eli varallisuus on velkaa”.)

        Lisää voit lukea tuosta http://rahajatalous.wordpress.com/2010/12/23/keskuspankkirahoitus-ja-inflaatio/

        • Alia Dannenberg
          Kirjoitettu 29.8.2012 klo 11:29 |
          Kestolinkki

          Tämä taitaa mennä juupas-eipäs-väittelyksi. No, vielä kerran: todellisuudessa raha lakkasi olemassa velkasuhde siinä vaiheessa kun valuuttojen jalometallikytköksistä luovuttiin. Jalometallikytketyn rahan määrän lisääminen on neutraalia siinä tapauksessa, että keskuspankin holvista löytyy vähintään yhtä paljon kyseistä jalometallia kuin liikkeellelasketun rahan yhteismäärä edellyttää. Sen sijaan nykyinen liikkeellelaskijan luotettavuuteen perustuva raha (fiat money) toimii (valitettavasti) aivan eri säännöillä. Tämä raha ei olekaan enää velkasuhde, eikä keskuspankin painokoneiden käynnistämistä vastaa missään samansuuruinen velan lisääntyminen. Vai voitko ystävällisesti kertoa minulle, kuka mielestäsi jää velkaa ja kenelle, jos keskuspankki painaa läjän rahaa ja keskuspankkiiri jakaa tätä setelistön lisäystä pankin ovelta ohikulkijoille tai kavereilleen?

          Luottamukseen perustuvalla rahalla on se arvo, että hyödykkeet hinnoitellaan kyseisessä rahayksikössä, jolloin rahaa voi vaihtaa hyödykkeisiin ja päinvastoin – mutta se ei ole velkakirja. Luottamukseen perustuva raha on yhtä hyvä virallinen vaihdon väline kuin jalometalliin kytketty raha, mutta vain silloin kun vallitsee luottamus siihen, ettei rahan liikkeellelaskija paina sitä huvikseen lisää (esimerkiksi maksaakseen omia velkojaan). Ilmeisesti et osaa erottaa toisistaan jalometallikytkettyä rahaa ja luottamukseen perustuvaa rahaa.

          Luottamukseen perustuvaa rahaa keskuspankki voi halutessaan painaa vapaasti lisää, mutta huvikseen sen ei kannata sitä tehdä, sillä se aiheuttaa kamalia seurauksia (omaisuuden siirto köyhiltä ja keskiluokalta rikkaalle omistavalle luokalle pääsääntöisesti inflaation avulla). Toteat, että inflaatio syntyy kysynnän ylittäessä tarjonnan. Tätä tietääkseni kutsutaan ”kysyntäinflaatioksi”. Mutta pohditaan tilannetta, jossa keskuspankki päättää maksaa valtion velkoja painamalla lisää rahaa. Koska tällainen menettely aiheuttaa rahan määrän lisääntymisen ja täten sen arvon heikkenemisen, rationaaliset kuluttajat käyttävät kaiken mahdollisen rahansa ja ottavat lisäksi velkaa ostaakseen kiinteitä hyödykkeitä, jotka säilyttävät arvonsa ja olisivat valuutalla mitattuna huomenna vielä kalliimpia. Tällöin kysyntä luonnollisesti ylittää tarjonnan, jolloin hinnat nousevat. Tämän (kysyntä)inflaation aiheuttaja on juuri lisääntyneen setelistön aiheuttamat inflaatio-odotukset! Jos esittämäni skenaario on mielestäsi virheellinen, pyydän sinua osoittamaan selkeästi, missä kohtaa päättelyketjua olen tehnyt virheen.

          • Lasse
            Kirjoitettu 29.8.2012 klo 18:22 |
            Kestolinkki

            Ymmärrän täysin, mitä SINÄ tarkoitat jalometallikytketyllä ja luottamukseen perustuvalla rahalla sekä sen, miksi uskot ensin mainitun olevan näistä ainoa, jossa velkasuhde on olemassa. Tämä kaikki kuitenkin perustuu virheelliseen valtavirtaiseen oletukseen rahan eksogeenisuudesta.

            Todellisuudessa nykymallinen keskuspankki ei edes pyri ohjaamaan rahan määrää taloudessa vaan kontrolloimaan inflaatiota. Tämä tapahtuu vaikuttamalla reaalikysyntään ohjauskorolla. Selitän alla tarkemmin, mitä tarkoitan.

            Tämä on ongelma tarkastelussasi: kokonaisrahamäärä ei ole keskuspankin hallinnassa, vaan liikepankit solmivat uusia velkasopimuksia eli luovat uutta rahaa talouteen niin paljon kuin löytyy velanmaksukykyisiä asiakkaita (raha on endogeenista). ”Keskuspankit eivät voi estää rahamäärän kasvua. Ne voivat ainoastaan yrittää hillitä lainakysyntää nostamalla ohjauskorkoa, mutta suoraan kokonaisrahamäärään ne eivät voi vaikuttaa.” Ripeä talouskasvu on käytännössä aina joko yksityisen velkaantumisen tai julkisen velkaantumisen (molemmissa tapauksissa kokonaisrahamäärän) kasvua: rahamäärän lisääntyminen menee kokonaistuotannon kasvuun, ei inflaatioon kuin poikkeustapauksissa (ks. edellinen kommenttini). Rahan kysyntä, joka riippuu investointi- tuotanto-, ja kulutushalukkuudesta, määrää rahan määrän taloudessa.

            Eli virheelliset käsityksesi:

            1. Oletus rahan eksogeenisuudesta ja kvantitateettiteoriasta, joka ymmärtää rahan ”yhtenä hyödykkeenä muiden joukossa, jolloin rahan määrän kasvu muiden hyödykkeiden määrän pysytellessä ennallaan laskee sen suhteellista hintaa samalla kuin nostaa muiden”. Ks. esimerkiksi tämä artikkeli http://rahajatalous.wordpress.com/2011/11/10/inflaatio-rahan-kvantiteettiteoria-ja-animal-spirits/ ja Mikael Kallavuon kommentti: ”Keskuspankkihan ei voi syyttää rahaa väkisin investointeihin tai kulutukseen, jos lamatunnelmissa kuluttajat ja tuottajat säästävät. Negatiiviset odotukset tulevaisuudesta vähentävät investointeja, tuotantoa ja kulutusta. Siis toimii hintatason laskun eli deflaation puolesta, ja kun korko on laman aikana jo matalalla ei keskuspankin koronalennus ole riittävä houkutin aivan tolkuttomaan tuhlaamiseen. Keskuspankin rahoittaman julkisen sektorin elvyttävä tuotanto ja kulutus vähentää deflaation vaaraa ja siihen pitäisi pyrkiä, mikä tässä artikkelissa tuli hyvin esille.”

            2. Keskuspankki ei voi lainata rahaa ”ohikulkijoille”, siis normaaleille liikepankkien asiakkaille. Keskuspankkirahaa käytetään ainoastaan pankkien välisten maksujen selvittämiseen. Keskuspankkirahan tarjonnan lisääntyminen ei vaikuta yksityisten luottojen (eli kokonaisrahan) määrään.

            3. Käytännön tasolla näet inflaatiossa liian vähän muuttujia. Näet hyödykkeiden hinnan ja rahan määrän. Todellisuudessa kyse on paljosta muusta: http://rahajatalous.wordpress.com/2011/11/10/inflaatio-rahan-kvantiteettiteoria-ja-animal-spirits/

            4. Inflaatio sinänsä ei lisää epätasa-arvoa, vaan on deflaatiokierteen välttämiseksi jopa välttämätöntä tasa-arvon säilyttämiseksi.

            On selvää, että keskustelua on vaikea jatkaa, jos sinä pitäydyt eksogeenisen rahan oletuksessa etkä tutustu sinulle selvästi uuteen ajatukseen rahan endogeenisuudesta.

            Kyselisin vielä ystävällisesti ajatuksiasi aiemmin mainitsemistani euroalueen rakenteellisista ongelmista, erityisesti eri suuntaan lipuvista vaihtotaseista, jotka jo itsessään tarkoittavat, että on lähes mahdotonta, että euroaluun kaikki maat voisivat tehdä jatkuvasti (tai edes samaan aikaan) ylijäämäisiä budjetteja?

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 2.9.2012 klo 20:09 |
            Kestolinkki

            Hei,

            Olen samaa mieltä siitä, että tämä keskustelu ei taida johtaa mihinkään. Itse koen sinun haluavan muuttaa todellisuuden rajoja. Tämä ajatus on minulle tieteentekijänä hyvin vieras.

            Muutama tekninen kommentti:

            1) Puolustaessasi näkemyksiäsi viittaat parin yksittäisen ihmisen blogiin. Mielelläni näkisin viittauksia myös vaikkapa vertaisarvioituihin kansainvälisiin tieteellisiin julkaisuihin.

            2) Viestissäsi olet sitä mieltä, etten halua tutustua minulle uuteen ajatukseen rahan endogeenisuudesta. Ajatus ei suinkaan ole minulle uusi, vaan olen tutustunut siihen jo aiemmin ja nyt uudelleen perusteellisemmin. Ongelma kyseisessä ajatuksessa on se, että nykyisen taloustietämykseni nojalla pidän sitä yksinkertaisesti virheellisenä (katso näiden kommenttien kohta 6). Olen toki valmis muuttamaan mieleni, jos joku onnistuu tieteellisesti osoittamaan kyseisen teorian todellisuuden kanssa yhtäpitäväksi. Todisteeksi ei kuitenkaan riitä yksinomaan muutaman bloggaajan henkilökohtaiset mielipiteet.

            3) Et edelleenkään ole vastannut keskuspankkiesimerkkiini, jonka olen esittänyt jo kaksi kertaa. Kyse on ajatuskokeesta, jonka tarkoituksena on selvittää rahan luonteen loogisia ominaisuuksia. Eli väität, että raha on velkaa. Pystyn hyvin kuvittelemaan skenaarion, jossa keskuspankki painaa rahaa painokoneellaan, ja keskuspankkiiri jakaa rahat pankin ovelta. Missä tällöin on velka? Esimerkki ei sinällään ole kovin kaukana todellisuudesta, eli mitä ylipäänsä on käteinen raha? Missä on siihen liittyvä velka?

            4) On täysin mahdollista, että kaikilla valtioilla olisi (lievästi) ylijäämäinen talous. Tämä johtuu siitä, että valtio kerää rahaa menojensa kattamiseen verottamalla. On helppoa kuvitella tilanne, jossa valtion (vero)tulot ovat suuremmat kuin valtion menot. Luonnollisestikaan tässä ei oteta kantaa maksutaseisiin, jolloin myös yksityissektori lasketaan mukaan, vaan ainoastaan siihen, voivatko kaikki valtiot rahoittaa menonsa ja tehdä ylijäämää samanaikaisesti.

            5) Aiemmin totesin moraalisesti kestävän ratkaisun eurokriisiin olevan se, että annetaan virheitä tehneiden pankkien ja valtioiden mennä konkurssiin. Tämän edellytyksenä tosin on, että perustetaan valtion omistamia ”rahansiirtopankkeja”, joissa kaikilla oikeushenkilöillä on tili – tällöin muiden pankkien kaatuminen ei aiheuta rahansiirto-ongelmia. Eikä ajatus ole ollenkaan utopistinen. Onhan olemassa liikepankkejakin. Tämän ”liikepankin” vain omistaisi valtio.

            6) Valitettavasti talousjärjestelmää suunniteltaessa ja korjattaessa on otettava huomioon todellisuuden asettamat reunaehdot. On olemassa vahvaa empiiristä todistusaineistoa sen puolesta, että rahamäärän kasvu aiheuttaa inflaatiota. Toki itsekin voisin keksiä rahalle vaikka millaisen määritelmän (jolla ei tarvitsisi olla mitään tekemistä reaalitodellisuuden rahan kanssa), väittää määritelmääni ainoaksi oikeaksi ja rakentaa sen varaan utopistisen taloussysteemin. Valitettavasti mikäli tätä talouspolitiikkaa lähdettäisiin toteuttamaan, tuloksena olisi katastrofi, sillä todellisuus ei kysele sitä, miten olen jonkin asian määritellyt. Todellisuus vain on, ja tieteentekijän tehtävänä on selvittää, kuinka todellisuus toimii. Eikä todellisuuden toimintaa pysty muuttamaan sillä, että määritellään vaikkapa musta valkoiseksi, tai että kuu koostuu juustosta. Itse teen vasemmistolaista talouspolitiikkaa niistä lähtökohdista, jotka todellisuudessa vallitsevat.

            Ei ole hyödyllistä väittää todellisuuden asettamia reunaehtoja epäreiluiksi. Ne vain ovat. Mutta on olemassa paljon hyviä ja oikeudenmukaisia keinoja toteuttaa talouspolitiikkaa. Kannattaa keskittyä niihin eikä sen väittämiseen, että todellisuutta on muutettava. Joka tapauksessa kiitos hyvästä keskustelusta, ainakin se on herättänyt ajatuksia meissä molemmissa ja mahdollisesti muissakin.

          • Lasse
            Kirjoitettu 3.9.2012 klo 14:57 |
            Kestolinkki

            Vaikka viittaan muutaman ihmisen blogiin, en viittaa muutaman ihmisen mielipiteisiin vaan muutaman ihmisen esittämiin vedenpitäviin todisteisiin rahan endogeenisuudesta, velkaluonteesta sekä kansainvälisistä talousrakenteista. Lisää tietoa löytää esimerkiksi täältä: http://neweconomicperspectives.org/

            Kroonisesti vallitsevien ylijäämäisten budjettien mahdottomuuden todistaa esimerkiksi tämä Suomen viime vuosikymmenten talouden sektoritaseita esittävä kuva: http://rahajatalous.files.wordpress.com/2011/08/tases1.png

            Kuvan logiikka pätee kaikille muillekin valtioille. Se tarkoittaa käytännössä, että koska koko maailmantasolla ”ulkomaiden kokonaistase” on nolla, julkisen talouden ylijäämät rahoitetaan viime kädessä yksityisen sektorin velkaantumisella. Koko maailma pystyy tekemään ylijäämäisiä julkisia budjetteja ainoastaan siinä hypoteettisessa tilanteessa, että yksityinen sektori velkaantuu globaalisti. Kuten tiedät – ja kuvastakin huomaat esimerkiksi 80-luvun lopun kohdalla – yksityisen sektorin velkaantuessa taloustilanne heikkenee ja taantumia esiintyy laajasti. Yksintyisen sektorin kasvavasti velkarahalla tekemistä investoinneista suuri osa osoittautuu lopulta arvottomaksi myötävaikuttaen talouden alamäkeen. Investoinnit loppuvat ja kotitalouksien kulutuskysyntä romahtaa, jolloin talouden kokonaiskysyntä vajoaa.

            Tämä kuvaa myös sitä tosiseikkaa, että talouskasvu on aina samalla yksityisen tai julkisen sektorin velkaantumista.

            Veikkaisin, että tämän blogimerkinnän – ja erityisesti sen Tilastokeskuksen informaatiolla luotujen kuvaajien – lukeminen ja ymmärtäminen avaa sinulle tilannetta paremmin: http://rahajatalous.wordpress.com/2011/08/24/sektoritaseet-suomessa-ja-euroalueella/

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 3.9.2012 klo 21:10 |
            Kestolinkki

            Lyhyesti: Ensinnäkään esittämäsi lähteet eivät toteuta tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia (jos blogissa esitetyt näkemykset eivät ole mielipiteitä vaan tieteellisesti päteviä teorioita, miksi niitä ei ole julkaistu tieteellisissä julkaisuissa, ja jos ne ovat niin mullistavia, miksi niistä ei ole peräti jo myönnetty taloustieteen Nobelia?). Toiseksi, esittämäsi todisteet eivät noudata tieteellisen päättelyn ja logiikan vaatimuksia (negatiivista eksistenssiä ei ole mahdollista todistaa oikeaksi – valkoisten korppien olemassaolon mahdottomuutta ei voida todistaa sillä, että on olemassa mustia korppeja).

            Suosittelen miettimään seuraavia propositioita:

            1) Maailman kaikilla valtioilla voi olla samanaikaisesti ylijäämäiset budjetit (jokainen valtio kerää tuloja enemmän kuin sillä on menoja).

            2) Yksittäisen valtion niin julkinen kuin yksityinenkin sektori voivat olla samanaikaisesti ylijäämäisiä.

            Nämä propositiot ovat tosia. En ota kantaa siihen, kuinka usein propositioiden kuvaama asiaintila on toteutunut maailmanhistorian aikana, mutta se ei tee niistä epätosia. Riittää, kun osoittaa propositioiden ilmaisemien asiaintilojen olevan mahdollisia. Silloin niihin voi ja kannattaa pyrkiä.

            Tieteenfilosofiasta ja tieteellisestä päättelystä kiinnostuneille suosittelen Ilkka Niiniluodon kirjoja ”Johdatus tieteenfilosofiaan” ja ”Tieteellinen päättely ja selittäminen”. Ne ovat hyviä ja yleistajuisia mutta päteviä teoksia myös filosofiaa ennestään tuntemattomalle lukijalle.

          • Lasse
            Kirjoitettu 3.9.2012 klo 22:56 |
            Kestolinkki

            Olen kirjoittanut filosofiasta laudaturin lukiossa ja opiskellut tieteenfilosofiaa yliopistossa. Tieteenfilosofisesta ja loogisen päättelyn perspektiivistä yllä oleva viestisi sisältääkin esimerkiksi julkilausumattomia aksioomia, subjektiivisia moraalisia kannanottoja sekä monien oleellisten vuorovaikutussuhteiden hylkäämistä – aivan kuten minun viesteistäni ovat puuttuneet lähteet tieteellisiin artikkeleihin. Syy on yksinkertaisesti se, ettei tämä ole suoraviivaisesti tieteelliseksi määriteltävää keskustelua, eikä sen tarvitsekaan olla.

            Esimerkkejä mainitsemistani ”puutteista” aiemmassa kommentissasi löytyy esimerkiksi seuraavista virkkeistä: ”Riittää, kun osoittaa propositioiden ilmaisemien asiaintilojen olevan mahdollisia. Silloin niihin voi ja kannattaa pyrkiä.” Mihin riittää? Millä oletuksella kannattaa? Eikö tässä tosiasiasta johdeta moraalinen väittämä?

            Lisäksi väitteesi (1) pitää paikkansa ainoastaan, jos yksityinen sektori maailmanlaajuisesti mitattuna velkaantuu, ja väitteesi (2) pitää paikkansa ainoastaan, jos kyseisen maan maksutase on positiivinen. Jo nämä julkimainitsemattomat seuraukset mutkistavat väittämiä seurannutta Humen giljotiiniin lankeavaa toteamustasi – niin, sen lisäksi, että kyseessä on todella Humen giljotiini.

            Pidetään keskustelu hitusen yksinkertaisempana. Kysyn sinulta yhden kysymyksen perustuen kohtiin A, B, C, D ja E alla.

            Oletetaan (A), että tämä kuva pitää paikkaansa: http://rahajatalous.files.wordpress.com/2011/08/tases1.png (tiedot ovat julkisia ja kenen tahansa tarkastettavissa)

            Oletetaan (B), että muiden maiden taloudet käyttäytyvät rakenteellisesti samalla tavalla kuin Suomen talous (julkisen talouden tase + yksityisen sektorin tase + ulkomaan tase = 0).

            Oletetaan (C), että yhteenlaskettu ”ulkomaan tase” on nolla. Yhdestä maasta lähtenyt rahavirta päätyy siis aina toiseen maahan, ei häviä eetteriin.

            Tästä johtuen (D), globaalisti katsottuna julkisen sektorin (valtiot ja kunnat) ylijäämät rahoitetaan yksityisen sektorin (yritykset ja kotitaloudet) velalla. Vaihtoehtoisesti yksityisen sektorin ylijäämät rahoitetaan julkisen sektorin velalla.

            Humen lakia rikkova väittävä (E): Jos D pitää paikkaansa, ei ole oikein tehdä politiikkaa, jonka prioriteettina ovat sokeasti krooniset julkisen sektorin ylijäämät kaikkialla.

            Kysyn sinulta yksinkertaisesti, missä oletuksista (A, B, C) tai johtopäätöksissä (D, E) näet virheitä? Mitä ne ovat? Tiedän, että todistajan taakka on minulla, mutta haluan tietää, mitä virheet voisivat käytännön tasolla olla. Kiitoksia!

            PS. Sanottaakoon vielä, että minutkin on koulutettu uskomaan uusklassisia taloudellisia väittämiä. Tämän kaltaisten post-keynesiläisten argumenttien loogisen pätevyyden takia vanhassa uskossa on yksinkertaisesti vaikea pysyä. Lisäksi mainittakoon, että käytännössä suurin osa uusklassisessa taloustieteessä tehdyistä tutkimustuloksista näyttää olevan selitettävissä post-keynesiläisyydenkin näkökulmasta – taustaparadigma vain on toinen. Siksikään monessa tapauksessa uuden teorian väittämät eivät ole missään nimessä reaalimaailman pelisääntöjä rikkovia, vain toinen näkökulma.

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 4.9.2012 klo 12:59 |
            Kestolinkki

            Väität, että

            Lisäksi väitteesi (1) pitää paikkansa ainoastaan, jos yksityinen sektori maailmanlaajuisesti mitattuna velkaantuu, ja väitteesi (2) pitää paikkansa ainoastaan, jos kyseisen maan maksutase on positiivinen.

            Kumpikaan väittämäsi ei pidä paikkaansa. Sana ”ainoastaan” on virheellinen. On olemassa yksinkertainen vaihtoehto, joka toteuttaa molemmat aiemmin esittämäni propositiot, ja jonka ehkä pienellä miettimisellä keksit.

            Oletuksistasi huomioita:

            – En voi olla varma, että linkittämäsi kuva pitää paikkansa, ellen saa käsiini raakadataa (luotettavasta lähteestä) ja tietoja, miten kuva on datan pohjalta muodostettu. Siksi en voi tässä vaiheessa ottaa kantaa väittämäsi (A) todenperäisyyteen.

            – Vaikka väittämäsi (A) pitäisikin paikkansa, siitä ei voi deduktiivisesti johtaa väitettä (B). Väite (B) sisältää itse asiassa kaksi erillistä väitettä. Väitteen (B) alkuosa on saatu induktiivisella päättelyllä, ja varmaan tiedät, ettei induktiivinen päättely välttämättä säilytä totuutta. Väitteen (B) loppuosa (sulkeissa) puolestaan on selkeästi epätosi. Esimerkiksi linkittämäsi kuva ei toteuta täsmällisesti tätä väitettä. Lisäksi voin antaa vastaesimerkin, mikäli haluat.

            – Väite (C) on loogisesti tosi.

            – Johtopäätös (D) on epätosi, edellä esitetyillä perusteluilla. Lisäksi kannattaa huomata, että yksittäistapauksesta x ei voi tehdä universaalia päätelmää ”x pätee kaikille olioille aina ja kaikkialla”. Yksittäistapauksesta x voi tehdä ainoastaan eksistenssipäätelmän ”on olemassa tapaus x”.

            PS: Jos keskuspankki painaa rahaa muodossa tai toisessa ja rahoittaa valtiota, tällöin kierrossa olevan rahan määrä lisääntyy, jolloin niin valtion, kotitalouksien kuin yrityssektorinkin on mahdollista tehdä (nimellistä) positiivista tulosta samanaikaisesti.

            PPS: Yrityssektorin osalta kannattaa huomata myös sellainen juttu, että ne maksavat voitoistaan osinkoja niin kotitalouksille kuin valtiollekin. Toki valtio ottaa osinkotulot huomioon budjetin laadinnassa. Yrityssektori on tehnyt voittoa, ja näistä voittovaroista maksetaan osingot kotitalouksille ja valtiolle (valtion omistuksista ja myös osinkojen verotuksena). Voidaan helposti nähdä tilanne, jossa yrityssektorin tuloksen ollessa positiivinen osingot ja niiden verotus saavat sekä julkisen sektorin että kotitaloudet plussalle.

            PPPS: Vaikka kierrossa olevan rahan määrä ei muuttuisikaan, niin varallisuus kasvaa. Kaikki julkisen sektorin, yrityssektorin ja kotitalouksien rahankäyttö ei ole ”kulutusta”, vaan osa on investointeja, joiden taloudellinen vaikutus on pitkäaikaisempi. Julkisen, yrityssektorin ja kotitalouksien varallisuuden kasvu ei ole nollasummapeli, niin kuin tunnut väittävän. Taloudellisesti järkevien investointien tekeminen voidaan tulkita säästämiseksi (ja voidaan ajatella, että nämä investoinnit maksetaan säästöillä).

          • Lasse
            Kirjoitettu 4.9.2012 klo 15:13 |
            Kestolinkki

            ”On olemassa yksinkertainen vaihtoehto, joka toteuttaa molemmat aiemmin esittämäni propositiot, ja jonka ehkä pienellä miettimisellä keksit.” En keksi.

            (A) kuvaa tottakai yksinkertaisesti sektorien prosenttiosuutta vuosittaisesta BKT:sta. Ajattelin sen olevan implisiittisestikin selvää. Positiivisella y-akselilla on maksutaseen alijäämä (ulkomaat) sekä julkisen ja yksityisen sektorin ylijäämä – ja päinvastoin. Kuten viittaisin, luvut löytyvät täältä. Tilastokeskuksen raakadatan luulisi kelpaavan luotettavaksi lähteeksi.

            (B):stä ja (D):stä esitit loogiseen päättelyyn viittaavia kumoamisperusteita. Vastaan, että (B) oli tarkoitettu itsenäiseksi väitteekseen, ei johdetuksi mistään. Lisäksi olet oikeassa, että (mittausvirheiden takia) lyhyellä aikavälillä sulkeissa mainitsemassani kuvaajassa on heittoja suhteessa kaavaan. Trendi on kuitenkin johdonmukainen ja heitot ovat muutaman prosentin luokkaa. Lopuksi (D) olisi toki epätosi, jos (B) on epätosi, mutta jos (B) on tosi, ei tässä todellakaan tehdä ”yksittäistapauksesta universaalia”, sillä myös (B) on universaali.

            Kuitenkin kuten yritin aiemmassa viestissä selittää, minä en ole ja tuskin olet sinäkään, kiinnostunut logiikasta enemmän kuin itse asioista. Tarkemmin ottaen haluaisin tietää, miksi käytännössä esimerkiksi oletukset (A) ja (B) eivät pitäisi paikkaansa? Olen saanut korkeakoulutuksen, ja olen kutekuinkin varma, ettei datan perusteella vastaväitteitä niitä vastaan juuri ole.

            Vastukset PS:iin.

            PS: Tässä on koko ajattelusi ongelman ydin. Keskuspankki välittää rahaa talouteen (sekä valtioille että luonnollisille henkilölille) ainoastaan yksittäisten liikepankkien välityksellä myöntämällä luottoja: http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4himm%C3%A4isvarantoj%C3%A4rjestelm%C3%A4 Prosessissa lainaajaa velkaantuu pankille talouden rahamäärän kasvaessa. Esimerkkisi tapauksessa valtio (julkinen sektori) velkaantuu pankille (yksityinen sektori).

            PSS: ”Voidaan helposti nähdä tilanne, jossa yrityssektorin tuloksen ollessa positiivinen osingot ja niiden verotus saavat sekä julkisen sektorin että kotitaloudet plussalle.” Tottakai. Tässä tarkastelussa on vain unohdettu se linkittämäni kuvankin osottama tosiasia, että yksityisen ja julkisen sektorin ylijäämälle täytyy olla vastaava ulkomaantaseen ylijäämä. Esimerkiksi vuositasolla tilanne on mahdoton, jos ulkomaantase on neutraali.

            PSSS. Investoinnit ovat nimenomaan osoitus yksityisen sektorin velkaantumisesta, joka on välttämätöntä ylijäämäisten budjettien tekemiseksi pitkällä tähtäimellä. Tässä korrelaatiodiagrammissa on kuvattu yksityisen sektorin investointiaste ja nettoluotonanto suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomen taloudessa vuosina 1975-2010: http://rahajatalous.files.wordpress.com/2012/02/korinvvelka.png ”Julkisen, yrityssektorin ja kotitalouksien varallisuuden kasvu ei ole nollasummapeli, niin kuin tunnut väittävän.” Keskimäärin kaikkien sektorien varallisuus voi supeta ja kasvaa (ei toki samaan aikaan), kuten on tapahtunut ensimmäisenä linkittämässäni kuvassa. Näiden muutosten lähtöpiste on, että jotkin toimijoista velkaantuvat. Samalla sektoritaseiden summa on nolla.

          • Lasse
            Kirjoitettu 9.9.2012 klo 21:45 |
            Kestolinkki

            Konkretian kautta taisi pointti mennä perille! Kiitoksia keskustelusta ja tsemppiä politiikan tekoon!

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 10.9.2012 klo 11:25 |
            Kestolinkki

            Hei,

            Syy siihen, miksi vastaamiseni on viivästynyt, on se, että minulla on muutakin elämää kuin nettikirjoittelu. Täytyy tehdä töitä, viikonlopun käytin erään laajan kirjallisen työn viimeistelyyn, ja vaalikampanjaakin pitäisi tehdä. Mikäli jonkin asian osalta osoittautuu, että olen väärässä, minulla on kanttia sanoa se julkisesti, enkä todellakaan toimi siten, että jätän keskustelun sikseen.

            Pari asiaa liittyen edelliseen viestiisi:

            1) Edelleenkin, yksittäistapauksesta ei voi pätevästi päätellä yleistä sääntöä tai ”lakia”.

            2) Systeemissä, jossa ulkomaan maksutase on nolla, on mahdollista, että niin julkinen, kotitalous- kuin yrityssektorikin säästävät (vaikkapa konkreettisesti kolikoita säästöpossuun). Tällainen tilanne on mahdollinen yleensä silloin, kun keskuspankki lisää rahan tarjontaa (vaikkapa maksamalla valtion laskuja).

            3) Julkinen sektori voi tehdä ylijäämäistä tulosta, kunhan sen tulot ovat menoja suuremmat. Julkinen sektori rahoittaa toimintaansa pääsääntöisesti verotuloilla. Se, että julkinen sektori on ylijäämäinen, ei tarkoita, että yksityinen sektori olisi automaattisesti alijäämäinen (tilanteessa, jossa ulkomaan maksutase on 0).

            4) Säästöillä ja osalla kulutusta tehdään investointeja. Nämä investoinnit näkyvät investoinnin tekijän taseessa varallisuuden kasvuna ja kassatilillä rahanmenona. Tahon, jolta investointi ostetaan, tulostilillä investointi näkyy rahantulona (kuten myös tämän kassatilillä). Ajatellaan vaikkapa, että kyse on julkisesta investoinnista, jonka rakennuttaa yritys. Yritys maksaa tuloksestaan veroja julkiselle sektorille. Yritys maksaa palkkaa työntekijöilleen, jotka maksavat tuloistaan veroja julkiselle sektorille. Yritys maksaa tuloksestaan osinkoja omistajilleen (kotitalouksille), jotka maksavat osingoista veroja. Yritykset tekevät investointeja ristiin, ja maksavat näistä valtiolle veroa. Valtio kerää sen verran veroja, että saa maksettua menonsa. Kotitaloudet tekevät investointeja (vaikkapa talon rakentaminen). Ja yritykset tekevät voittoa. Vaikka rahan määrä pysyy prosessissa samana, niin yhteenlaskettu varallisuus kasvaa. Näin ollen on täysin mahdollista, että niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin varallisuus kasvaa samanaikaisesti siten, ettei kumpikaan ota velkaa.

            Kiitos tsemppaamisesta politiikan teossa!

          • Lasse
            Kirjoitettu 10.9.2012 klo 15:05 |
            Kestolinkki

            Ohessa vielä selvennykseksi sektoritaseiden yleispätevyyden matemaattinen todistus kansantalouden tilinpidon peruskaavasta johdettuna:

            ”GDP = C + I + G + (X – M)

            C = consumption

            I = investment

            G = government spending

            X = exports

            M = imports

            Or stated differently;

            GDP = C + S + T

            C = consumption

            S = savings

            T = taxes

            From there we can conclude:

            C + S + T = GDP = C+ I + G + (X – M)

            If rearranged we can see that these sectors must net to zero:

            (I – S) + (G – T) + (X – M) = 0

            (I – S) = private sector balance

            (G – T) = public sector balance

            (X – M) = foreign sector balance”

            http://pragcap.com/paul-krugman-sort-of-does-sectoral-balances

      • Lasse
        Kirjoitettu 10.9.2012 klo 15:00 |
        Kestolinkki

        1) Itse olen kolunnut läpi useammankin maan sektoritaseet useammalta vuodelta ja lainalaisuus nyt vain näyttää pitävän paikkansa: julkisen sektorin säästöt ovat yksinkertaisesti pois yksityisen sektorin säästöistä ja päinvastoin. Tässä sektoritaseet muutamalta euroalueen maalta 2006 ja 2009: http://www.creditwritedowns.com/wp-content/uploads/2010/05/euroland-sectoral-balances.png Tuossa taas Paul Krugmanin huomiot samasta asiasta: http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/01/30/eurozone-problems/ Huomasin muuten vasta, että balanssit voi johtaa helposti esimerkiksi kansantaloustieteen peruskirjoista löytyvästä kansantalouden tilinpidon peruskaavasta, ks. http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=18358. Joko tämä riittäisi todistamaan asian yleiseksi lainalaisuudeksi? Onko sinulla muuta argumenttia asiaa vastaan kuin se, etten pysty esittämään samaa tilastoja maailman aikojen alusta jokaisen maan kohdalta? Matematiikka puhuu puolestaan.

        2) Et edelleen ymmärrä rahan sisäsyntyisyyttä. Kuten olen aiemmin yrittänyt selvittää ja kuten sektoritaseistakin voi päätellä, rahan syntyminen vaatii aina velkasuhteen syntymistä. Niin kutsuttu ”keskuspankin toteuttama seteleiden painaminen” ei tuo maailmaan ”lisää rahaa”, joka esimerkiksi mahdollistaisi kuvaamasi tilanteen, jossa kansantalouden tilipidon kaava (ja sektoritaseet) eivät pätisi. Toisen ylijäämä on toisen velkaa huolimatta siitä, että velan eli varallisuuden kokonaismäärä voi vaihdella.

        3) ”Se, että julkinen sektori on ylijäämäinen, ei tarkoita, että yksityinen sektori olisi automaattisesti alijäämäinen (tilanteessa, jossa ulkomaan maksutase on 0)”. Tässäkin väität, ettei kansantalouden tilinpidon peruskaava päde. Tällöin siis (S – I) ≠ (G – T) + (X – M), mikä on mahdollista vain, jos Y ≠ C + I + G + (X – M) ja/tai Y ≠ C + S + T. Tämä ei ole mahdollista.

        4) Tuossa pyörittelyssä nyt ei ole päätä eikä häntää. Ymmärrätkö mitä investoinnilla tarkoitetaan? Entä varallisuudella? Wikipedialla pääsee alkuun: ”Investointi on taloustieteessä kulutuksesta pidättäytymistä. Investointi edellyttää siis säästämistä. Näin ollen maailmantaloudessa investointien määrä on yhtä suuri kuin säästämisen, kun investoinniksi katsotaan myös varastojen kasvu. Yhdessä maassa voidaan kuitenkin investoida enemmän kuin säästää, kun lainataan ulkomailta eli on vaihtotaseen vaje, tai säästää enemmän kuin investoidaan eli pitää yllä vaihtotaseen ylijäämää.” Muistutan vielä, että olemme pääosin keskustelleen virtasuureista eli siitä, voivatko esimerkiksi julkinen ja yksityinen sektori tehdä ylijäämäisen ”tuloksen” tietyn vuoden aikana, kun saman vuoden aikana maksutase on nolla. Kuten olen empiirisesti ja nyt matemaattisestikin näyttänyt toteen, ne eivät voi. Varallisuus sen sijaan on varastosuure (stock). Mielenkiintoisesti, jälleen Wikipediaan viitaten, voi todeta, että esimerkiksi kaikki Suomessa oleva varallisuus (n. 181 miljardia) on samalla velkaa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Varallisuus

        Keskustelusta on tulossa psykologisesti entistä mielenkiintoisempaa, jos ja kun kieltäydyt uskomasta empiirisen todistusaineiston lisäksi matemaattisesti päteviä taloudellisia tosiasioita. Lisäksi aiempi käsitykseni siitä, että vasemmistolaiset myöntäisivät virheensä jossain määrin oikeistolaisia helpommin, on osoittautumassa vääräksi.

        • Alia Dannenberg
          Kirjoitettu 10.9.2012 klo 21:35 |
          Kestolinkki

          Heh. Sanoisin, että ammuit komeasti ohi maalin. Olen toisena tekijänä Itä-Suomen yliopiston kansantaloustieteen kurssin ”Money and banking” oppimateriaalissa, jossa käsitellään rahaa virta- ja varastosuureena (stock-flow consistent system). Meillä on aiheesta tekeillä myös tieteellinen artikkeli. On siis melko paksu väite, etten ymmärtäisi, mitä esimerkiksi investointi tai varallisuus tarkoittaa.

          Seuraavaksi puran pari ilmeistä asiaa osiin:

          1) Ymmärrän, mitä tarkoitat antamallasi kaavalla. Tosin se on yksinkertaistus. Siitä puuttuu monia niitä termejä, joista olen puhunut. Missä ovat esimerkiksi julkisen sektorin investoinnit? Julkisen sektorin säästöt? Julkisen sektorin pääomatulot? Miten ja missä ne otetaan huomioon? Linkittämässäni oppimateriaalissa ja tulevassa artikkelissa samat asiat esitetään täsmällisemmin ja kattavammin, ei noin yksinkertaistetusti. Tehtävä: etsi materiaalista mahdolliset virheet ja osoita ne perustellen. Olisin tästä tieteentekijänä kiitollinen.

          2) Mitä tarkoittaa, mikäli antamassasi kaavassa asetetaan G=T ja X=M? Tällöin S=I. Voin hyvin kuvitella tilanteen, missä ei tehdä investointeja, mutta säästöt ovat suuremmat kuin 0. Vai sisältyykö investointeihin esimerkiksi osakkeiden tai obligaatioiden ostot (tosin ne taidetaan laskea säästöiksi)?

          3) Lisäksi minusta vaikuttaa, ettei antamissasi kaavoissa oteta huomioon tilannetta, jossa keskuspankki painaa lisää rahaa. Todennäköisesti kaavat pätevät vain siinä tilanteessa, että rahan määrä pysyy vakiona.

          4) Mitä tapahtuu, kun pankkisektori tekee talletuksia keskuspankkiin ja maksaa näille talletuksille korkoa? Voidaan olettaa tilanne, jossa pankkisektori vain tallettaa keskuspankkiin, eikä ota sieltä korollista lainaa. Sitten jossain vaiheessa, kun keskuspankki on maksanut pankkisektorille soveliaan määrän korkoa, nämä talletukset vedetään pois. Mitä tapahtuu rahan määrälle (verrattuna aikaan ennen talletuksia ja talletusten nostamisen jälkeen)? Missä on se velka, jota pankkisektorille maksetut korkotulot vastaavat?

          5) Et edelleenkään ole vastannut ajatuskokeeseen, jossa keskuspankki painaa rahaa ja jakaa sitä vastikkeetta ohikulkijoille. Entä mitä tapahtuu, jos keskuspankin työntekijä painaa setelin omin luvin ja vie sen mukanaan? Syntyykö tällöin jonnekin velkasuhde? Kierrossa olevan rahan määrä ainakin lisääntyy. Tai mitä tapahtuu, kun joku polttaa setelin? Katoaako jossain jokin velka? Kierrossa olevan rahan määrähän vähenee.

          6) Miksi laajasta empiirisestä todistusaineistosta ja taloustieteilijöiden yleisestä konsensuksesta huolimatta väität, ettei rahan määrän lisääminen lisää inflaatiota? Tämä itse asiassa taitaa olla oleellisin pointti välisessämme vääntämisessä, ja muut ovat enemmän tai vähemmän kosmeettisia. Et saa minua näkemään mustaa valkoisena. Enkä minä ilmeisesti saa sinua näkemään mustaa mustana. (Anteeksi.)

          Summa summarum: jospa vihdoinkin tunnustaisit, ettet tuolla vänkäämisellä saa minua muuttamaan mieltäni. En pidä näkemyksestäni kiinni siksi, etten olisi tietoinen muista vaihtoehdoista tai en ymmärtäisi niitä, vaan siksi, että vuosien tutkimuksen tuloksena koen sen olevan tietämistäni talousteorioista lähimpänä totuutta. Tämän keskustelun kuluessa et ole onnistunut esittämään sille yhtään tietämykseni nojalla pätevää vastaväitettä. Toisaalta et myöskään itse hyväksy esittämiäni argumentteja, perusteluista huolimatta, joten keskustelu on viimeisimpien kymmenkunnan kommentin ajan ollut täysin hedelmätöntä juupas-eipäs-väittelyä.

          Siksi koen, että meidän on parempi lopettaa nyt, varsinkin kun alat mennä asiattomalla tavalla henkilökohtaisuuksiin. Kun kumpikin vakaasti kokee olevansa oikeassa, ei ole hyötyä jatkaa käännyttämistä suuntaan eikä toiseen. Ja pohjimmiltaan todellisuus vain on – riippumatta siitä, mitä mieltä meistä kumpikaan siitä on.

          • Lasse
            Kirjoitettu 10.9.2012 klo 22:52 |
            Kestolinkki

            Kohdat 1–3 antavat kuvan, että et ole juuri lukenut kansantaloustiedettä…

            Kohdat 4-6 inflaatiosta: näissä meillä on selvästi eri lähtökohdat. Ymmärrän edelleen kyllä, että neoklassisessa paradigmassa ”rahan lisääminen talouteen aiheuttaa inflaatiota”, joten asiasta lienee turha tapella. Ymmärrän myös, jos endogeenisen rahan ajatus tuntuu vieraalta.

            Mielestäni jätimme inflaation monta viestiä sitten taakse käsitelläksemme valtion budjettivajeen dilemmaa – minäkin tällä kertaa ihan valtavirran talouskäsitteiden kautta. Tästä aiheesta esittämäni ajatukset olet kumonnut ensin vetoamalla siihen, ettei selviä empiirisiä todisteita voi filosofisesti ottaen yleistää – tai prosenttiluokkaa olevat mittausmetodologiaan liittyvät virheet kumoavat vedenpitävät tulokset – ja toiseksi yrittämällä kyseenalaistaa kansainvälistä yleispätevää BKT-määritelmää (kohdat 1–3). Jälkimmäinen ehkä liittyy tietämättömyyteen, mutta ensimmäinen liittyy varmasti osin vaikeuteen kohdata tosiasiat.

            Sanotaan nyt vielä kerran: julkisen talouden ylijäämät tehdään yksityisen talouden velalla ja päinvastoin. Se on fakta; tästä olen esittänyt paitsi pitävät matemaattiset myös runsaslukuiset empiiriset todisteet. Inflaatioparadigmassa pysymisen ymmärrän, kategorisen julkisen talouden alijäämien demonisointia pidän ainoastaan tosiasioiden kieltämisenä.

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 11.9.2012 klo 20:07 |
            Kestolinkki

            No niin. Nyt olemme päässeet väittelyssä siihen pisteeseen, että toinen osapuoli alkaa sivuuttaa toisen mahdollisesti asiallisetkin kysymykset ja kommentit käyttäen argumentteina henkilöön ja henkilön pätevyyteen liittyviä huomioita. Mielestäni erityisesti kommenttini 1 ja 3 ovat hyvinkin relevantteja. Esimerkiksi kommentissa 1 pyysin etsimään mahdolliset virheet linkittämästäni oppimateriaalista, joka on vallan relevantti keskustelun kannalta. Tämä sivuutetaan kyseenalaistamalla henkilön pätevyys (mitä voidaan pitää klassisena ad hominem -argumentointivirheenä). Jos ei tullut selväksi, niin mainittua oppimateriaalia käytetään yliopistossa kansantaloustieteen opetukseen. Edellä mainitusta valistuneet lukijat ja tieteellistä argumentointia ymmärtävät voivat tehdä omat johtopäätöksensä tämän keskustelun viimeaikaisesta tasosta.

            Mitä budjettivajeeseen tulee, ymmärrän kyllä, miksi ajattelet asiasta niin kuin ajattelet. Mutta ymmärrätkö itse, että ne kaavat, joihin ajattelusi perustat, ovat yliyksinkertaistuksia todellisuuteen nähden?

            Tieteessä tärkeintä on osata esittää oikeat kysymykset. Ja lähtökohtaisesti kysyminen ei ole koskaan hölmöä. Kysymysten ylenkatsominen sen sijaan saattaa olla.

          • Lasse
            Kirjoitettu 12.9.2012 klo 01:19 |
            Kestolinkki

            Käytin tietoisesti pätemättömyyttäsi veruukkena sille, etten vastannut kysymyksiin, sillä vastaaminen ededllyttäisi taloustieteen peruskurssin kertaamista. Ennen keskustelua ajattelin, että tällaisia perusasioita ei tarvitsisi alkaa käydä läpi. Pahoittelut kuitenkin. Vastaan nyt kysymyksiin, kun on paremmin aikaa:

            1) Esittelemäni kansantalouden tilinpitoon keskeisesti kuuluva BKT-määritelmä ei ole yksinkertaistus muussa mielessä kuin siinä, että kokoaa yksityiskohtaisia tilastomääreitä (esim. yritysten ja kotitalousten kulutus) yksinkertaisimpien otsikkojen alle (esim. edelliset ovat yksityistä kulutusta). Annoit implisiittisesti ymmärtää, että siitä puuttuisi jotain; se siis jättäisi jotain ulkopuolelleen. BKT-määritelmä on kuitenkin kansantalouden tilinpitoon kuuluva kokonaistarjontaa kuvaava mittaustapa, jonka pätevyys ei ole millään tavalla mielipideasia. Se pätee joka tilanteessa. Vastaan lyhyesti oletuksiisi puutteista:

            – ”Missä ovat esimerkiksi julkisen sektorin investoinnit?”

            —-> Mukana julkisen sektorin kulutuksessa, G (Government consumption expenditures and gross investment)

            – ”Julkisen sektorin säästöt?”

            —-> Riippuu mitä tarkoitat. Oletan, että tarkoitat yksinkertaisesti säästöillä budjettiylijäämää. Tämä on on kaavassa T–G, julkisen sektorin keräämät verot vähennettyinä kulutuksella. Yleisemmin käytetty kansantalouden tason säästöt, ”national savings” = Y – C – G = I. Kansantalouden tasolla säästöt ovat yhtä suuret kuin yksityiset investoinnit.

            – ”Julkisen sektorin pääomatulot?”

            —-> Oletan, että kysyt, koska sekotat virta- ja varastosuureet. Julkisen sektorin pääomatulot ovat säästöjä (S), jos ne säästetään, ja julkista kulusta (G), jos niitä ei säästetä.

            – ”Linkittämässäni oppimateriaalissa ja tulevassa artikkelissa samat asiat esitetään täsmällisemmin ja kattavammin, ei noin yksinkertaistetusti. Tehtävä: etsi materiaalista mahdolliset virheet ja osoita ne perustellen.” ja ”Esimerkiksi kommentissa 1 pyysin etsimään mahdolliset virheet linkittämästäni oppimateriaalista, joka on vallan relevantti keskustelun kannalta.”

            —-> En löytänyt virheitä. En tosin tiennyt, miksi niitä pitäisi materiaalista etsiä. Materiaali kuvaa rahan kiertämistä avoimessa taloudessa, ei sitä, mistä komponenteista kokonaistarjonta vuositasolla määräytyy – eikä siten sitä, missä tapauksessa Y ≠ C + I + G + (X – M) ja/tai Y ≠ C + S + T, kuten tunnut implisiittisesti väittävän. Materiaalisi ei siis nykyisessä muodossaan ole keskustelun kannalta relevantti.

            2) – ”Mitä tarkoittaa, mikäli antamassasi kaavassa asetetaan G=T ja X=M?”

            —-> Tässä tilanteessa valtion verotulot ovat vuositasolla yhtä suuret kuin julkinen kulutus ja samoin valtion maksutase on balanssissa.

            – ”Tällöin S=I. Voin hyvin kuvitella tilanteen, missä ei tehdä investointeja, mutta säästöt ovat suuremmat kuin 0.”

            —-> Tämä tilanne ei ole mahdollinen. Kansantalouden tilinpidon kaava (laskentaidentiteetti) pitää kaikissa tilanteissa paikkansa, eikä ole mielipidekysymys. Siteeraan jälleen Wikipedian investointi-artikkelia: ”Investointi on taloustieteessä kulutuksesta pidättäytymistä. Investointi edellyttää siis säästämistä. Näin ollen maailmantaloudessa investointien määrä on yhtä suuri kuin säästämisen, kun investoinniksi katsotaan myös varastojen kasvu. Yhdessä maassa voidaan kuitenkin investoida enemmän kuin säästää, kun lainataan ulkomailta eli on vaihtotaseen vaje, tai säästää enemmän kuin investoidaan eli pitää yllä vaihtotaseen ylijäämää.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Investointi)

            – ”Vai sisältyykö investointeihin esimerkiksi osakkeiden tai obligaatioiden ostot (tosin ne taidetaan laskea säästöiksi)?”

            —-> Lasketaan säästöiksi. Sillä estetään tuplakirjanpito: http://en.wikipedia.org/wiki/Gross_domestic_product

            3) – ”Lisäksi minusta vaikuttaa, ettei antamissasi kaavoissa oteta huomioon tilannetta, jossa keskuspankki painaa lisää rahaa. Todennäköisesti kaavat pätevät vain siinä tilanteessa, että rahan määrä pysyy vakiona.”

            —-> Tämän kohdan seurauksena viimeistään turhauduin. Kaavat pätevät aina. Kyseessä on laskentaidentiteetti. Sinulla on todellisuudesta poikkeava käsitys joko bruttokansantuotteen laskentatavasta tai keskuspankin toiminnasta. G-T on aina lainattua (aiemmin keskuspankin painamaa) tai juuri keskuspankin painamaa.

            -”Mitä budjettivajeeseen tulee, ymmärrän kyllä, miksi ajattelet asiasta niin kuin ajattelet. Mutta ymmärrätkö itse, että ne kaavat, joihin ajattelusi perustat, ovat yliyksinkertaistuksia todellisuuteen nähden?”

            —> Kuten olen osoittanut, ja kuten pitäisi olla itsestäänselvää, kaavat eivät ole yksinkertaistuksia ”todellisuuteen nähden”. Ymmärrettävästi esimerkiksi sen sijaan, että lueteltaisiin ”yksityisen kulutuksen” sijaan minun kulutukseni, sinun kulutuksesi, mummoni kulutus ja niin edelleen, on tehty yksinkertaistuksia, jossa yhden yleisen otsikon alle on koottu eri entiteettejä. Muuttaako tämä mielestäsi jotain budjettialijäämästä esittämiäni väitteitä?

            Alat varmasti ymmärtää, miksi kyseenalaistin pätevyytesi.

            Tässä vielä englanniksi tuo esiin tuomani itsestäänselvyys, josta käytetään myös nimitystä ”absorption problem”: ”The absorption problem is summarized by the equation: [G–T] = [S–I] + [M–X]. Thus, any federal government budget deficit (G-T) must be offset by an excess of private saving over private investment (S–I) or by an excess of imports over exports (M–X). http://www.unc.edu/depts/econ/byrns_web/Economicae/abseq.html Nyt kun olen vastannut kysymyksiin, joihin löytää vastauksen kansantaloustieteen peruskirjoista, kysyn vielä: väitätkö yhä, ettei globaalisti julkisen sektorin ylijäämiä rahoiteta yksityisen sektorin velkaantumisella ja päinvastoin?

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 12.9.2012 klo 11:07 |
            Kestolinkki

            En ole väittänyt, että antamasi karkea kuvaus jättäisi mitään ulkopuolelleen, vaan että sen sisäinen rakenne ei ole tarkoituksiini riittävän tarkka. Olen ilmaissut ainoastaan, että se ei erittele niitä asioita, joista olen kiinnostunut.

            Linkittämäni oppimateriaali on sikäli relevantti, että siinä otetaan huomioon muun muassa julkisen sektorin säästöt ja sijoitukset, joista julkinen sektori saa pääomatuloa. En todellakaan sekoita virta- ja varastosuureita. Tiedätkö, mikä on vaikkapa Solidium? Tai vastaavat järjestelyt Norjassa, Kiinassa jne.?

            Politiikan kannalta olen kiinnostunut nimenomaan julkisen sektorin talouden yksityiskohdista ja rakenteesta. En halua, että julkinen sektori hirttää itsensä liiallisiin velkoihinsa vain siksi, että jotkut pitävät sitä yksityisen sektorin kannalta hyödyllisenä.

            Mitä tulee auktoriteettiasemaan vetoamiseen, en väitä asemani perusteella olevani oikeassa. Totean ainoastaan, että tiedän ne perusasiat, joiden tietämättömyydestä olet minua syyttänyt.

            ”Nyt kun olen vastannut kysymyksiin, joihin löytää vastauksen kansantaloustieteen peruskirjoista, kysyn vielä: väitätkö yhä, ettei globaalisti julkisen sektorin ylijäämiä rahoiteta yksityisen sektorin velkaantumisella ja päinvastoin?”

            -> Väitän, että kyseessä ei ole identiteetti. Kyseessä saattaa olla tällä hetkellä vallitseva trendi, mutta se ei ole ainoa mahdollisuus. Siinä ei esimerkiksi oteta huomioon rahan painamista.

            -> Et ole vastannut kaikkiin kysymyksiini, esimerkiksi taannoisiin kysymyksiin 4-6 – ainoastaan todennut, että meillä on eri lähtökohdat. Millä oikeudella sivuutat empiirisen aineiston ja jätät vastaamatta kysymyksiini vain siksi, ettei se satu sopimaan sinun paradigmaasi?

          • Lasse
            Kirjoitettu 12.9.2012 klo 13:25 |
            Kestolinkki

            ”En ole väittänyt, että antamasi karkea kuvaus jättäisi mitään ulkopuolelleen, vaan että sen sisäinen rakenne ei ole tarkoituksiini riittävän tarkka. Olen ilmaissut ainoastaan, että se ei erittele niitä asioita, joista olen kiinnostunut.”

            Selvä. Minä taas en ole väittänyt mitään muuta, kuin että BKT:n tilinpidollinen laskentaidentiteetti riittää osoittamaan, että julkisen sektorin velkaantuminen on tarpeellista, jos ei haluta yksityisen sektorin velkaantuvan ja päinvastoin. Kansantaloudessa yhden sektorin – tai vaikkapa maan – on nettomääräisesti velkaannuttava (investointien on ylitettävä säästöt), jotta toinen voisi säästää. Tätä laskennallista tosiasiaa olet vastustanut ensin näennäisfilosofisilla ja lopulta matemaattisesti/taloudellisesti virheellisillä päätelmillä. Olen toki kiinnostunut kuulemaan, minkälaisia implikaatioita BKT-määritelmän tarkemmalla erittelyllä tai erilaisten varantosuureiden käytöllä mielestäsi on ja missä.

            ”Linkittämäni oppimateriaali on sikäli relevantti, että siinä otetaan huomioon muun muassa julkisen sektorin säästöt ja sijoitukset, joista julkinen sektori saa pääomatuloa. En todellakaan sekoita virta- ja varastosuureita. Tiedätkö, mikä on vaikkapa Solidium? Tai vastaavat järjestelyt Norjassa, Kiinassa jne.?”

            Tunnen Solidiumin ja muiden kansallista tarkoitusta ajavien sijoitusyhtiöiden tarkoituksen. Mitä aiemmin esittäämääni tulee, näiden yhtiöiden tehdessä positiviista tulosta, ulkomaantaseen ja julkisen sektorin alijäämä pienenee yksityisen sektorin alijäämän kasvaessa. Mitä implikaatioita tämän seikan tarkemmalla erittelyllä on? Julkisen sektorin pääomatulo ei mitenkään muuta BKT:n laskentatapaa, enkä ymmärrä, miten erittely palvelee kiinnostuksiasi.

            Jotta saisit vähän konkretiaa tähän sinänsä merkityksettömään kysymykseeni vastataksesi, mainittakoon, että Solidiumin tulos vuonna 2010 oli 356 miljoonaa (http://www.e-julkaisu.fi/solidium/vuosikertomus-2010/), kun valtion verotulot samana vuonna olivat 32207 miljononaa (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html).

            ”Politiikan kannalta olen kiinnostunut nimenomaan julkisen sektorin talouden yksityiskohdista ja rakenteesta. En halua, että julkinen sektori hirttää itsensä liiallisiin velkoihinsa vain siksi, että jotkut pitävät sitä yksityisen sektorin kannalta hyödyllisenä.”

            Yhdyn toki hyvinkin suurpiirteiseen väitteeseesi. Kansantalouden kannalta on olisi parasta pyrkiä täystyöllisyyteen, mikä vaatii yksinkertaistettuna sitä, että julkinen sektori tekee oikeissa tilanteissa alijäämäisiä budjetteja. Ainakin aiemmissa viesteissäsi ajamasi ajatus siitä, että valtiontalouden tulisi pääsääntöisesti pyrkiä ylijäämäisiin budjetteihin, ei toteuta tätä ajatusta. Kuten olen osoittanut, globaalisti julkisen sektorin tase + yksityisen sektorin tase = 0, joten kaikki maat eivät voi tähän edes pyrkiä, elleivät halua velkaannuttaa yrityksiään ja kotitalouksiaan. Samalla voidaan muuten todeta, että väitettäsi voi ajatella myös toisinpäin: ”En halua, että YKSITYINEN sektori hirttää itsensä liiallisiin velkoihinsa vain siksi, että jotkut pitävät sitä JULKISEN sektorin kannalta hyödyllisenä.” Jompi kumpi velkaantuu – aina.

            ”Mitä tulee auktoriteettiasemaan vetoamiseen, en väitä asemani perusteella olevani oikeassa. Totean ainoastaan, että tiedän ne perusasiat, joiden tietämättömyydestä olet minua syyttänyt.”

            Selvä. Viestiesi perusteella et ole kuitenkaan tiennyt hyvinkään perustavanlaatuisia makrotaloudellisia tosiasiota. Esimerkkinä: olet mukana hahmottelemassa yksinkertaista mallia siitä, miten raha kiertää taloudessa, mutta samalla sanot, ettei kaikki systeemiin virallisesti luotu (”painettu”) raha (eli velka) ole siinä laskennallisesti mukana.

            ”Väitän, että kyseessä ei ole identiteetti. Kyseessä saattaa olla tällä hetkellä vallitseva trendi, mutta se ei ole ainoa mahdollisuus. Siinä ei esimerkiksi oteta huomioon rahan painamista.”

            Tämän viestin perusteella tekisi taas mieli mennä henkilökohtaisuuksiin; sen verran väärässä olet ja sen verran tämä hämmästyttää minua, kun kerran vieläpä opetat yliopistotasolla taloustiedettä. Kaikki talouteen virallisesti luodut rahavirrat ovat siinä myös laskennallisesti mukana. Wikipediassakin mainitaan GDP:n olevan laskentaidentiteetti: http://en.wikipedia.org/wiki/Accounting_identity. Kyseessä on itsestäänselvyys.

            ”Et ole vastannut kaikkiin kysymyksiini, esimerkiksi taannoisiin kysymyksiin 4-6 – ainoastaan todennut, että meillä on eri lähtökohdat. Millä oikeudella sivuutat empiirisen aineiston ja jätät vastaamatta kysymyksiini vain siksi, ettei se satu sopimaan sinun paradigmaasi?”

            Olen täysin samaa mieltä siitä, että uusklassisessa paradigmassa ”rahan painaminen johtaa inflaatioon”. Todellisuudessa mekanismit ovat huomattavasti monimutkaisempia ja käsitteet, joilla todellisuutta kuvatataan, eivät vastaa ajatusmalleissa toisiaan. Jätän kysymyksiin vastaamatta sen näistä keskusteluista oppimani seikan perusteella, että sen lisäksi, että selvittäisin sinulle endogeenisen rahan paradigmaa tarkemmin, joutuisin todennäköisesti jälleen tarkentamaan myös puutteitaisi kansantaloustieteen perusasioissa. Tähän tuskin meillä kummallakaan on aikaa. Kysymyksiisi kaikki vastaukset löytyvät näistä blogimerkinnöistä:

            http://rahajatalous.wordpress.com/2010/12/23/keskuspankkirahoitus-ja-inflaatio/

            http://rahajatalous.wordpress.com/2011/11/10/inflaatio-rahan-kvantiteettiteoria-ja-animal-spirits/

            http://rahajatalous.wordpress.com/2012/08/15/toimittaja-rossi-ja-rahan-endogeenisuus/

            Viimeisestä hyvä tiivistys:

            ”Kun ymmärrämme rahan endogeenisuuden, tajuamme myös, että molemmat tämän tekstin alussa esitetyt Juhana Rossin sitaatit ovat sisällöltään kestämättömiä. Ensimmäinen sitaatti oli jutusta, jossa Rossi väitti kokonaisrahamäärän lisääntymisen johtavan inflaation kiihtymiseen pidemmällä aikavälillä.

            Tämä on ongelmallinen väite, koska kokonaisrahamäärä ei ole keskuspankin hallinnassa. Kuten todettua, liikepankit solmivat uusia velkasopimuksia juuri niin paljon kuin löytyy velanmaksukykyisiä asiakkaita. Uudet lainat taas kasvattavat talouden kokonaisrahamäärää. Keskuspankit eivät voi estää rahamäärän kasvua. Ne voivat ainoastaan yrittää hillitä lainakysyntää nostamalla ohjauskorkoa, mutta suoraan kokonaisrahamäärään ne eivät voi vaikuttaa.

            Ripeään talouskasvuun liittyykin lähes aina joko yksityisen velkaantumisen tai julkisen velkaantumisen kasvua. Tämä on oikeastaan itsestään selvää, koska kokonaistuotannon monetaariset komponentit koostuvat kokonaisrahamäärästä ja rahan kiertonopeudesta. Toisin sanoen kokonaisrahamäärän kasvu lisää kapitalistisessa talousjärjestelmässä normaalioloissa kokonaistuotantoa eikä välttämättä merkittävästi kiihdytä inflaatiota.”

          • Alia Dannenberg
            Kirjoitettu 12.9.2012 klo 14:46 |
            Kestolinkki

            No hyvä. Pari ilmeistä tieteenfilosofista asiaa. Yksi: Malli on todellisuuden yksinkertaistettu kuvaus. Kaksi: Sovellettaessa tiettyä mallia on otettava huomioon sen reunaehdot. Tavallaan kyselen reunaehtojen perään mallissa, johon tunnut vetoavan. Ja kolme: Reunaehtojen ja mallin rajoitusten ymmärtämiseksi ajatuskokeet ovat tärkeitä. Siispä vastaa, kuinka mallissasi käsitellään seuraavat ajatuskokeet.

            1) Oletetaan, että maailmassa on yksi valtio (ei ulkomaankauppaa), jolla on julkinen sektori ja yksityinen sektori. Oletetaan, että yksityinen sektori valmistaa hilavitkuttimia, jotka se myy voitolla julkiselle sektorille. Oletetaan myös, ettei yksityissektori tee investointeja. Tällöin siis yksityinen sektori tekee voittoa. Valtio ei verota eikä ota lainaa, mutta maksaa hilavitkuttimet keskuspankin painamalla rahalla. Lisäksi painetaan sen verran ylimääräistä rahaa, että valtiolla (julkisella sektorilla) jää rahaa myös säästöön. Miten käyttämäsi malli taipuu tähän skenaarioon?

            2) Oletetaan edelleen sama yksi valtio. Kaivauksissa valtion pikkuvirkaihminen löytää suuren vanhan rahakätkön kuranttia valtion valuuttaa (joka on vaikkapa painettu ennen nykyistä valtiota, mutta kelpaa silti maksuvälineeksi). Onko niin, että mallisi mukaan toimivalla valtiolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävittää nämä löytyneet rahat, koska niitä ei saada mukaan kansantalouden tilinpitoon? Valtion tuloslaskelmassahan tili ”satunnaiset voitot ja tuotot” olisi adekvaatti paikka kirjata ne tuloiksi (ja luonnollisesti debit-kirjaus valtion kassatilille), mutta entä sinun käyttämässäsi mallissa?

            Miten näihin skenaarioihin suhtautuu väitteesi siitä, että julkisen sektorin tulos miinus yksityisen sektorin tulos on identtisesti nolla? Eli oletko tietoinen mallisi rajoitteista?

        • Lasse
          Kirjoitettu 12.9.2012 klo 01:36 | Kestolinkki

          Tuli muuten mieleen, että tunnut vetoavan kerta toisensa jälkeen omaan asemaasi yliopistotason talouden tutkijana ja opettajana, joka on selvästikin ”Argumentum ad auctoritatem”. Tämä toimii mielenkiintoisesti jopa itseään vastaan, etenkin tilanteissa, jossa eräänlaisesta auktoriteettiasemastasi huolimatta pyydät minun selventämään varsin perustavanlaatuisia kansantaloudellisia käsitteitä.

        • Lasse
          Kirjoitettu 12.9.2012 klo 17:15 |
          Kestolinkki

          ”Pari ilmeistä tieteenfilosofista asiaa. Yksi: Malli on todellisuuden yksinkertaistettu kuvaus.” Laskentaidentiteetti taas ei ole malli tai teoria, vaan määritelmällisesti totta.

          ”Kaksi: Sovellettaessa tiettyä mallia on otettava huomioon sen reunaehdot.” Totta. Haluessasi voi vaatia minun esittävän mihin tahansa kuvaamaani malliin liittyviä reunaehtoja.

          ”Tavallaan kyselen reunaehtojen perään mallissa, johon tunnut vetoavan.” Toistaiseksi olet kyseenalaistanut lähinnä määritelmällisesti todellisuutta vastaavan laskentaidentiteetin paikkaansapitävyyden. Minä olen keskittynyt määritelmää pyörittelemällä ainoastaan todistamaan jotain, johon sinä et usko. Mitään ”mallimaisuutta” olen esittänyt ainoastaan vetäessäni määritelmistä toimintanormeja. Yksi keskeismmistä on se, että jatkuvia ylijäämiä ei kannata tehdä, sillä tämä johtaa yksityisen sektorin kaatumiseen velkoihinsa (jolloin sen on pakosti alettava säästää) ja lopulta lamaan, kun kokonaiskysyntä putoaa.

          ”Ja kolme: Reunaehtojen ja mallin rajoitusten ymmärtämiseksi ajatuskokeet ovat tärkeitä.”

          – Järkevät ajatuskokeet; etenkin ääritapaukset, jossa parametrejä kokeillaan reunatapauksissa, kyllä.

          ”1) Oletetaan, että maailmassa on yksi valtio (ei ulkomaankauppaa), jolla on julkinen sektori ja yksityinen sektori. Oletetaan, että yksityinen sektori valmistaa hilavitkuttimia, jotka se myy voitolla julkiselle sektorille. Oletetaan myös, ettei yksityissektori tee investointeja. Tällöin siis yksityinen sektori tekee voittoa. Valtio ei verota eikä ota lainaa, mutta maksaa hilavitkuttimet keskuspankin painamalla rahalla. Lisäksi painetaan sen verran ylimääräistä rahaa, että valtiolla (julkisella sektorilla) jää rahaa myös säästöön. Miten käyttämäsi malli taipuu tähän skenaarioon?”

          Laskentaidentiteetti on (I – S) + (G – T) = 0. Esität, että I=0 ja T=0. Tällöin S=G, eli kaikki julkisen sektorin alijäämä on kokonaan yksityisen sektorin ylijäämää, toisin sanoen julkinen kulutus on yksityistä säästöä. Tilanne on analoginen kuvan kolmannen periodin tilanteeseen: http://bilbo.economicoutlook.net/blog/wp-content/uploads/2011/05/External_balance_budget_balance_case.jpg

          Katsohan Wikipedian Revenue-artikkelin kohta Government-revenue: http://en.wikipedia.org/wiki/Revenues#Government_revenue. ”Government revenue may also include reserve bank currency which is printed. This is recorded as an advance to the retail bank together with a corresponding currency in circulation expense entry. The income derives from the Official Cash rate payable by the retail banks for instruments such as 90 day bills.There is a question as to whether using generic business based accounting standards can give a fair and accurate picture of government accounts in that with a monetary policy statement to the reserve bank directing a positive inflation rate. The expense provision for the return of currency to the reserve bank is largely symbolic in that to totally cancel the currency in circulation provision all currency would have to be returned to the reserve bank and cancelled.”

          Tämä vastaa myös osittain todellisuudenvastaisiin kysymyksiisi inflaatiosta. Kansantaloudellisesti keskuspankin ”painamasta rahasta” syntyy aina kuluvarausmerkintä; näennäisesti tämä ”painettu raha” pitäisi palauttaa keskuspankkiin. Kuvittelemassasi skenaariossa valtio itse asiassa on keskuspankki, ja keskuspankki ei ole koskaan velkaa kuin itselleen. Normaalisti raha kiertää yksityisen pankin kautta, jolle valtio jää velkaa BKT-identeetin toki pitäessä.

          ”Valtio ei verota eikä ota lainaa, mutta maksaa hilavitkuttimet keskuspankin painamalla rahalla.”

          Kaikki raha, myös ”keskuspankin suoraan valtiolle painama raha”, on velkaa. Kun laina myönnetään, rahaa syntyy, ja kun se maksetaan takaisin, rahaa häviää. Nämä ovat ihan perusasioita. Rahan määrä pysyy globaalisti melko stabiilina, koska normaalisti toimivassa taloudessa lainoja myönnetään ja maksetaan takaisin kaiken aikaa. http://en.wikipedia.org/wiki/File:Money-creation.gif Sekä post-keynesiläiset että mainstream-taloustieteilijät myöntävät tämän. Ainoa selkeä ero on siinä, että edellä mainitut näkevät, että raha syntyy endogeenisesti järjestelmän sisällä rahan kysynnän myötä, kun taas mainstream-taloustiede näkee, että keskuspankki suoraan ohjailisi rahan määrää. Molemmissa tapauksissa käsityksesi systeemin ja kaavojen ulkopuolisesta keskuspankkirahasta on väärä.

          ”Lisäksi painetaan sen verran ylimääräistä rahaa, että valtiolla (julkisella sektorilla) jää rahaa myös säästöön.”

          Jopas sitä rahaa nyt painetaan. Jotta julkiselle sektorille jäisi rahaa säästöön, sen budjetin pitäisi olla ylijäämäinen, eli tulisi olla G-T<0. Tässä päästään nyt taas siihen, ettet tunnu ymmärtävän keskuspankin roolia ja/tai BKT:n määritelmää. Keskuspankin setelirahoitus niin normaalioloissa kuin sinun todellisuuden vastaisessa skenaariossakin tarkoittaa sekä G:n että S:n kasvua.

          ”Oletetaan edelleen sama yksi valtio. Kaivauksissa valtion pikkuvirkaihminen löytää suuren vanhan rahakätkön kuranttia valtion valuuttaa (joka on vaikkapa painettu ennen nykyistä valtiota, mutta kelpaa silti maksuvälineeksi). Onko niin, että mallisi mukaan toimivalla valtiolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävittää nämä löytyneet rahat, koska niitä ei saada mukaan kansantalouden tilinpitoon? Valtion tuloslaskelmassahan tili ”satunnaiset voitot ja tuotot” olisi adekvaatti paikka kirjata ne tuloiksi (ja luonnollisesti debit-kirjaus valtion kassatilille), mutta entä sinun käyttämässäsi mallissa?”

          Kyseessä ei edelleenkään ole malli, vaan laskentaidentiteetti. Kuten olen monesti kuvannut, rahaa ei synny tyhjästä ilman velkaa. Samalla tavalla kuin kaikissa esimerkeissäsi tyhjästä syntyneestä keskuspankkirahoituksessa, tässäkin unohdat sen, että raha on joskus luotu, jolloin on syntynyt normaali kaksinkertainen kirjanpitomerkintä. Rahaa ei synny vain toiselle puolelle tilinpitoa. Entä jos rahaa väärennetään? Tai poltetaan? Nämä tilanteet voi varmasti laskea prosentin osiin koko BKT:sta, eikä minulla ole kyllä pienintäkään hajua, miten niitä kansantalouden tilinpidon kannalta käsitellään. Jää vain mietityttämään, mitä haet tällaisia skenaarioilla?

          (I – S) + (G – T) = 0

  4. Lasse
    Kirjoitettu 13.8.2012 klo 13:34 |
    Kestolinkki

    Harvinaista nähdä a) vasemmistolainen talousajattelija b) kannattamassa kvantiteettiteoriaan perustuvaa monetaristista taloudellista suuntausta. 1. Mitkä ovat sinun mielestäsi tarkastelustasi johdettavat ”macroeconomic policy recommendations”?

    2. Mitä mieltä olet myös vasemmistolaisittain suuntautuneista jälkikeynesiläisistä talousajattelijoista ja heidän opeistaan? Tarkotan rahajatalous.wordpress.com-blogia pitäviä Lauri Holappaa ja Jussi Ahokasta.

    Esimerkiksi eurokriisistä he sanovat esimerkiksi näin: ”Eurojärjestelmän perusongelmana on, että valtiot eivät ole valtiorahan luojia vaan se rooli on annettu riippumattomalle Euroopan keskuspankille, jonka talouspolitiikka on konservatiivista. EKP kantaa lähinnä huolta inflaatiosta. Sillä ei ole mitään työllisyys- tai muita tavoitteita, vain inflaatiokammo, jota hoidetaan leikkaus- ja vyönkiristyspolitiikalla.”

    ”Euroopan keskuspankki voisi ratkaista eurokriisin tältä istumalta, mutta se ei ole halunnut toimia. Käytännössä tarvittaisiinkin EKP:n politiikan muutosta. Keskuspankki voisi jäädyttää kriisimaiden lainakorot tietylle tasolle.”

    ”EKP:n pitää voida suoraan luotottaa jäsenmaita ja säädellä rahavirtoja sen mukaan, onko uhkana työttömyys vai inflaatio.”

    http://www.tiedonantaja.fi/2012-4-8/eurooppaan-tarvitaan-oma-new-deal

    Ja: ”Suora keskuspankkirahoitus ei johda hintatason voimakkaaseen nousuun. Julkisessa keskustelussa usein suora keskuspankkirahoitus ja määrällinen helpottaminen rinnastetaan toisiinsa. Samalla molempien nähdään johtavan väistämättä inflaation kiihtymiseen. Tällaisissa puheenvuoroissa raha nähdään hyödykkeenä, jonka arvo laskee, kun sen tarjontaa lisätään. Tämä on kuitenkin virheellinen käsitys rahan luonteesta. Tosiasiassa jokainen uusi velkasopimus tarkoittaa kierrossa olevan kokonaisrahamäärän kasvua. Toisin sanoen talletukset eivät luo investointeja, vaan investoinnit luovat talletuksia. Rahamäärän kasvu johtaakin voimakkaaseen inflaation kiihtymiseen vain poikkeustapauksissa. Määrällinen helpottaminen ei voi saada aikaiseksi inflaation kiihtymistä juuri lainkaan, sillä käytännössä sillä vain korvataan korkotuottoisia arvopapereita korkoa tuottamattomilla arvopapereilla (keskuspankkirahalla) liikepankkien taseissa. Suora keskuspankkirahoituskaan ei normaalioloissa kiihdytä inflaatiota. Mikäli keskuspankki rahoittaa suoraan valtion budjettia, tarkoittaa tämä todennäköisesti julkisen kulutuksen lisääntymistä. Julkisen kulutuksen kasvattaminen taas aiheuttaa merkittävää inflaatiota vain, jos talous on jo lähellä täystyöllisyystilannetta. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi mikään valtio haluaisi lisätä efektiivistä kysyntää täystyöllisyystilanteessa.”

    http://rahajatalous.wordpress.com/2012/07/25/toimintaohjeet-ekplle/

    2. Siis mitä mieltä?

    3. Hyväksytkö keynesiläiset ylijäämäiset budjetit ja valtion lisävelanoton?

    4. Hyväksytkö keskuspankille missään olosuhteissa muita tavotteita kuin inflaation kontrolloimisen?

    5. Miten eurokriisi tulisi mielestäsi ratkaista? Itse näytät kaikesta huolimatta olevan Raha ja talous -kavereiden kritisoimalla vyönkiristyslinjalla, vaikkakin haluat kohdistaa säästöt vasemmistolaisittain oikeudenmukaisesti.

    • Alia Dannenberg
      Kirjoitettu 20.8.2012 klo 10:20 |
      Kestolinkki

      Kiitos kommentista!

      Pahoittelen, että vastaamiseen meni näin kauan ja että vastauksesta tuli lopulta aika pitkä. En ole tottunut antamaan makroekonomisia toimintasuosituksia – olen koko ikäni tutkijana pikemminkin ollut selvittämässä, mikä ei ainakaan toimi. Ymmärrän kyllä, että talouspolitiikassa on myös tärkeää antaa toimivia vaihtoehtoja toimimattomiksi havaittujen päätösten tilalle.

      1. Tärkein asia, minkä talouspoliittisesta tarkastelustani voi johtaa, on moraalikadon välttäminen kaikilla yhteiskunnan ja talouden tasoilla. Tämä tarkoittaa, että ei saa elää yli varojensa ja että hölmöilystä pitää olla seuraukset. Mikäli pankit ovat tehneet ylettömällä riskillä huonoja sijoituksia, pankkien on annettava mennä konkurssiin. Mikäli valtiot ovat ottaneet liikaa lainaa eivätkä selviä veloistaan, valtioiden on annettava mennä konkurssiin, jolloin konkurssivaltiolle kovalla korolla lainanneelle sijoittajalle tulee tappioita. Ei ole oikein, että huudetaan keskuspankkia tai muiden maiden veronmaksajia apuun, sillä tällöin virheen tekemisestä ei tule negatiivisia seurauksia vaan ainoastaan palkkioita – pankit saavat käytännössä maksukyvyttömille annetuista lainoista ilmaista rahaa kovilla korkotuotoilla ilman sijoittajariskiä. Lisäksi kriisivaltioissa meno jatkuu entisellään, tehdään ylisuuria ase- ja muita hankintoja, ja ”maan tapa” eli rakenteellinen korruptio saa rehottaa, kun kukaan ei valvo rahankäyttöä, jolloin valtion kassasta on helppo sujauttaa rahaa omiin tai kavereiden taskuihin.

      Tavallaan ajatteluni voi kuulostaa julmalta, mutta vaihtoehdot ovat huonot – toinen vaihtoehto on se, että rahaeliitti saa kupata veronmaksajia, tavallisia kansalaisia. Tämä rahaeliitin tekemä kuppaus on köyhien kannalta vielä katastrofaalisempaa kuin se, että talouspolitiikka hoidetaan järkevästi ja että valtioiden taloudet ovat ylijäämäisiä.

      Alijäämätilanteessa puolestaan oleellista on, mitä valtion toimintoja priorisoidaan. Esimerkiksi puolustusbudjettien ulkopuolisista asehankinnoista saataisiin usein hyvin suuret säästöt. Tämä pätee myös Suomen kohdalla – parhaillaan Suomi on hankkimassa kahta uutta asejärjestelmää, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on hyökkäysaseena. Hintalappu näille taitaa olla yhteensä yli 300 M€, ja siitä hyötyy vain jenkkiläinen aseteollisuus.

      2.Näkemykseni on, että mainitsemasi jälkikeynesiläiset talousajattelijat ovat väärässä. Päättely, ettei keskuspankkirahoitus nosta inflaatiota, on väärin.

      Nykyisessä tilanteessa valtiot rahoittavat toimintaansa tuloilla (pääsääntöisesti verot) ja lainanotolla. Tulorahoitus on neutraalia (ei lisää kierrossa olevan rahan määrää). Lainan ottaminenkin on pääsääntöisesti neutraalia, sillä lainaksi otettu raha on poissa siltä, jolta laina otettiin. Oletetaan nyt, että lainanotto korvataan keskuspankkirahoituksella. Systeemiin on tullut lisää rahaa. Nyt se raha, jonka valtio olisi aiemmin lainannut yksityissektorilta, on ”ylimääräistä”, ja yksityissektori sijoittaa sen jonnekin (aiemmin olisi sijoittanut valtion obligaatioihin). Muiden sijoituskohteiden määrä on edelleen sama. Kun rahaa on enemmän sijoitettavana, sijoittajien maksuhalukkuus sijoituskohteita kohtaan kasvaa, jolloin niiden hinta nousee. Raaka-aineet ovat yksi tällainen sijoituskohde. Nyt yleinen hintataso nousee, eli inflaatio saa lisää polttoainetta. Rahan arvo laskee. Köyhien tilanne kurjistuu, koska palkat eivät yleensä nouse yhtä nopeasti kuin kulutushyödykkeiden hinnat.

      Lisäksi keskuspankkirahoitus mahdollistaa sen, että valtiot voivat helpommin pitää yllä erilaisia valtiota hyödyttämättömiä projekteja, joista hyötyvät hallintoon kuuluvat hyväveli- ja -siskojärjestelmät, sillä valtiontaloutta ei ole niin tarpeen valvoa, kun kerran keskuspankista saa aina tarvittaessa rahaa vaikka mihin valtion projekteihin. Valvonta heikkenee, jolloin valtion rahaa valuu korruptioeliitin omiin projekteihin. Kaiken lisäksi valtiolle ei ole väliä, mitä se maksaa ja kenelle, joten valtio voi maksaa työntekijöilleen ja – mikä vielä ongelmallisempaa – myös ulkoistettujen palvelujen tarjoajille ylisuuria palkkioita, sillä keskuspankista saa rahaa. Tämä puolestaan olisi tuhoisaa koko talousjärjestelmälle ja lisäisi korruptiota, kun yritykset kilpailisivat kyseenalaisin keinoin valtion projektien saamisesta.

      Luulen, että nämä seikat ovat syynä siihen, miksi suoraa keskuspankkirahoitusta vältetään (ja toivon, että vältetäänkin kuin ruttoa). On sitä kokeiltu, mutta aina epäonnistuttu. Vertaa vaikkapa antiikin Rooman kriisi. EKP ja FED ovat tehneet jo paljon hallaa nykyisilläkin toimillaan. Vieläkö pitäisi saada aikaan täystuho?

      3.Lisävelanotto on mielestäni sallittua vain poikkeustapauksissa – jo velkaa otettaessa tulee laskea, että veloista ja niiden hoitokustannuksista pystytään selviytymään. Mielestäni perusajatus, että lamassa valtio elvyttää lainarahalla ja nousukaudella kiristetään verotusta ym., jotta lamavelat saadaan maksettua, on OK, mutta siinä on pieni ongelma: viime aikoina verojen ja valtion tulojen nostaminen nousukaudella on tupannut unohtumaan, kun vallassa oleva rahaeliitti on jakanut valtiolle kertyvää ylijäämää pääsääntöisesti itselleen, perusteluna ”täytyyhän sitä jakaa, kun on jotain jaettavaa”. Lamaa varten säästäminen on nykyisessä talouspoliittisessa keskustelussa unohdettu. Tästä syystä sallisin lisävelkaantumisen vain poikkeustapauksissa.

      4.En hyväksy keskuspankeille mitään muita tavoitteita kuin inflaation kontrolloimisen. Pahimmassa tapauksessa inflaatio tappaa köyhiä ja pienituloisia, koska eniten nousevat ruoan ja muiden raaka-aineiden hinnat. Hintavakauteen pyrkivä keskuspankki on köyhien työläisten ystävä maailmanlaajuisesti.

      5.Eurokriisi tulisi ratkaista päästämällä kriisimaat konkurssiin. Silloin näihin valtioihin sijoittaneet joutuisivat kokemaan todellisen sijoittajavastuun ja kantamaan sijoittamisen riskin, koska konkurssissa velkoja leikataan tai ne annetaan anteeksi. EU-maiden pitäisi perustaa valtioiden omistamia pankkeja, joissa jokaisella kansalaisella ja yrityksellä on tili, jotta maksuliikenne ei häiriintyisi siitä, että jotkut kriisimaiden obligaatioilla pelanneet pankit menevät nurin (tämä on suurimpia peikkoja, joilla pelotellaan ihmisiä uskomaan, että pankkeja on pakko pitää pystyssä veronmaksajien rahoilla). Näin kriisi ei leviäisi ylettömästi reaalitalouteen. Sen jälkeen valtioiden pitäisi vain oppia elämään tulojensa mukaan.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *