Suurmestari

Todellisen elämän salaliitot eivät ole niin lennokkaita kuin usein kuvitellaan. Mutta niitä on olemassa, ja useimmat niistä saavat alkunsa yhdestä ja samasta syystä: ahneudesta. Oikeiden salaliittojen tarkoituksena on kerätä liittolaisille rahaa. Eikä rahaa koskaan ole tarpeeksi. Usein salaliittolaiset sijoittavat politiikkaan, jotta saisivat vaikutettua lainsäädäntöön tai julkisen sektorin toimintaan – haaliakseen itselleen vielä enemmän rahaa.

Oikeat salaliitot ovat hyvin yksinkertaisia. Pitää vain seurata rahan jälkiä.

Supolta keikkatöitä saanut Tiina Kivisaari päätyy agenttiharjoittelussaan tutkimaan Tangon kaupungin taloudellisia epäselvyyksiä. Rutiininomainen työharjoittelu muuttuu kuitenkin molemminpuoliseksi ajojahdiksi, kun Tiina rahan jälkiä seuratessaan yllättäen löytää jotain, minkä silmäätekevät toivoisivat pysyvän visusti piilossa. Ja mitä he ovat valmiit suojelemaan keinoja kaihtamatta.

Suurmestari on joensuulaisen taloustieteilijä Alia Dannenbergin yhteiskunnallisia ongelmia käsittelevän dekkarisarjan toinen osa. Romaanin keskiössä on ”maan tapa”, eli rakenteellinen korruptio, jota Suomessa, yhdessä maailman korruptoitumattomimmaksi todetussa maassa, ei tietenkään tunnusteta olevan. Kirjassa myös tarkastellaan suomalaisen tasa-arvon kummallisuuksia sukupuolivähemmistöihin kuuluvan ihmisen näkökulmasta, ja oman mustavalkoisen lisävärinsä tarinaan tuo shakki, jonka maailmaa kolminkertainen naisten SM-mitalisti kuvaa elävästi vuosikymmenten kokemuksella.