Möhläämisen psykologia ja filosofia – lyhyt oppimäärä EM-turnauksesta 2017

Alia on päässyt Caissan marmorisaliin pelaamaan.

Alia on päässyt Caissan marmorisaliin pelaamaan (möhläämään).

Kirjoitan tämän shakkiturnauspäiväkirjan samaan tyyliin kuin Kuningatargambiitti -dekkarisarjani, joten siinä on havaittavissa naisten viihderomaanimaisia piirteitä. Joita siis dekkarisarjassani on, koska ne ovat viihderomaaneja – viihderomaaneja naisille, mutta myös miehille ja muunsukupuolisille. Tyylivalintani perustuu siihen, että joskus tavallisen ihmisen epätavallinen arki voi olla vaaleanpunaista hattaraa ja ruusuilla tanssimista (astuin juuri piikkiin, au!). Möhläyksistäni on kirjoitettu Karjalaisen shakkipalstalla kolme artikkelia, joiden linkit ovat 1, 2 ja 3. Vaikka kirjoitusten sävy on sangen inhorealistinen, koen sen positiivisena asiana: maajoukkueessa shakkia pelaavaa ei näköjään kohdella silkkihansikkain vaan samalla tavoin kuin esimerkiksi epäonnistunutta huippuhiihtäjää. Tämä siis tarkoittaa, että shakki ja sen arvokisat koetaan huippu-urheiluna eikä minään näpertelynä. Linkin takaa löytyy turnauksen viralliset sivut ja kaikki pelit.

Näin alkusanoiksi myös kiitos niin miesten kuin naistenkin joukkueiden jäsenille mielenkiintoisista keskustelunaiheista turnauksen aikana ja matkoilla. Ainakin seuraavia aiheita käsiteltiin: maailmankatsomukset (kristinusko, islam, ateismi, zarathustralaisuus, myös opillinen sisältö), tasa-arvo, kasvissyönti, moraali, shakki, metafysiikka (mitä on olemassa, mm. kvanttifysiikkaa, suhteellisuusteoriaa ja teologiaa) ja filosofia ylipäänsä. Teemasta enemmän tuonnempana.

Lähtökohta pelaamiselle: Suomen naiset olivat alkurankingin mukaan sijalla 32. Joukkueita oli 32. Joukkueemme kokoonpano vahvuusjärjestyksessä oli Anastasia Nazarova, minä, Heini Puuska, Heini Rinne ja Päivi Walta. Jokaisessa ottelussa oli neljä peliä, joten aina yksi pelaajista lepäisi. Taustajoukoissa valmentajana vaikutti skypen kautta Tapani Sammalvuo.

Saapumisillan tunnussävel: Kerkko Koskinen Kollektiivin Laura Palmer (älkää edes kysykö, miksi).

Turnauksen motoksi sopinee näin jälkikäteen Vaaleanpunaisesta pantterista tutun ylitarkastaja Clouseaun toteamus ”minä epäonnistun siinä missä muut onnistuvat” (tosin elokuvassa, jossa tämä lausuttiin, Clouseau möhläämällä onnistui vahingossa tappamaan liudan peräänsä lähetettyjä maailman parhaita palkkamurhaajia – elokuvissa voi käydä näinkin, ja Clouseau on kuulunut suosikkeihini pikkutytöstä lähtien, mutta toivoisin tämän puolen olevan enemmän möhläystentäyteisessä elämässäni läsnä).

Ensimmäinen pelipäivä (lauantai)

Opin, että peli- ja majoituspaikkana toimivan viiden tähden hotellin ”all inclusive” ei todellakaan sisällä esimerkiksi pussiteetä päivällisellä – siitä veloitettiin 2 €. En ole sitä mieltä, että olisi ollut hintansa arvoinen. Joukkuetoverit kertoivat pelimatkoista, joilla oli ollut tarjolla kuohuvaa mansikoiden kera – ei täällä ainakaan ilman lisämaksua. No, noutopöydän ruoat olivat kohtuulliset, vaikkakin kohtuullisen lihapainotteiset, ja myös gluteenittomuus rajoitti valinnanmahdollisuuksia selvästi.

Ihanan lämmin, jopa helteinen päivä. Näin lämmintä päivää en koko Suomen kesän 2017 aikana ehtinyt kokea. Lämmin sää vähensi vitutusta. Ainakin olosuhteet pelaamiselle olivat kannaltani ihanteelliset. Kävin aamiaisen jälkeen kävelyllä kylän satamassa katselemassa maisemia ja pokemoneja.

Meitä vastaan asettui Tsekin joukkue, alkuranking 16. Pelasin valkeilla ensimmäistä pöytää, koska Anastasia Nazarova ei kuumeisena ollut pelikunnossa, ja vastustajakseni asettui naisten suurmestari Joanna Worek. Avaus meni suunnitelmien mukaan, sillä vaikutti, ettei vastustajalla ollut kokemusta käyttämästäni suljetun sisilialaisen Rh3-variantista (jota itse olen pelannut varmaan 25 vuotta). Sain nätin hyökkäyksen kohti vastustajan kuningasasemaa, mutta möhlin sen. Tosin möhläily tässä pelissä vaihteli aaltoilevasti puolelta toiselle. Lopussa kaikkien möhläilyjen jälkeen asema oli tasan (minulla kuningas ja sotilas, hänellä kuningas ja torni), mutta aikapulassa en ehtinyt laskea. Hävisin siirtämällä kuninkaan hölmöön ruutuun, mikä mahdollisti vastustajalleni sittenkin sotilaani kimppuun ehtimisen kuninkaalla ja tornilla. Karjalaisen shakkipalstalla tätä kämmiäni ruodittiin urakalla (linkki).

Joukkue hävisi 4–0, mutta positiivisena asiana mainittakoon havainto, että pelasin tasaväkisesti ja jopa voitosta kokenutta naisten suurmestaria vastaan.

Tilastotietona, että viiden tunnin pelin aikana kuluu ainakin 100 grammaa suklaata.

Päivän asu: musta hame, musta toppi ja punainen pashmina.

Päivän tunnussävel: edelleen Laura Palmer.

Toinen pelipäivä (sunnuntai)

Yöllä satoi. Aamiaisen jälkeen jälleen minimalistinen pokemonlenkki, koska paikat paikoitellen lainehtivat vedestä ja oli yllättävän viileää.

Päivän teema oli ”ochi”, mikä suomeksi tarkoittaa ”ei.” Kansallinen vapaapäivä, juhlapäivä, jota vietetään sen kunniaksi, että kreikkalaiset 77 vuotta sitten sanoivat Mussolinille ”ei”, kun tämä ehdotti kreikkalaisille Italiaan liittymistä (päivä on varsinaisesti 28.10, mutta juhlallisuuksia näemmä vietettiin sunnuntaina). Kreikkalaiset panivat kampoihin niin perusteellisesti, että Mussolinin valloitusretki Kreikkaan oli päättyä nolosti ja hän joutui pyytämään apua Hitlerin Saksalta.

Päivän pelissä oli jotain tuttua edelliseltä päivältä. Vastassa Slovakia (ranking 21.) ja naisten suurmestari Zuzana Cibickova. Minulla mustat ykköspöydällä, koska Anastasia ei edelleenkään ollut pelikunnossa. Avaus sujui ensimmäiset kymmenisen siirtoa ihan hyvin, mutta pienillä möhläyksillä autoin vastustajaa – näkyi selvästi, että skandinavialaistani vastaan oli valmistauduttu. 31. siirrossa uhrasin sotilaan saadakseni lähettini peliin mukaan. Uhraus oli OK, ja sen jälkeisessä asemassa vastustajani hieman möhli tasoittaen tilanteen. Huomaamattani jätin kuitenkin tekemättä järkevimmän siirron (sotilaalla sekoitetaan vastustajan peli – mielenkiintoista, koska tämä oli ehkä jopa ilmeisempi kuin tekemäni uhraus), minkä myötä lahjoitin vastustajalleni edun takaisin ja lopulta pitkän vääntämisen jälkeen hävisin pelin.

Joukkue hävisi 4–0.

Päivän asu: musta hame, musta toppi ja violetti huivi.

Päivän tunnussävel: Endgame musikaalista Chess.

Kolmas pelipäivä (maanantai)

Kävelin kaupungilla (kylässä) pokemonlenkin (täällä onkin siedettävän lenkin varrella neljä salia), ja eräs paikallinen mies pysäytti minut ja tenttasi kaikenlaista (tapanani on vastata myös tuntemattomien tervehdyksiin) – kommentoi pukeutumistani, että olenko hyvä kristitty tyttö. Viittasi nunnien kaltaiseen pukeutumiseen. Vastasin, että en (en edes tajunnut, että ihmisen logiikalla koko lauseen kieltäminen implikoisi lauseen kaikkien osien kieltämisen, joten olisi ollut varmaan jatkon huomioon ottaen järkevää kieltää ainoastaan kristittyys), ja kysyin, miksi hän haluaa tietää asioita minusta. Hänen kaverinsa kommentoi suorasukaisesti, että ehkä hän haluaa minulta jotain muutakin. Toivotin miehille hyvät päivänjatkot ja jatkoin matkaa. Kaupassa ostin suklaalevyn, koska suklaa oli lopussa. Hinta 2 €/200g, Suomen hintataso. Hämmästelin kassakuittia katsoessani, että siinä hinta olikin 2,78 €, eli kassa oli laittanut törkeän ”turistilisän”. No, en käy siellä enää.

Kissat, joita hotellialueella on, ottivat päähän. Parvekkeeni lähistöllä emokissa toi pennuilleen tapettavaksi jos jonkinlaista jyrsijää ja tänään pikkulinnun. Voin pahoin. Toiset pelaajat suhtautuivat innoissaan kissoihin, ja ilmeisesti siinä, että kissat rääkkäävät ja tappavat lintuja, ei heidän mielestään ollut mitään pahaa/moitittavaa. Olin eri mieltä. Argumentaatio, että kissa on eläin, joka ”luonnostaan” toimii niin, antaa ihmisille synninpäästön kaikenlaiselle eläinrääkkäykselle ja lihansyönnille. Mielestäni kissa on (ihmisen jälkeen) pahin tuhoeläin, ja kuuluu ihmisen lisäksi niihin harvoihin eläinlajeihin, jotka tappavat huvikseen. Tilastollisesti kissa taitaa ihmisen jälkeen olla lähihistorian toiseksi pahin syyllinen lajien sukupuuttoihin.

Anastasia oli pelikunnossa, joten päädyin mustilla pelaamaan toiselle pöydälle, vastassa Itävallan naisten FIDE-mestari Barbara Teuschler. Peli alkoi skandinavialaisittain, mutta ehkä minun edellisen pelini perusteella oletettiin pelaavan samoin kuin aiemmin – erona vain, että olin katsonut pelin jälkeen, missä voisin tehdä paremmin, ja tein nyt niin. Selvitin avauksen mallikelpoisesti möhlätäkseni myöhemmin yrittäessäni upseereja vähentämällä keventää asemaa. Koska vastustajakaan ei valinnut parhaita mahdollisia siirtoja, tuloksena oli tasa-asema, jossa vastustajallani oli ikävästi vapaasotilas keskustassa. Möhläilimme molemmat urakalla: minä yritin tuhota asemaani, eikä vastustajani hyödyntänyt saamiaan mahdollisuuksia. Savun hälvettyä laudalla oli tasa-asema erivärisin lähetein, ja ehdotin tasapeliä. Vastustaja ei hyväksynyt, mutta kämmäsi heti putkeen kaksi sotilasta. Tämän jälkeen tasapeli kelpasi hänelle. Hyväksyin, koska kaksi laudan ulkopuolista syytä puhui tämän puolesta: 1) kellossani oli enää seitsemän minuuttia aikaa (vastustajalla kolme, mutta olen todennäköisesti suhteellisesti kämmialttiimpi vähillä ajoilla pelatessa, mistä tuli tässäkin turnauksessa liikaa kokemusta) ja 2) joukkueellamme oli koossa kaksi pistettä, joten tasapelini varmistaisi otteluvoiton. Laudalla ollut tilanne puolestaan oli sellainen, että kahden sotilaan enemmyydestä huolimatta eriväriset lähetit painoivat sen verran, että koneen arvion perusteella minulla olisi ollut etua vain sotilaan verran. Asemassa möhlääminen olisi ollut vaikeaa, mutta toisaalta kokemukseen perustuen en aliarvioinut kykyäni möhlätä. Joukkue tarvitsi tasapelini, ja myöhemmin kuulin tuloksen nettiin ilmaantumisen aiheuttaneen spontaania riemuitsemista.

Joukkue voitti 2,5–1,5. Itävalta ei ollut mikään heikko voitettava, vaan alkurankingissa se oli sijalla 25 ja vahvuuslukujen keskiarvo yli 200 pistettä meitä korkeampi. Lisäksi Suomen naisten edellinen otteluvoitto EM-kisoissa oli vuodelta 2007 (kuten myös muu sijoitus kuin koko turnauksen viimeinen).

Jo kolmannen kerran turnauksessa minua pidettiin joukkueen kapteenina. Aiemmin olin olettanut sen johtuneen siitä, että pelasin ykköspöytää, mutta nyt Anastasia oli remmissä ja pelasin kakkosella. Kapteenimme Heini P totesi leikillään minulle, että näemmä säteilen kapteeniutta.

Päivän asu: musta hame, valkoinen paita ja violetti huivi.

Päivän tunnussävel: Rocky.

Neljäs pelipäivä (tiistai)

Kävelin kylällä taas pokemonlenkin vallaten kylän kaikki neljä salia. Takaisin tullessani eräs nuori, minua lyhyempi mies alkoi kysellä kaikenlaista. Kerroin olevani Suomesta ja pelaavani naisten shakkimaajoukkueessa täällä EM-kisoja (en kertonut nimeäni enkä ikääni, vaikka hän ne halusi tietää). Hän kysyi, haluanko drinkin. Vastasin, etten juo alkoholia ennen peliä (pelin jälkeen ehkä, mutta ehkä vain lasillisen, jos seuraavana päivänä on myös peli). Seuraavaksi hän ehdotti suorasukaisesti seksiä. Kieltäydyin ja kerroin olevani naimisissa. Hän ilmaisi, että se ei ole hänelle ongelma (ei juolahtanut mieleen, että se voisi olla toiselle osapuolelle positiivinen ”ongelma”). Sanoin heihei ja jatkoin matkaa. Hän huuteli perääni kohtuullisen pitkään ilmeisesti olettaen, että saisi minut muuttamaan mieleni.

Miksi kirjoitan tällaisia? Ehkä siksi, että osittain ahdistaa, ja puran ahdistustani näin. Toisaalta taas siksi, että shakkia yleisesti pidetään tylsänä lajina, mutta nähtävästi shakki onkin seksikäs laji – itse toki olen ollut aina tätä mieltä, mutta en ehkä siinä mielessä, mitä tällä pelimatkalla olen kohdannut.

Pohdin myös turnauksen pukukoodia, jonka nojalla erästä Suomen joukkueen miestä oli kielletty tulemasta enää pelisaliin shortseissa. Naisia shortsikielto ei näemmä koskenut – havaitsin useiden naisten saavan pelata shortseissa. Mietiskelin, mitä pukukoodissa oikeasti mahtoi lukea, ja voisiko mies pukeutua vaikkapa mekkoon tai kilttiin? Olisin voinut vaikkapa lainata mukaan ottamaani lyhyttä mekkoa jollekulle joukkueen miehistä…

Tällä kierroksella vastaamme asettui Serbia, ja pelasin valkeilla naisten kansainvälistä mestaria Jovana Ericiä vastaan. Suljettua sisilialaista, mutta tällä kertaa en pelannutkaan Rh3-versioita, joita olen uskollisesti pelannut pitkään, vaan olimme valmistelleet pienen yllätyksen. Yllätys toimi, vastustaja käytti avauksesta selviämiseen paljon minua enemmän aikaa, ja sain mukavan aseman, vaikka en käyttänytkään avauksessa optimaalista siirtojärjestystä. Möhlin kuitenkin mahdollisuuteni yrittämällä repiä väärin keinoin keskustaa auki – suunnitelma oli hyvä, toteutus ei, mutta ainakaan rohkeutta ei puuttunut, koska yritin. Menetin sotilaan, mutta korvauksena oli hyvä aloite, jonka edelleen tupeksin olemalla huomaamatta vähemmän intuitiivista jatkosiirtoa. Oikeastaan pelini kaatui tähän, vaikka vastustaja ei pelannutkaan parhaita mahdollisia siirtoja. Hävisin pelin.

Joukkue hävisi 3–1.

Päivän asu: musta hame, valkoinen paita ja sinivalkoinen huivi.

Päivän tunnussävel: ennen peliä Bonnie Tylerin I Need a Hero, pelin jälkeen Cherin Strong Enough.

I Need a Heron taustalla oli taannoinen somekeskustelu kyseisen laulun naisen toivomus-/vaatimuslistasta miespuoliselle sankarille, jossa siis haikaillaan lihaksikkaan machon alfauroon perään. Ehkä tämän provosoi kohtaamiseni paikallisen wannabe-machon kanssa. Aiemmassa somekeskustelussa oli myös pohdittu, millaista listaa mies asettaisi naispuoliselle sankarille. Historiassa tunnetaan ainakin amiraali Artemisian tapaus, jossa nainen lähti taistelukentille tehdäkseen vaikutuksen unelmiensa mieheen. Mutta olisiko tällainen naispuolinen sankari miesten mielestä kammotus, tai arvostaisivatko miehet sankari-ihanteessaan älykkyyttä? Mistä taas päästään siihen, onko shakki seksikäs laji…

Viides pelipäivä (keskiviikko)

Mona Lisana Hersonissoksen satamassa.

Mona Lisana Hersonissoksen satamassa.

Aiempiin olosuhteisiin verrattuna päivä oli sen verran vilpoinen, että pokemonlenkillä tarvitsin huivin harteilleni. Tällä kertaa en kävellyt yksin, vaan minulla oli joukkuetoveri kaverina. Eilinen mies huuteli meille jälleen. Kierrokselta valokuva, saa tehdä vertailun hengenheimolaiseni (vasenkätinen monilahjakkuus tieteen ja taiteen saralta) kuuluisimpaan teokseen. Myönnettäköön, että asettelu oli puhtaasti sattuman tulos, mutta valokuvan nähtyäni oivalsin heti, miten tuli poseerattua.

Vastassa Kreikan kakkosjoukkueen Evanthia Makka, minulla mustat. Avaus meni hieman valmisteluista ohi, koska tuli sittenkin skandinavialainen (ilmeisesti tapaani pelata tiettyjä skandimuunnelmia yritettiin käyttää hyväksi), mutta onneksi olin kursorisesti katsonut Dd6-versiota. Avaus eteni hyvin tiettyyn pisteeseen asti, mutta näin haamun sotilaan voitosta, ja tätä virvatulta seuraamalla menetin lyhyessä ajassa aivan kaiken.

Joukkue pelasi tasan 2–2.

Päivän asu: musta hame, musta toppi ja sateenkaarihuivi.

Päivän tunnussävel: Gloria Gaynorin I Will Survive.

Yhteinen vapaapäivä (torstai)

Retki, osallistuin. Spinalogan saari teki vaikutuksen kovaan tätiin. Saarelle oli aikoinaan eristetty spitaalisia. Suhtautuminen spitaalisiin ja heidän läheisiinsä oli todella julmaa, enkä koe lieventävänä asianhaarana sitä, että vasta 1950-luvulla spitaaliin alkoi olla tehokkaita hoitokeinoja (se on bakteerin aiheuttama sairaus). Saarelle tuomittu ei päässyt sieltä pois kuolleenakaan.

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Spinalogan sataman portti.

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Spinalogan sataman portti.

First world problem oli havaintoni ärsyyntymisestäni, että saatoin syödä tarjolla olevista jälkiruoista vain yhtä eli jäätelöä (kaikki muut sisälsivät gluteenia), ja tilanne toistui samana päivästä toiseen. Toki jäätelövaihtoehtoja oli, mutta kokeiluni perusteella parasta oli pistaasi.

Päivän tunnussävel: Amade Bash (kertosäkeessä lauletaan sodasta ilman armoa, ja amade bash tarkoittaa ”valmistautukaa”). Toinen sävelmä samaiselta Khomeinin satakielen nimellä tunnetulta Ahangaranilta, joka soi mielessäni, on Karbala. Spoileri liittyen todennäköisesti seuraavaan kirjaani on, että nämä laulut ovat sen soundtrackilla, eikä kyse ole Tiina-dekkarisarjasta. Vaikka ei tietäisikään laulujen sanoja, on selvää, mistä ne kertovat ja miksi ne liittyvät tunnelmaan, jossa käydään suuren vitutuksen kautta stoalaiseen mielenrauhaan, jonka myötä pystyy suhtautumaan tyynesti tulevaan (osani on tässä toki paljon helpompi kuin laulua laulavilla ja tahtia rintaansa lyövillä iranilaisilla sotilailla ennen taistelua).

Kuudes pelipäivä (perjantai)

Tänään oli sen verran lämmin, että teki hyvää vaellella kylällä ennen pelejä. Kävin myös kastamassa varpaitani vedessä – mutta vain kastamassa, koska vesi oli kylmää (22 astetta on toki lämmintä Suomen kesän vesiin verrattuna).

Vastustajana häntäpäästä Norja, Monika Machlik. Ennakkovalmistelujen puolesta piti tulla neljän sotilaan hyökkäys kuningasintialaista vastaan, mutta hän halusikin testata skandinavialaistani (tämä on ollut turnauksen toistuva teema). Möhlin avauksen, enkä vastustajan avusta huolimatta saanut koskaan peliäni kuntoon. Surullista katsottavaa, en ehkä kommentoi tätä enempää.

Joukkue hävisi 2,5–1,5.

Päivän asu: Musta hame, musta toppi ja liukuvärjätty vihreä-violetti-punainen silkkihuivi.

Päivän tunnussävel: Amade Bash

Rannalla varpaita (ja hameenhelmaa) kastelemassa.

Rannalla varpaita (ja hameenhelmaa) kastelemassa.

Seitsemäs pelipäivä (lauantai)

Tein aamulla pokemonlenkin kylällä. Oli hyvä käyttää nämä tilaisuudet hyväksi Suomen tämänvuotista kesää lämpimämpien säiden osalta, mutta valitettavasti vapaa-aikaa ei ollut paljoa. Toisaalta ehkä minulla olisi ollut enemmän vapaa-aikaa, jos en olisi keskittynyt niin tunnollisesti peleihin ja käyttänyt niin paljon aikaa niihin valmistautumiseen.

Vaihteeksi minulla oli valkeat Montenegron naisten kansainvälistä mestaria Marija Stojanovicia vastaan. Suljettua sisilialaista Le3:lla, avaus meni hyvin ja vastustaja joutui käyttämään aikaa siitä selvitäkseen. Sain nätin hyökkäyksen hänen kuningastaan vastaan, linnoitin eri puolelle, eikä vastustajallani ollut ihmeempää hyökkäystä, ainoastaan yritys selvitä hengissä. Koneen mukaan laskennallinen sotilaan etu. En ehkä repinyt keskustaa parhaalla mahdollisella tavalla auki, koska kone tarjoili minulle yli kahden sotilaan etua, jos vain olisin syönyt keskustassa toisella sotilaalla. Kuningattarien vaihduttua minulla oli mukava asema, mutta möhlin sen suojautuessani täysin väärällä tavalla taktista kikkaa vastaan, jossa pahimmillaan olisin menettänyt upseerin. Siispä kämmäsin upseerin saamatta siitä mitään korvausta. Tappio.

Illalla pelien jälkeen kylällä sama mies tuli taas ehdottamaan seksiä. Seuraavalla kerralla ajattelin kysyä hänen ikäänsä kommentilla, että voinhan minäkin kysellä, ja jos vastaus olisi noin 20 (varmaan ainakin enemmän kuin 15 vuotta minua nuorempi), niin vastaisin, että ikäni puolesta voisin olla äitisi…

Joukkue hävisi 3–1.

Päivän asu: musta hame, musta toppi ja punamusta huivi.

Päivän tunnussävel: teema elokuvasta Star Wreck: In The Pirkinning.

Päivän motto: Taktisesta puuttuu edelleen tuoli (katso edellä mainitun elokuvan traileri).

Kahdeksas pelipäivä (sunnuntai)

Länsirintamalta ei mitään uutta. Keskityin koko päivän shakkiin hyvin pientä kävelylenkkiä lukuun ottamatta (päivä oli lämmin). Tulos huono.

Vastassa Makedonian Dragana Nikolovska. Avaukseni mustilla meni skandinavialaisittain vastoin ennakkovalmisteluja, koska vastustajani (ja hänen taustajoukkonsa) olivat huomanneet minun möhlänneen skandinavialaisessa pahasti kuudennella kierroksella. Mutta he eivät ottaneet huomioon sitä, että aina pelini jälkeen selvitän, mikä meni pieleen ja kuinka tilanteessa olisi kuulunut pelata. Siksi vastustajalleni tuli yllätyksenä, että nopeasti ja tyynesti pelasin oikean siirron, minkä jälkeen hän alkoi käyttää paljon aikaa miettimiseen. Niin minäkin, koska pelistä tuli terävä, ja molemmat jopa linnoittivat eri puolille. Vastustajani oli nopeampi kuningashyökkäyksen rakentamisessa mutta teki sen yliaktiivisesti, joten voitin sotilaan. Myöhemmin aikapulassa kuitenkin möhlin ensin sotilaan etuni ja myöhemmin kokonaisen ratsun. Pelaa siinä sitten.

Joukkue hävisi 3,5–0,5.

Päivän asu: musta hame, musta toppi ja sateenkaarihuivi.

Päivän tunnussävel: Conchita Wurstin Rise Like a Phoenix (vaikkakaan tämä feeniks ei noussut lentoon).

Yhdeksäs pelipäivä (maanantai)

En poistunut hotellialueelta, koska valmistauduin peliin. Oli lämmin päivä, olisi ehkä kannattanut.

Pelasin valkeilla, vastassa Kroatian naisten kansainvälinen mestari Borka Franciskovic. Avauksessa unohdin toteuttaa erään valmistellun uutuuden mutta sain silti hyvän pelin, koska ideatasolla tiesin, kuinka avausta pelataan. Valmistelut olivat onnistuneet sikäli hyvin, että ilmeisesti vastustajani oli ulkona omista valmisteluistaan ja käytti avauksessa aikaa. Taas taktisesta puuttui tuoli, ja jätin oman sotilaani suihin, koska kuvittelin vastustajani olevan syömättä sitä, koska vastaisin siihen syömällä häneltä e-sotilaan. Tosin kuviossa oli pieni mutta, jonka pystyin laskemaan vasta sotilaan menetettyäni – vastustaja voisi ”uhrata” (oikeammin sanottuna kyse oli sijoituksesta) torninsa lähettiäni vastaan, jolloin menettäisin hyvin paljon tavaraa. Siispä itseäni ja möhläystäni kiroten kuittasin tyynesti sotilaan tappion välttääkseni suuremmat tappiot. Suunnitelmani oli ollut hyvä, mutta toteutuskelpoinen vasta sotilaani suojaamisen jälkeen.

Sotilaan tappioasemasta huolimatta tein vastustajani voittamisen mahdollisimman vaikeaksi ja annoin hänelle useita mahdollisuuksia möhlätä. Valitettavasti hän ei näitä mahdollisuuksia hyödyntänyt, mutta yli 70 siirtoa meni tappioni lopulliseen realisoitumiseen. Toki joku voisi kysyä, miksi tappelen vääjäämätöntä vastaan. Vastaisin tähän suurmestari Keresin sanoin, että miten toivottomalta tilanne ikinä näyttääkään, aina on silti olemassa vaihtoehto aloittaa jääräpäinen vastarinta.

Joukkue hävisi 4–0.

Päivän asu: violetti mekko ja liukuvärjätty vihreä-violetti-punainen huivi.

(Asuista todettakoon, että en päätynyt yhteenkään turnauksesta otettuun valokuvaan muutoin kuin kursorisesti takaapäin. Yritin olla näyttävästi pukeutuva shakinpelaaja, mutta ehkä en aivan onnistunut tässäkään.)

Päivän tunnussävel: Conchita Wurstin Rise Like a Phoenix.

Suuria teemoja 1: Shakki ja seksi

Eikö muka shakki ole seksikästä? Kokemani ehdottelu ja kulisseissa suvunäytöksenä puitu Tanskan naisten maajoukkueen seksiskandaali viime olympialaisista antavat viitteitä muusta. Tanskalla ei näissä kisoissa ollut naisten maajoukkuetta, vaikka miesten joukkue oli. Syy paljastui Tanskan shakkiliiton johtoviskaalin puolihuolimattoman ruokapöytäkommentin myötä, eli koska Tanskan naiset olivat olympialaisissa bilettäneet ja harrastaneet seksiä, tämän epäsopivan käytöksen myötä joukkue jätettiin kokoamatta. Herää muutamia kysymyksiä: 1) onko miesten edustusjoukkuetta koskaan jätetty kokoamatta vastaavan käytöksen takia, 2) sovelletaanko tätä sääntöä ainoastaan naisiin, ja 3) onko miesten käyttäytymistä Tanskassa edes valvottu vastaavalla tarkkuudella? Hämmästyksestä mykkänä kuuntelin Tanskan naisten kohtaloa. Myös Islannin joukkueella oli kuulemma omat tasa-arvo-ongelmansa. Ja vielä parikymmentä vuotta sitten Suomessakin oltiin joukkuepikashakissa olutteltassa vierailleille naisille määräämässä sanktioita, kunnes järki voitti – oivallettiin, että olutteltta ei ollutkaan tarkoitettu ainoastaan miehille.

Maisema pelipaikalta.

Maisema pelipaikalta.

Johtopäätöksenä todettakoon, että Suomi on shakin saralla tasa-arvon mallimaa, josta muutamilla Pohjoismaillakin olisi syytä ottaa opiksi. Shakkiliitto on tehnyt kovasti tasa-arvotyötä ja on Suomen lajiliitoista todennäköisesti avarakatseisin, vaikka täydelliseen, yleiseen, yhtäläiseen ja kaikenkattavaan tasa-arvoon on toki sielläkin vielä matkaa. Taannoin olin liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmässä pohtimassa näitä asioita, ja työryhmä suositteli, että kerhojen kokous (liiton ylin päättävä elin) perustaisi liitolle eettisen toimikunnan, joka käsittelisi ongelmat. Toivon, ettei työryhmän suositusta haudattaisi hiljaisesti vaan toimikunta todella perustettaisiin.

Vielä kohtaamistani seksiehdotuksista. Olen huomannut eläväni melko monien ateismin yliopettaja Zarathustran muotoilemien periaatteiden mukaan. Eräs niistä on: ”Kunnioittakaa käsityöläistä ja tietäjää saman mitan mukaan, halveksukaa varallisuuden keräämistä” (tämän lienee zarathustralaisuuden yliopettaja lausunut joskus uutenavuotena Iranin kuninkaalle – katkelman suomennos omani). Tämä periaate on ilmeisesti kohtaamieni surrealististen keskustelujen ja suorien ehdotusten alkusyy.

Mitä se tarkoittaa? Ensinnäkin sitä, että vastaan tervehdykseen tervehdyksellä ja keskustelen tuntemattomienkin kanssa. Se johtuu siitä, että kunnioitan kaikkia ihmisiä saman mitan mukaan. Olen liian looginen tullakseni manipuloiduksi mihinkään hölmöön, enkä myöskään pelkää vaan uskon, että oikeastaan ainoa, mitä tuntemattoman kanssa keskustellessani voin menettää, on aika. Siispä annan kohtaamisille mahdollisuuden, ja ainakin Suomessa lopputulos on hyvin harvoin negatiivinen ja todella usein positiivinen. Olen näissä keskusteluissa saanut vinkkejä tarkastuskohteista ja poliittisista epäkohdista, saanut muuten vain uusia ideoita ja näkökulmia, saanut kavereitakin.

Luultavasti normaalimpi nainen ei tuntemattomien miesten tervehdyksiin edes vastaisi vaan kävelisi huomaamatonta teeskennellen ohi, mahdollisesti peläten seksuaalista ahdistelua tai ryöstöyritystä. Minä en. Tämä on looginen lähestymistapa, jos ajattelee, mitä keskustelukumppani aikoo hyötyä keskustelusta – itse vain en osaa ajatella keskusteluja hyötymisen kannalta. Keskustelut olivat surrealistisia, mutta ne noudattivat löyhästi seuraavaa kaavaa: Ensin tervehditään. Seuraavaksi minulta kysellään kaikenlaista, myös kummallisia asioita. Alan tuntea, ettei kaikki olekaan kunnossa, joten jätän vastaamatta esimerkiksi kysymykseen nimestäni. Saatan itse esittää vastakysymyksiä. Sitten tulee ehdotus.

Katsotaanpa seuraavaksi asiaa ehdottajan näkökulmasta. Koska yleisesti naiset eivät vastaa tervehdykseen tai ainakaan jää juttelemaan, tavallisuudesta poikkeavasta käytöksestäni tehdään johtopäätös, että joko olen etsimässä seksiä tai haluan tulla ympäripuhutuksi siihen. Ehkä pelimatkakohtaamiseni kokivat, että annan ymmärtää mutta en ymmärrä antaa – eivätkä tajunneet, että voin olla neutraalin kohtelias ilman seksihalujakin.

Johtopäätös: Haluan maailman, jossa lähtökohtana on ihmisten välinen neutraalin kohtelias ja kunnioittava käytös ilman taka-ajatuksia!

Suuria teemoja 2: Ateismi, Zarathustra ja moraali

Viime vuoden shakkiolympialaisissa Azerbaidzanissa ohjelmaan kuului kuulemma vierailu zarathustralaisten temppeliin, jossa paloi ikuinen tuli. Tuli on zarathustralaisille tärkeä elementti. Tästä virisi tällä matkalla keskustelu, ja paljastin matkakumppaneille toisen nimeni merkityksen – toinen nimeni on Asha, se on avestan kieltä (jolla zarathustralaisten pyhä kirja nimeltä Avesta on kirjoitettu) ja tarkoittaa sekä totuutta että oikeudenmukaisuutta. Ashan elementti on edellä mainittu tuli.

Nykytilassa zarathustralaisuus on uskonto, jossa jumala on nimeltään Ahura Mazda. Hänellä on apunaan Amesha Spentas (pyhät kuolemattomat, joista yksi on Asha), ja läsnä on ”hyvän ja pahan taistelu”, jossa vastustajina ovat devat (paholaiset). Intiassa hindulaisuudessa puolestaan jumalat ovat devoja, niiden ylijumala on sodanjumala Indra, ja paholaiset ovat asuroja. Nimien väliset yhteydet ovat mielenkiintoisia: toisen puolen jumalat ovat toiselle paholaisia ja päinvastoin.

Ammoisina aikoina, aikoina, joista Rigveda kertoo, silloisessa uskonnossa oli kahdenlaisia jumalia, joista toiset olivat devoja ja toiset asuroja. Devat olivat keskittyneet sotimiseen, ja heihin liittyivät esimerkiksi kastit. Asurat taas panostivat tietoon, totuuteen ja henkiseen kehitykseen. Indusjoen itäpuolella devat voittivat. Lännessä (Iranissa) Zarathustra tappeli Indraa ja kumppaneita vastaan. Tästä on yli 6000 vuotta (ajoituksesta kiistellään, mutta yhdistelemällä kielitieteellisiä menetelmiä tähtitaivaan kuvauksiin saadaan käsitys siitä, milloin avestan kieli eriytyi Rigvedan aikaisesta sanskritista, mikä siis on tämän ajoituksen taustalla).

Zarathustran oppi on todennäköisesti ollut alun perin ateismia. Kannattaa esimerkiksi huomata, että Ahura Mazda tarkoittaa suurta viisautta, ja kaikki pyhiksi kuolemattomiksi myöhemmin ylennetyt ovat olleet yleviä periaatteita – näin siis Avestan vanhimmissa osissa, joiden ajatellaan olevan itsensä Zarathustran ”kynästä”. Koska ateismi on vaikea maailmankatsomus, viisaudesta on myöhemmin tullut jumala ja ylevistä periaatteista personifioituja enkeleiden kaltaisia olentoja. Tosin Iranissa on aikoinaan ollut ”valtionuskontona” organisoidun ateismin kaltainen versio zarathustralaisuudesta. Tässä aikansa suurvallassa oli täydellinen uskonnonvapaus, annettiin ensimmäinen tunnettu ihmisoikeuksien julistus, ja sukupuolten välillä vallitsi sellainen tasa-arvo, joka tuntuu jossain määrin utopialta nykylänsimaisesta perspektiivistäkin katsottuna – naiset menivät armeijaan tehdäkseen mielitiettyihinsä vaikutuksen, ylenivät huipulle asti, olivat tieteentekijöitä tai bisneshaita. Tasa-arvo ulottui jopa hölmöön ritarillisuuteen asti, mistä on osoituksena naispuolinen kenraali Panthea, joka johti Kyyros Suuren kuolemattomina tunnettua eliittiosastoa. Xenofonin mukaan Panthea syöksyi omaan tikariinsa, koska hänen miehensä oli kuollut taistelukentällä. Onko länsimaisessa tasa-arvossa ollut mahdollista, että erikoisjoukkojen eliittiosaston kenraali olisi nainen? Zarathustra oli sitä mieltä, että miehillä ja naisilla kuuluu olla yhtäläiset oikeudet, velvollisuudet, vapaudet ja mahdollisuudet. Tosin joidenkin lähteiden mukaan Kyyros Suuren Iranissa tunnettiin myös palkallinen äitiysloma…

Myönnän, että tämä teema on minulla pinnalla, koska se on eräs tulevan kirjani kantavista teemoista.

Mistä moraali tulee ateistille? Filosofisesta pohdiskelusta. Näemmä niin oman moraalini rakennuspalikat kuin zarathustralaisuuden, kristinuskon ja islaminkin ovat tavalla tai toisella oikeudenmukaisuus (totuus) ja laupeus (lempeys tai armo). Tosin mielestäni niin kristinusko kuin islamkin missaavat jossain määrin sen pointin, että oikeudenmukaisuudesta universaalina periaatteena on pääteltävissä yleinen, yhtäläinen ja kaikenkattava tasa-arvo (joka zarathustralaisuudessa on edelleen läsnä). Laupeuden tai armon pointti taas on se, että pelkän oikeudenmukaisuuden varaan rakentuva moraali voi olla hyvinkin armotonta, mutta laupeudella varmistetaan se, että jokaisesta pidetään huolta.

Vielä lopuksi eräs teema, josta keskustelimme, ja joka tunnetaan nimellä ”liskoaivot” tai ”luola-apina”. Ihmisen evoluutio on jäänyt huomattavasti jälkeen teknisestä evoluutiosta. Olemme vielä luola-apinoita ja liskoaivojemme pelkojen ja vaistojen vietävinä. Silti meillä on teknologia tuhota tämä pallo moneen otteeseen, päällystää paksulla lasikerroksella. Ihminen ei ole kovin paljon parempi eläin kuin kissa, joka löytäisi jostain punaisena loistavan suuren napin – ehkä hetken se sitä ihmettelisi, mutta lopulta uteliaisuuttaan painaisi, ja tuloksena olisi ilotulitus atomipommeilla. On mahdollista, että ihminen tappaa itsensä ja tämän pallon pois ennen kuin ihmislajille ehtii kehittyä nykyisen teknologian hallitsemiseen vaadittavat kyvyt. Väitetään, että suuret ongelmat (ympäristö, nälänhädät, taudit) eivät ole ratkaistavissa, mutta teknologia niiden ratkaisemiseen on jo olemassa. Ei vain ole tahtoa käyttää resursseja. Ihmiskunta käyttää vuosittain tuhat miljardia euroa aseisiin. Tämän rahan käyttäminen maapallon ongelmien ratkaisemiseen olisi hyvä alku, ja saattaisi jopa riittääkin. Mutta se ilmeisesti edellyttäisi sitä, että emme kokisi toisiamme vihollisina tai kilpailijoina, ja tässä tarvittaisiin maailmankatsomusten välistä liennytystä. Ainakin matkakeskusteluissamme tämä liennytys oli läsnä: kunnioitetaan toista, tämän maailmankatsomusta ja moraalia, vaikka sen perusteet olisivatkin omasta poikkeavat.

Suuria teemoja 3: Möhlääminen

Taannoin humoristikolumnistina/pakinoitsijana kehitin vaihtoehtoisia shakkititteleitä, kuten möhläriehdokas, möhläri, kansainvälinen möhläri ja suurmöhläri (vertaa todellisuuteen vaihtamalla sana ”möhläri” sanalla ”mestari”). Turnauksen vanhetessa kehittelimme näistä kahdelle viimeiselle tittelille samalla tavalla eksaktit kiinnityskriteerit tavoitetuloksineen, ja tittelin saamiseksi tarvittaisiin kolme kiinnitystä. Nämä kriteerit poikkeavat ainoastaan suorituslukuvaatimuksen osalta mestari-vastinpareistaan, eli olennaista on se, että pääsee möhläämään riittävän kovatasoisia vastustajia vastaan.

Pelipaikan ympäristöä.

Pelipaikan ympäristöä.

Vaatimukset kiinnitykselle:

  • Pelimäärä 7–9 peliä turnauksessa (EM-turnauksen osalta 7 riittää).
  • Vähintään puolella vastustajista titteli.
  • Vastustajista vähintään 3 suurmestaria kiinnitykseen suurmöhlärin titteliin. Vastustajista vähintään 3 suurmestaria tai kansainvälistä mestaria kiinnitykseen kansainvälisen möhlärin titteliin. Naisten tittelit lasketaan naisten kiinnityksiin.
  • Suoritusluvun tulee olla 500 pistettä alle oman vahvuusluvun kiinnitykseen suurmöhlärin tittelistä ja 250 pistettä alle kiinnitykseen kansainvälisen möhlärin titteliin.

Oma möhläilyni sekä tilastojen että näiden tittelikriteerien valossa vaikuttaa surkuhupaisalta:

  • 0,5 pistettä yhdeksästä pelistä (odotustulos 2,5 pistettä, tähän asti huonoin turnaustulokseni on muistaakseni 1/5).
  • Suoritusluku 1712 (vahvuusluku 1975).
  • Tittelipelaajia 6, joista naisten suurmestareita 2 ja naisten kansainvälisiä mestareita 3.

Täten johtopäätöksenä voidaan todeta minun ansainneen ensimmäisen kiinnitykseni naisten kansainvälisen möhlärin titteliin. Olen siis päässyt möhläämään Caissan esipihalta muusan upeisiin marmorisaleihin myös kirjaimellisesti, ottaen huomioon pelipaikkamme prameuden (jos Caissa esipihoineen kiinnostaa, suosittelen tutustumaan Berliinin pyövelinä tunnetun kansainvälisen mestarin Kurt Richterin kirjaan Shakkitarinoita). Tämä tittelitulos vastaa hyvin omaa käsitystäni peleistäni, ja on sopusoinnussa jo teininä kehittämäni möhläämisen filosofian kanssa. (Ykköspelaajamme Anastasia Nazarova puolestaan onnistui hankkimaan kiinnityksen naisten kansainvälisen mestarin titteliin.)

Yhteenveto

Summa summarum: Suomen naisten tulos tässä EM-turnauksessa oli historiallinen – ja siis korostan, että lähihistoriallisen loistava (kaikesta möhläilystäni huolimatta)! Edellisen kerran Suomi oli sijoittunut turnauksessa muulle sijalle kuin viimeiseksi tai saanut yhdenkin otteluvoiton vuonna 2007. Ilman puolikasta pistettäni näin ei olisi tälläkään kertaa käynyt. Joukkueen menestyksen kannalta juuri olennaisessa kohdassa en siis möhlännyt enempää kuin vastustajani. Vaikka oma vahvuuslukuni otti tästä pahasti kuokkaan, se on vain numeroita. Turnauksen positiivisina puolina puolestaan mainittakoon harjoittelumotivaation kasvu, rohkeuteni yrittää paperilla ylivoimaisia vastustajia vastaan taktisilla kikoilla voittoa passiivisen kohtaloni odottamisen sijaan, sekä suunnaton halu hankkia kiinnityksiä suurmöhlärin titteliin. Hirtehishuumorin lisäksi viimeinen tavoite sisältää aidosti kunnianhimoa, sillä jos haluaisin saada vastustajikseni kolme suurmestaria ja vähintään 500 pistettä vahvuuslukuani surkeamman suoritusluvun, oman vahvuuslukuni tulisi olla nykyistä paljon korkeampi, ja minun pitäisi myös osata pelata nykyistä paremmin päästäkseni möhläämään entistä parempia vastustajia vastaan…

Loppukommenttina pohdin, pystyisinkö viihdedekkarisarjaani kirjoittamaan mielikuvituksellisempaa kansainvälisen turnauksen kuvausta kuin tämä, koska tunnetustihan todellisuus on tarua ihmeellisempi. Tuskin kukaan myöskään pystyisi keksimään herkullisempaa kohtausta kuin eräissä aiemmissa shakkiolympialaisissa yökerhossa… mutta ehkä yritän silti.