Terroristeja vai vapaustaistelijoita? Sotapropagandan lyhyt oppimäärä

Ohessa mukaelma alustuksestani Varparannan Rauhanakatemiassa lauantaina 29.elokuuta 2015.

Propagandasta

Propagandassa on pohjimmiltaan kyse sanojen ja termien voimasta. Kuka päättää, mitä milläkin sanalla tarkoitetaan? Maailma on sanojen vanki, ihmisten mielipiteet ovat sanojen vankeja. Todellisen vapautumisen ensimmäinen askel on alkaa epäillä sanoja, ja seuraava askel on alkaa epäillä sanojen merkityksiä. Onko oikein puhua YK:ssa tyyliin ”oletteko jo lopettanut vaimonne hakkaamisen”… ei kun siis ”oletteko jo lopettaneet atomipommin rakentamisen?” Retoriikan avulla on mahdollista antaa toisesta omituinen kuva. Esimerkiksi yllä kuvatun kommentin jälkeen ihmetellään mukamas silmät pyöreinä, että miksi se ei vastaa, suuttuiko se, ja mitä kertoo, ettei se vastaa – ei siis varmaankaan ole lopettanut arveluttavaa toimintaansa. Mutta mitä vastata, jos ei koskaan ole edes aloittanut?

Pahoitteluni median edustajille, sillä tulen tässä esittämään rankkaa mediakritiikkiä, joskaan se pääsääntöisesti ei kohdistu yksittäisiin toimittajiin. Medialla on suuri valta sanojen käyttäjänä ja termien määrittelijänä. Medialla on valta valita sanoja julkiseen keskusteluun. Paikoitellen sanoja valitaan tarkoitushakuisesti, jotta tietty tapahtuma saataisiin esitetyksi tarkoituksenmukaisessa valossa. Tämä on kyseenalaista vallankäyttöä. Toisaalta sanavalinnat saattavat johtua myös esimerkiksi naiivista luottamuksesta ulkomaisiin uutistoimistoihin, jotka kyseisiä sanoja käyttävät.

Mutta sotapropagandaa on kaikkialla. Nostan aluksi esille arkisia tapoja tehdä sotapropagandaa vaikuttamalla lapsiin.

Supersankarit ja sotapelit

Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa silmienne eteen supersankari. Hyvä. Säilyttäkää mielessänne oleva kuva. Kuvitelkaa tämän jälkeen supersankarinaista, joka burkhaan pukeutuneena passittaa rikollisia telkien taakse. Vaikeaa, eikö? Ei varmaankaan vastaa alkuperäistä mielikuvaanne? Sotii tavanomaista supersankarikuvastoa vastaan, jossa niin miehet kuin naisetkin pukeutuvat trikoisiin, ja naisten asusteet ovat vallan paljastavia.

Miksi supersankareiden vaatteissa on yliedustus sinistä ja punaista, mahdollisesti valkoisin somistein? Olette varmaankin huomanneet, että nämä supersankarit liputtavat amerikkalaisen maailmanjärjestyksen puolesta, ja vaikka heille sattuisikin toiminnassaan ”oheisvahinkoja”, se on kaikin puolin hyväksyttävää. Verratkaa mielessänne burkhaan pukeutuvaa supersankarinaista kapteeni Amerikkaan.

Sotapeleissä ”hyvät” ovat tyypillisesti amerikkalaisia likaisten operaatioiden erikoisjoukkojen sotilaita, ”pahat” terroristeja tai keitä vain, jotka vastustavat amerikkalaista maailmanjärjestystä. Pelejä tehdään yhteistyössä amerikkalaisten sotilasviranomaisten kanssa. Pienet lapset, erityisesti teinipojat ympäri maailmaa, opetetaan siihen, ketkä ovat hyviä ja keiden elämällä tai kuolemalla ei ole väliä. Opetetaan, että amerikkalaista maailmanjärjestystä vastustavat ovat pahoja ja heidän tappamisensa jopa kyseenalaisin keinoin on oikeutettua. Tällä mielipiteenmuokkauksella raivataan tie todellisessa maailmassa käytettävien arveluttavien keinojen, kuten ”lennokki-iskujen”, hyväksyntään suuressa yleisössä. (Mikä muuten on ”lennokki”? Kauko-ohjattu miehittämätön lentokone, jonka siipien kärkiväli voi olla jopa 15 metriä ja joka voi kantaa useita ohjuksia. Ei mikään viaton lelu, toisin kuin nimi antaa ymmärtää. Jälleen mielenkiintoinen sanavalinta.)

Esimerkiksi Socom-niminen suosittu tietokonepeli on tehty yhteistyössä USA:n Naval Special Warfare Commandin kanssa. Yhteistyötä on perusteltu muun muassa sillä, että näin peleihin saadaan autenttisuutta. Käytännössä se on tuonut peliin myös avointa USA:n lipun heiluttamista ja pystyttämistä milloin minnekin.

Mutta mistä tämä Socomin taustalla oleva ”hyvää amerikkalaista maailmanjärjestystä” puolustava pulju tulisi muistaa? Muun muassa tästä todellisen maailman sattumuksesta: 3. heinäkuuta 1988 USS Vincennes ampui alas Iran Airin Airbus A300B2-lennon numero 655 Hormuzinsalmen yllä. 290 siviiliä kuoli. Miksi tähän suhtauduttiin (ja suhtaudutaan) asenteella ”sellaista sattuu, rapatessa roiskuu, eikä munakasta voi tehdä rikkomatta munia”?

Vertaa Ukrainan yllä Buk-ohjuksella alas ammuttu matkustajakone. Tapahtunutta on ruodittu mediassa aktiivisesti jo toista vuotta, ja siitä on maalattu törkeintä mahdollista rikosta. Mutta entä Iran Airin Airbus? Ilmeisesti uutisoinnin kannalta sillä on väliä, miltä puolelta siviilejä kuolee ja mikä osapuoli on siviilien murhaajana.

Toki ajat ovat muuttuneet, mutta niin on propagandakin. Nykyään amerikkalaista maailmanjärjestystä vastustavien tekoja rummutetaan rikoksiksi eri medioissa yötä päivää, kun taas amerikkalaisten rikollisia tekoja vähätellään.

Suomi on uussuomettunut, rähmällään länteen.

Media ja sen puolueettomuus

Suomalainen media on kummallinen asia. Konkreettisesti tämän osoitti elokuussa 2008 käyty Georgian ja Etelä-Ossetian sota.

Ensimmäiset 12 tuntia uutisointi vastasi suurin piirtein todellisia tapahtumia. Suomalainen media raportoi, että Georgia on hyökännyt Etelä-Ossetiaan ja Georgian armeija on tehnyt massiivisen tykistökeskityksen Tskhinvaliin tappaen siviilejä. Sitten, kuin taikaiskusta, uutisten välittämä todellisuus erkani räikeästi objektiivisesta todellisuudesta, ja aiemmin uutisoituja asioitakin kirjoitettiin uuteen uskoon. Näkökulma oli muuttunut puolueettomasta tarkkailijasta puolen valinneeksi propagandakoneistoksi. Suomalaisissa uutisissa hyökkääjäkin vaihtui: Georgian aloittamaa aggressiota ei juurikaan noteerattu vaan väitettiin, että itse asiassa Venäjä olikin aloittanut hyökkäyksen ja Georgia ainoastaan puolustautui kuin Suomi talvisodassa. Venäjää jopa vaadittiin eristettäväksi kansainvälisestä yhteisöstä. Ei viitsitty tuoda esille sitä tosiasiaa, että ennen sotilaallista puuttumistaan Venäjä oli yrittänyt saada YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsemaan väkivaltaisuudet ja vaatimaan osapuolia lopettamaan sotatoimet välittömästi. Suomalaisessa mediassa ei myöskään mainittu, että USA esti tämän rauhanhankkeen antaakseen Georgian presidentti (pikemminkin diktaattori) Saakashvilille ”vapaat kädet” ratkaista Etelä-Ossetian kriisi.

Ikään kuin joku olisi käskenyt tai antanut ohjeet, kuinka tapahtumista pitäisi uutisoida ”oikein”. Mutta ei kai sellaista tapahdu?

Noin vuosi sodan jälkeen EU julkaisi diplomaatti Heidi Tagliavinin laatiman raportin sodasta. Raportti nimesi yksikäsitteisesti sodan aloittajaksi Georgian. Suomen mediassa raportti huomioitiin melko vaisusti, ja näin ihmisten mieliin jätettiin mielikuva, että Venäjä oli aloittanut sodan.

Kaksoisstandardeja ja tekopyhyyttä

Seuraavaksi muutamia suomalaisessa mediassa esiintyviä sanoja ja sanontoja käyttöyhteyksineen.

Maltillinen hallitus, nuori demokratia
Esimerkiksi Saudi-Arabia, Jordania, Mubarakin (ja nyt Sisin) Egypti, Pakistan. Tosiasiassa nämä ovat diktatuureja. ”Demokratia”-sanaa käytetään lännen propagandassa tarkoittamaan, että kyseinen taho on ”meidän” puolellamme, ”meidän diktaattori”. Diktaattori-sanaa ei tässä yhteydessä käytetä, koska diktaattorithan ovat pahoja.

Diktatuuri / diktaattori
Kaikki viholliset, vaikka ne olisivatkin todellisuudessa vähemmän diktatuureja kuin ”maltilliset” tai ”nuoret demokratiat”. Egyptin entistä hallitsijaa Mubarakia ei kutsuttu mediassa diktaattoriksi vaan presidentiksi, vaikka hän olikin elinikäinen presidentti.

Ortodoksijuutalainen, äärimuslimi
Miksi ei ortodoksimuslimi ja äärijuutalainen?

Edistysmielinen, uudistusmielinen
Kaikki lännen kaverit. Sanaa käytetään myös vastustajavaltion (länsimielisen) opposition edustajista.

Kansalaisten valvonta
Saudi-Arabia ja Egypti saavat ostaa nettivalvontatyökaluja, mutta Iran ei, koska viimeksi mainittu olisi kamalaa kansalaisten kontrollointia. Länsimielisen diktaattorin hallitsemassa Tunisiassa kiellettyjen listalla olivat mm. ihmisoikeussivustot, videoiden jakamissivustot, sukupuolista tasavertaisuutta kannattavat sivustot, deittipalvelut ja sivustot, joiden avulla voidaan luoda anonyymeja identiteettejä tai valeidentiteettejä. Bloggaajia hakattiin. Lännessä se sivuutettiin olankohautuksella.

Väkivaltainen mellakka vai kansan demokratian kaipuu?
Kun Tunisiassa länsimielistä diktaattoria alettiin kaataa, puhuttiin ”väkivaltaisesta mellakoinnista”. Iranin mielenosoituksista puolestaan käytettiin päinvastaista termiä. Kyllä Tunisiassakin demokratiaa kaivattiin, mutta se olisi tarkoittanut länsimielisen hallituksen ja diktaattorin kaatumista, joten sitä ei sopinut sanoa ääneen.

”Armeija marssi järjestyksenpitoon” vai ”armeija tukahdutti mielenosoitukset”?
Jostain syystä armeijan toiminta esimerkiksi arabikeväänä Tunisiassa ja Egyptissä oli järjestyksenpitoa, mutta vaalien jälkeisessä Iranissa väkivaltaista mielenosoitusten tukahduttamista. Tunisian vainottujen opposition ja ammattiliittojen edustajien mukaan kyseessä oli opposition väkivaltainen murskaaminen, mutta eihän lännessä asiaa voitu näin sanoa, koska tekijänä oli länsimielinen diktaattori. Tunisian mielenosoituksissa kuoli enemmän mielenosoittajia kuin Iranin presidentinvaalien pitkittyneessä loppunäytöksessä.

Kehotetaan vai vaaditaan?
Tunisiaa ja Egyptiä ”kehotettiin malttiin” armeijan ja poliisin murhatessa massoittain siviilejä, kun taas Iranin talouspakotteiden yhteydessä ei suinkaan kehotettu vaan vaadittiin. Iranilta vaadittiin myös vankien vapauttamista ja opposition mielipiteenvapauden kunnioittamista. Samoja asioita ei tohdittu edes suositella Tunisian länsimieliselle ja korruptoituneelle diktaattorille. Tuolloin Tunisiassa oli käytössä myös erittäin järeä nettisensuuri, joka lännen mielestä oli OK, kun taas Iranin vähäisempi sensuuri ei ollutkaan.

Murhaaminen vai ”targeted killing”?
Terroristien sanotaan ”murhaavan”, mutta esimerkiksi Israelin murhaamista palestiinalaispoliitikoista ja aktivisteista tätä sanaa ei juurikaan käytetä. Länsihän ei murhaa, vaikka murhan tunnusmerkit täyttyisivätkin. Jos sinulla on pommi, jonka räjäytät, olet murhaava terroristi, mutta jos pudotat samaisen pommin sotilaskoneesta, et enää olekaan murhaava terroristi.

Terrori-isku vai rauhanturvaamisoperaatio?
Siis puhuttaessa sotilaallisesta iskusta, johon YK ei liity mitenkään. Vaihtoehtoinen termi ”rauhaanpakottamisoperaatio”.

Terroristi vai vapaustaistelija / vastarintaliike?
Terroristi on vihollinen, joka kyseistä termiä käyttämällä epäinhimillistetään. Lännen puolella olevat terroristit, jotka tekevät terrori-iskuja vastapuolella olevia valtioita vastaan, sen sijaan ylennetään vapaustaistelijoiksi tai vastarintaliikkeeksi, eikä heitä koskevia Interpolin kansainvälisiä pidätysmääräyksiä tietenkään noudateta (esimerkkinä Iranin basaari-iskuistaan tunnettu Jundallah ja sen johtaja Abdolmalek Rigi, joka sai vapaasti matkustella ympäri maailmaa ja muun muassa tavata korkea-arvoisia Naton sotilasjohtajia).

Pyssymies vai sotilas?
Meillä on sotilaat, vihollisella pyssymiehet. Alennetaan vihollista.

Rikollisjoukko vai puolustusvoimat?
Alennetaan vihollista.

Murhattu vai sivullinen uhri / oheisvahinko?
Surmansa saaneet lännen siviilit ovat murhattuja, mutta vastapuolen siviilit ainoastaan sivullisia uhreja tai oheisvahinkoja (sen jälkeen kun heitä on ensin turhaan kivenkovaan väitetty aseistautuneiksi terroristeiksi).

Raukkamainen teko vai ennaltaehkäisevä isku?
”Ennaltaehkäisevät iskut” ovat tyypillisesti raukkamaisia tekoja. Erona on se, että niitä tekee länsiblokki.

Sotarikos vai sotilaallinen operaatio?
Kaikki me tiedämme Isisin tekemistä sotarikoksista, joista media kertoo kattavasti ja seikkaperäisesti. Toisaalta vuonna 2015 Saudi-Arabia on jo useamman kuukauden ajan tehnyt Jemenissä kutakuinkin samaa kuin Isis kurdialueilla tai Irakissa. Tätä kutsutaan sievistelevästi ”sotilaalliseksi operaatioksi” ja maalaillaan välttämättömäksi, koska muuten Iranin vaikutusvalta Jemenissä kasvaisi.

Uhittelee vai vaatii?
Länsi vaatii. Venäjä uhittelee. Samoin muut lännen vastustajat, esimerkiksi edellyttäessään länttä kunnioittamaan itsenäisyyttään ja alueellista koskemattomuuttaan.

Vastaisuudessa pyydän teitä kaikkia kiinnittämään huomiota mediassa esiintyviin termeihin. Älkää ottako niiden välittämää kuvaa annettuna, vaan kyseenalaistakaa se. Sanat eivät välttämättä ole todellisuuden objektiivisia kuvauksia, vaan joskus hyvinkin tarkoitushakuisesti valittuja.

Lopuksi lainaus George Orwellilta (jonka opit ovat esimerkkieni perusteella uponneet hyvin niin mediaan kuin päättäjiinkin): ”Maailmanlaajuisen petoksen aikakaudella totuuden kertominen on vallankumouksellinen teko”. (Paitsi jos sen tekee vastapuoli, onko se silloin kenties terrorismin tukemista?)

5 Comments

  1. Juha Kovanen

    Alian esitys oli paikan päälä kuultuna yhtä vaikuttava kuin nyt artikkelina. Terveellistä purtavaa sosiaaliseen mediaan!
    Lasten kohtaama sotapropaganda on erityisen mielenkiintoinen juttu. Siitä en ole huomannut keskusteltavan. Alian esimerkit ovat väkivaltaviihteeen alalta, minkä vaikutuksista ovat asiantunijat antaneet kummalisia ”ei negatiivisia vaikutuksia” tai jopa ”terveellisstä aggression purkua” -tyyppisisä lausuntoja. Tässä tuotu poliittinen näkökulma toivottavasti ryydittää keskustelua.

    Reply
  2. Pasi Huttunen

    Tämä esitys on hyvä perusesitys aiheesta ja varmasti hyödyllinen monille. Parempi se olisi jos pitäydyttäisiin itse viskomasta retorisia, progadandalta vaikuttavia kikkoja:

    ”Ikään kuin joku olisi käskenyt tai antanut ohjeet, kuinka tapahtumista pitäisi uutisoida ”oikein”. Mutta ei kai sellaista tapahdu?”

    Jos media on luovuttanut journalistisen päätösvallan toimituksen ulkopuolelle, se on vakava asia. Osoita se sen sijaan, että vihjailisit. Nyt tuo heitto vain vie uskottavuutta ansiokkaalta esitykseltä.

    Reply
    1. Alia (Post author)

      Kiitos kommentista. Myönnän, että heitto on hyvän maun rajoilla. Minulla ei ole mitään sellaista sisäpiirintietoa, että tietäisin tällaisia ohjeita annetun, mutta en voi olla ihmettelemättä, miksi esimerkiksi Georgian sodan alkumetreillä uutisointi muuttui kuin taikaiskusta niin radikaalisti kautta linjan. Hartaasti toivon, että suomalaisessa mediassa ohjeita oikeasta uutisoinnista ei anneta eikä ole annettu.

      Reply
      1. Pasi Huttunen

        Tekstihän oli tosiaan todella kiinnostava. Tuo vain pisti silmään.

        Reply
  3. Vesa Räisänen

    Näiden kahden alasampumisen rinnastaminen ontuu kahdesta syystä:

    1. USA ei koskaan kieltänyt ampuneensa konetta alas.

    2. USA maksoi koneen matkustajien ja miehistön omaisille korvaukset.

    Koko keskustelu olisi käyty jo ajat sitten loppuun, jos Venäjä olisi ottanut vastuun Ukrainan yllä (vahingossa) ammutusta MH17 koneesta ja maksanut korvaukset omaisille. Tätä taas ei voi tapahtua, koska Venäjä kieltää olevansa toimija Ukrainassa.

    Reply

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *