Meille todellakin saa tulla!

Lauantaina 11.3. Kosiosuden ympäristöön Joensuussa kokoontui useita ihmisyyden puolustajia tukimielenosoitukseen maahanmuuttoviraston epäinhimillisiä päätöksiä vastaan ja puolustamaan ”paperittomien” oikeuksia ihmisarvoiseen elämään. Tilaisuudessa muun muassa luettiin kielteisten päätösten perusteluja, ja sotaa paennut pieni lapsi kertoi, ettei Irakissa ollut turvallista leikkiä – toisin kuin Suomessa. Meitä oli paljon! Kiitos, hyvät ihmiset!

Vastaavalla teemalla järjestettiin samanaikaisesti useita mielenosoituksia myös Helsingissä ja muualla Suomessa. Taustalla oli kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan itsemurhayritys Helsingissä, jonka ”maahanmuuttokriitikot” (uusnatsit) olivat videoineet ja levittäneet nettiin epäinhimillistävällä vihapuheella höystettynä. En lähde tässä toistelemaan kuvottavia yksityiskohtia, ne jokainen voi halutessaan löytää uutisista tai netin syövereistä (suositus: ei herkille).

Ohessa on rekonstruktio tilaisuudessa ex tempore pitämästäni puheesta. Tällä kertaa en lausunut Niemöllerin runoa, vaikka se olisikin sopinut tilaisuuteen hyvin. Puhuin ihmisyydestä:

Hyvät ihmiset,

Aivan aluksi haluan muistuttaa teitä siitä, että uusnatsitkin ovat ihmisiä. Tämä on olennainen asia pitää mielessä, sillä vastapuolen ihmisyyden kiistäminen mahdollistaa ja oikeuttaa epäinhimilliset teot. Tämä on viimeaikaisten julmien tekojen taustalla. Vastustajan ihmisyyden unohtamisella on tuhoisat seuraukset.

Toiseksi haluan kyseenalaistaa tämän keinotekoisen vastakkainasettelun, jossa meitä, uusnatseja ja pakolaisia yritetään usuttaa toistemme kimppuun. Jos ajatellaan suurta kuviota, meidän pitäisi olla samalla puolella. Kerron havainnollistavan esimerkin: Kapitalisti, työtön ja pakolainen istuvat saman pöydän ääressä. Pöydällä tarjoilulautasella on 20 munkkia. Kapitalisti osoittaa taivaalla lentävää teräsmiestä, ja kun pakolainen ja työtön kääntyvät katsomaan, vie lautaselta 19 munkkia. Kun pakolainen ja työtön jälleen katsovat lautasta, kapitalisti tökkäisee työtöntä kylkeen ja sanoo sille, että tuo pakolainen haluaa viedä viimeisen munkin. Tämä on vastakkainasettelun suurin syy. Sen sijaan, että olisimme toistemme kurkussa tappelemassa viimeisestä munkista, meidän kaikkien tulisi liittoutua ja suureen ääneen kysyä kapitalistilta: ”Minne katosi 19 munkkia?” Ja vaatia oikeudenmukaisempaa jakoa!

Vielä lopuksi havainto: yli 20 vuotta sitten etelässä naureskeltiin sille, ettei Joensuussa saada skiniongelmaa ratkaistua. Tilanne nyt: Joensuussa ei ole merkittävää ongelmaa, mutta Helsingin keskustassa sen sijaan ei puututa ”maahanmuuttokriitikoiden” leiriin, joka on uhka turvallisuudelle ja säteilee väkivaltaa ympäriinsä. Olisiko Helsingin päättäjillä peiliin katsomisen paikka ja myös opinpaikka siitä, miten Joensuussa aikoinaan saatiin turvallisuusasiat kuntoon?

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *