Meillä kaikilla on rajoitteita

Kokoomuksen Susanna Kosken viimeaikaiset kommentit ovat saaneet minut miettimään jälleen kerran omaa historiaani. Lapsuuteni vietin köyhissä oloissa, eikä ollut mikään itsestäänselvyys, että edes ruokaa olisi ollut pöydässä. Raha oli tiukassa, joten se, tai pikemminkin sen puute, oli tärkein perhettäni määrittävä tekijä, tärkein puheenaihe ja valtasi ajattelun. Se puolestaan aiheutti näköalattomuutta ja kyvyttömyyttä pitkäjänteiseen suunnitteluun. Tämä on psykologisissa tutkimuksissakin todettu, eli Susanna Kosken peräänkuuluttama ”itseään niskasta kiinni ottaminen” on pääsääntöisesti mahdotonta.

Tarkastellaanpa hetki, mitä ”luokkanousuni” on vaatinut. Heti ensimmäisen luokan ensimmäisenä koulupäivänä ajattelin, että 9 vuoden kuluttua koulun päättyessä minun täytyy olla paras, jotta voin valita, minne päädyn sen jälkeen. En usko, että kovin moni lapsena on kyennyt tämänkaltaiseen pitkäjänteiseen suunnitteluun, edes Susanna Koski. Ehkä hänen kaltaistensa oikeistolaisten vanhemmat ovat suunnitelleet heidän puolestaan, mutta omani olivat siihen kykenemättömiä.

12-vuotiaana korjasin sähkölaitteita saadakseni rahaa, 13-vuotiaana kuvioon tulivat mukaan tietokoneet, 15-vuotiaana ansaitsin rahaa myös pääsemällä palkintosijoille shakkiturnauksissa. Yläasteikäisenä tein ensimmäiset osakekauppani ja osallistuin valuuttakeinotteluun Suomen päästäessä markan kellumaan. Lähipiiristäni kukaan ei harrastanut vastaavaa. He eivät edes ymmärtäneet mitään viimeksi mainituista rahantekotavoistani, eikä heillä ollut kykyä sitä minulle opettaa. Uskon, että monet oikeistolaiset saavat tähän perheeltään kädestä pitäen oppia ja mahdollisesti myös alkupääoman.

Myös lukiossa olin luokkani paras, ja kirjoitin ne kuuluisat 6 ällää. Sitten armeijaan, missä säästin suurimman osan päivärahoistani, ja palveluksen jälkeen päädyin vielä joksikin aikaa inttiin töihin ”kesävänrikkinä” rahan ja kokemuksen vuoksi. Sieltä yliopistolle opiskelemaan ja osa-aikatöihin, ja myöhemmin väitöskirjaa tekemään. Mihinkään näistä teoista minulla ei ollut mallia lähipiiristä, toisin kuin ”menestyjillä” yleensä: heitä lähipiiri ohjaa ja kannustaa, näyttää mallia. Heille itseään niskasta kiinni ottaminen on helpompaa. Monilla köyhyyteen tuomitulla ei tätä kykyä ole – olen sen omakohtaisesti todistanut vierestä katsoen. Nuorena aikuisena osa palkkatuloistani kului perheenjäsenteni taloudelliseen tukemiseen vielä silloinkin, kun olin jo muuttanut asumaan omilleni toiselle paikkakunnalle.

Mielestäni hyväosaisten on tekopyhää ”neuvoa” heikommin pärjääviä, että ota itseäsi niskasta kiinni – heidän lähtökohtansa ovat niin erilaiset, että he ovat kykenemättömiä ymmärtämään. Toisesta maailmasta tulevien neuvojen sijaan huono-osaiset tarvitsevat yhteiskunnan apua, hyvinvointiyhteiskuntaa huolehtimaan perusasioista, jotta pitkäjänteisen ajattelun mahdollistava henkinen kantti pääsisi kehittymään.

Olen kovan oikeistolaisen politiikan ihanne, ja monesti on hämmästelty, miksi en ole kokoomuslainen vaan Vasemmistoliiton vasemman laidan kulkija. Syy on siinä, että en unohda menneisyyttäni ja saamaani vetoapua.

Aku Ankassa annetaan Roope Ankan myötä kuva siitä, kuinka ”ryysyistä menestykseen” -tarinoissa yleensä käy: menestyjästä tulee kylmä, hänellä on kovat arvot ja kaikki mitataan rahalla. Tähän asti saagani kuulostaa siltä, että olisin itse omilla kyvyilläni nostanut itseni, ja siten sopisin oikeiston mannekiiniksi. Mutta näin ei aivan ole. Pitkäjänteisellä suunnittelulla ja aivojeni käytöllä olen ainoastaan osannut tarttua saamiini tilaisuuksiin. Ja ne tilaisuudet, joita paremmista lähtökohdista tulevat saavat perheensä ja sukunsa tukemina ja kannustamina, on minulle tarjonnut pääosin hyvinvointivaltio.

Hyvinvointivaltio on antanut minulle mahdollisuuden ottaa riskejä, kun yhteiskunnan turvaverkko on taannut sen, että jos epäonnistun, niin minusta huolehditaan sen aikaa kun yritän nousta jaloilleni. Ilmainen koulutus on ollut saamistani mahdollisuuksista ehdottomasti tärkein. Hyvinvointivaltio on tukenut myös perheen perustamisessa sekä toisen tutkinnon hankkimisessa, kun luonnontieteiden alan tohtorintutkinnolla ei löytynytkään töitä. Päivääkään en tosin itse ole ollut työttömänä enkä koskaan ole tarvinnut toimeentulotukea (opintotukea sitäkin enemmän), mutta on hyvä, että työttömyysturva ja toimeentulotuki ovat olemassa ja ottamassa koppia, jos työmarkkinoilla käy huonosti. Tosin toivoisin, että toimeentulotuki ja muutamat muutkin tuet korvattaisiin vastikkeettomalla perustulolla. Se olisi inhimillinen ja syyllistämätön tapa antaa heikompiosaisille mahdollisuuksia kehittää ylpeyttä ja siten näköaloja ja tulevaisuudensuunnitelmia.

Useimmat oikeistolaisen maailmankatsomuksen omaavat eivät kokemuksen ja ymmärryksen puutteensa vuoksi hahmota tätä kaikkea. He eivät tiedä eivätkä kykene ymmärtämään, kuinka huono-osaisen elämä ja pää toimivat. Eivät, vaikka siitä on akateemista tutkimustietoakin.

En tiedä, pitäisikö minun lopuksi kehottaa ymmärtämään Susanna Koskea ja kumppaneita, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät tai sanovat. Vai säälimään heitä.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *