Kun mikään ei riitä – lomalla vapaaehtoistyöstä

Luultavasti se, mitä kirjoitan seuraavaksi, on asia, jota vapaaehtoistyötä tekevä maailmanparantaja ei saisi edes ajatella, saati sitten sanoa ääneen.

Minulla meni kuppi nurin. Siihen ovat myötävaikuttaneet isommat ja pienet asiat matkan varrella, mutta lopullisesti juna suistui raiteiltaan kuukausi sitten shakin SM-kisojen aattona hyvin pienen tapahtuman myötä, joka sai minut ajattelemaan.

Olin Helsingissä, rautatieasemalla. Eräs nuorehko laitapuolen kulkija tuli pyytämään minulta paria euroa (omien sanojensa mukaan kotimatkaan julkisilla, luulen että todellinen käyttötarkoitus olisi ollut jokin muu). Sanoin, että minulla ei ole rahaa annettavaksi. Tämä on vakiovastaukseni myös kaikille feissareille – käytän aikaani vapaaehtois- ja järjestötyöhön sekä luottamustehtäviini, joten minulla ei ole aikaa ansaita rahaa, eli annan maailmanparantamiseen aikaani enkä rahaa.

Seuraavaksi sain kuulla kaikenlaista, osin painokelvotontakin: olin hyväosainen, jolla on rahaa mutta ei halua auttaa. Kimpaannuin ja vastasin kipakasti, että kysyjällä ei ole aavistustakaan siitä, miten pienet tulot minulla on. Olisin jatkanut, että jos hän oli toimeentulotuella, niin hänellä oli enemmän tuloja kuin minulla yrittäjänä ja kirjailijana (on kiva, että kirjoistani pidetään ja niitä kehutaan niin julkisesti kuin yksityisestikin, mutta niitä ei myydä edes sen vertaa, että taiteilijana pääsisin tuntipalkoille saati sitten saisin niistä elantoni), mutta kysyjä ehti liueta paikalta.

Vastaavia kohtaamisia on ollut Joensuussakin – minulta tullaan pyytämään rahaa, koska tokihan minun hyvänä ihmisenä pitäisi sitä kyselemättä antaa, ja voi sitä moitetulvaa, kun en näitä odotuksia täytäkään. Feissareidenkin kanssa on ollut kaikenlaisia rimanalituskohtaamisia (suurimmasta osasta negatiivisia kokemuksia on vastannut Kirkon ulkomaanapu), mutta pääsääntöisesti feissareiden suhtautuminen minuun on ollut positiivista, vaikka en lahjoittajaksi rupeakaan. Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja niin tyttöjen ympärileikkaamisen globaalista torjunnasta, Syyrian pakolaistilanteesta kuin globaalista ihmisoikeustilanteestakin, ja molemmat osapuolet ovat keskusteluista oppineet.

Myös perusteluni, että lahjoitan rahan sijasta aikaani maailmanparantamiseen, on pääsääntöisesti kelvannut. Paitsi että… on ollut niitäkin kohtaamisia, joissa feissari alkaa inttää, että se, mitä vapaaehtoistyönä ja poliitikkona teen, on toki hyvä asia, mutta voisin tehdä paljon enemmän ryhtymällä sen lisäksi myös lahjoittajaksi! Toki voisin tehdä paljon enemmän – tämä pätee varmaan lähes jokaiseen ihmiseen maailmassa, paitsi ehkä Mahatma Gandhiin ja äiti Teresaan (jälkimmäiseen sillä varauksella, että hänen varainkäyttönsä ja kirjanpitonsa asiattomuudesta esitetyt epäilyt ovat perusteettomia).

Millaisia vaikutuksia tällä jatkuvalla syyllistämisellä on? Toki se saa oloni tuntumaan kurjalta. Mutta se nostaa myös voimakkaan vastareaktion, ja alitajuisesti saatan tehdä päinvastoin kuin syyllistäjä toivoo.

SM-kisojen aikana minulla oli kohtalaisen hauskaa, kun sain keskittyä shakkiin unohtaen ”vapaaehtoiset” velvoitteeni (kirjoitan selonteon kisoista myöhemmin, kunhan jaksan). Kisojen jälkeen olen ollut lomalla vapaaehtoistyöstä. En tiedä, kuinka pitkään lomailen – luultavasti sain vapaaehtoistyöburnoutin. Yrittäjänä/kirjailijana toki työni teen, en koe sen mielekkyydessä mitään ongelmaa. Tosin hämmästelen sitä, että yrittäjä Dannenbergin tilauskirja tarkastusten osalta on hyvin ohut verrattuna vapaaehtoistyötä ilmaiseksi tekevän tarkastaja Dannenbergin tilauskirjaan.

Psykologiassa tunnetaan haloefekti. Se tarkoittaa, että jonkin ihmisessä havaitun asian vuoksi mielikuvaan tästä ihmisestä liitetään monia samankaltaisia asioita, vaikka niiden puolesta ei olisi minkäänlaisia todisteita. Objektiivisia tosiasioita ovat, että paljastan rötösherrojen ja -rouvien rötöksiä ja tutkin niitä. Tämän lisäksi puolustan julkisesti totuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Taistelen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja luokkaeroja vastaan. Myönnän, että silloin tällöin olen myös ostanut Ison Numeron.

Mielestäni näistä asioista ei kuitenkaan voi tehdä sellaista (haloefekti)päätelmää, että sinisilmäisesti antaisin rahaa kaikkiin mahdollisiin keräyksiin ja muille sitä minulta pyytäville. Sen voin paljastaa, että kyyninen suhtautumiseni rahaan ja sitä minulta haluaviin juontaa juurensa lapsuuteeni ja nuoruuteeni, jolloin hyväntahtoisuuttani käytettiin törkeästi hyväksi (olen käsitellyt teemaa kirjoissani, joten suosittelen niiden lukemista, mikäli ajatukseni aiheesta kiinnostavat enemmän). Ei enää ikinä.

Hyviä ihmisiä on, mutta en väitä olevani sellainen. Eniten inhoan lausetta ”voisit edes joskus ajatella muitakin” tai sen johdannaisia, joita tuli kuultua lapsena aivan liikaa, ja nykyäänkin sen versiot ainakin edellä mainitun kaltaisissa tilanteissa kävelevät liian usein vastaan.

Psykologian puolella auttajia käsittääkseni ohjeistetaan seuraavalla vertauksella: jos olet lentokoneessa ja tapahtuu onnettomuus, laita ensin happimaski itsellesi ja vasta sen jälkeen auta muita. Auttaessasi toisia huolehdi siis ensin omasta jaksamisestasi. Siksi ilmoitan täten julkisesti, että osan SM-kisoista saamistani palkintorahoista käytin uuteen kauniiseen mekkoon enkä lahjoittanut hyväntekeväisyyteen. Luultavasti käytän loppusummankin itseni tai perheeni hyvinvointiin.

Jos kirjoituksestani ei käynyt selväksi, niin sanon vielä suorasanaisesti, että jaksamiseni on kortilla eivätkä syyllistävät vaatimukset ole rakentava tapa vaikuttaa tilanteeseen. Lopetan kirjoitukseni tähän ja jään odottamaan kivitystuomiota.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *