Got to be some good times ahead!

Kolmas maajoukkuekomennus, määränpäänä Georgian Batumissa järjestettävät euroopanmestaruuskisat. Naisten joukkueessa pelaavat (pöytäjärjestyksessä) Anastasia Nazarova, Heini Puuska, Alia Dannenberg, Sarabella Norlamo ja Heljä Lehtinen, ja valmentajakapteenina on suurmestari Davorin Kuljasevic. Pelaavaan kokoonpanoon kuuluu jokaisella kierroksella neljä pelaajaa, joten yksi on aina vapaalla. Jättäydyin vapaaehtoisesti vapaavuorolle ensimmäisellä kierroksella (linkki peleihin), koska pitkän matkan aikana sain nukuttua ainoastaan pari tuntia, joten tätä kirjoittaessani saatan olla hieman hysteerisessä tilassa. *** Edit, olen sittenkin torstaina pelaavassa kokoonpanossa, onneksi nukuin yön hyvin. Järjestäjät ovat hieman sählänneet joukkueemme kokoonpanon kanssa, mutta ennakkotietona siis, että pelaan 3. pöydällä valkeilla Armenian Maria Gevorgiania vastaan (toivottavasti tämä linkki toimii liveseurantaa varten…). Pelit siis alkavat Suomen aikaa kello 14. ***

Suomen naisten alkuranking on 29/32, joten tällä kertaa odotuksia paremmaksi pelaamiseksi ei riitä pelkkä viimeisen sijan välttäminen. Aiempien tapojeni mukaisesti pyrin raportoimaan mahdollisimman ajantasaisesti kuvia, tunnelmia ja ehkä pelejäkin.

Istambul kisakoneesta kuvattuna. On mielenkiintoista, miksi joidenkin sotaa käyvien maiden ilmatilassa siviililennot ovat business as usual. Ehkä tässä on aistittavissa lieviä kaksoisstandardeja, että toisille sota on juuri se business as usual.

Istambul kisakoneesta kuvattuna. On mielenkiintoista, miksi joidenkin sotaa käyvien maiden ilmatilassa siviililennot ovat business as usual. Ehkä tässä on aistittavissa lieviä kaksoisstandardeja, eli että toisille sota on juuri se business as usual.

Matkapäivä ja ensimmäinen pelipäivä: yöllä lento Istanbulin kautta Tbilisiin, ja Tbilisistä bussilla Mustanmeren rannalle Batumiin. Ja Kutaisi matkan varrella – aikoinaan neuvostoliittolaisissa elokuvissa, joissa seikkailtiin Georgiassa, kaikki olivat aina matkalla Kutaisiin. Tosin ennen Kutaisia ja sen jälkeen tapahtui kaikenlaista mielenkiintoista, ja bussimatkan tunnelmaan päässee parhaiten sisälle kuuntelemalla Leevi and the Leavingsin Teuvo, maanteiden kuninkaan. Todettakoon, että kuskilla oli ohjaamossa taika-amuletteina kolme krusifiksia, kaksi ikonia ja ilmeisesti myös rukousnauha. Luultavasti täkäläisessä liikennebarbariassa (Suomessa sentään on liikennekulttuuri, joka tosin on erittäin huono ja painottaa vahvimman oikeuksia – Georgiassa taas…) koetaan tuollaiset onnenkalut tuiki tarpeellisiksi – sen verran oli ristejä ja muita muistopaikkoja kuolleille tien käyttäjille reittimme vieressä ja tuhoutuneita autonromuja kymmeniä. Ehkä hervottomin kokemus oli, kun yöllä bussi ohitti edessä ajavaa, vastaan tuli rekka, joka tööttäsi ja lopulta yhteentörmäyksen välttävää marginaalia jäi ehkä parikymmentä senttiä – tämä täpärä ohitus tapahtui puoleltani, ja ikkunan vieressä istuessani hahmotin kyllä vähäiset väliin jääneet sentit. Eikä pikkubussin turvavyöt toimineet. Toisin kuin viime vuonna, tämä kuski ei saanut sakkoja…

Aamu sarastaa kaikesta huolimatta hieman ennen Kutaisia...

Aamu sarastaa kaikesta huolimatta hieman ennen Kutaisia…

Matkanteon riskeistä huolimatta minusta on todella mukava palata Georgiaan, joten en todellakaan pahastunut, että euroopanmestaruusturnaus järjestetään tänä vuonna samassa paikassa kuin viime vuoden shakkiolympialaiset. Upeat maisemat, hyvä ruoka, lämminhenkiset ihmiset ja edelleen mielestäni maailman paras punaviini – joitain syitä luetellakseni.

Turnauksen aloitustunnelma on pääteltävissä tekstini otsikosta, joka on Freddie Mercuryn kappaleesta Living on my own. Se on soinut päässäni korvamatona kohtuullisen jatkuvalla syötöllä keväästä alkaen – tosin vasta hieman yli kuukauden takaisen miellyttävän sattumuksen myötä sain tietää laulun nimen, sanat ja kaiken muunkin. Shakillisesti se osuu turhankin sattuvasti: aloitettuani kaapista ulos tultuani taas pelaamisen pitkän tauon jälkeen matkani on ollut lähinnä alamäkeä – ei tarvitse muistuttaa lukuisista SM-hopeoistani tai muusta, olen niistä hyvin tietoinen. Alamäkeä mittaa hyvin se, että olen näiden kuuden vuoden aikana menettänyt 200 pistettä Elo-luvustani (kansainvälinen vahvuusluku).

Kaksi vuotta sitten EM-turnauksen edesottamuksiani pystyi hirtehishumoristisesti luonnehtimaan siten, että saavutin kiinnityksen naisten kansainvälisen möhlärin titteliin. Tämänvuotinen SM-turnaus meni penkin alle. Tiedostan hyvin, että jos merkittävää käännettä parempaan ei tapahdu, tämä saattaa olla viimeinen maajoukkuepestini.

Tulosten puolesta ei näytä hyvältä. Tosin muutama asia on myös muuttunut tosiasioiden tunnustamisen myötä. Ehkä näkyvin muutos on se, että pelaan jälleen teiniaikojeni tyylillä ja avauksilla pelejä, jotka aiheuttavat sydämentykytyksiä ja joita pelatessa tuntee todellakin elävänsä (linkin takaa juttu kuukauden takaisesta wieniläisestä gambiitistani Karjalaisen shakkipalstalla). Aiemmalla pelityylillä pelasin tunteettoman konemaisesti avauksissa ilman ihmeempää ajankäyttöä itselleni edun, jota en avauksen jälkeisissä ”hengettömissä” asemissa osannut hyödyntää, vaan pikkuhiljaa menetin etuni ja tuhlasin aikaani lisääntyvä pänniminen kaverinani. Ei – mieluummin koen suuria tunteita laudan äärellä, vaikka sen varjopuolena välillä ovatkin ilotulituksen sävyttämät (omat) möhläykset. Eli avaukset menivät totaaliremonttiin – nykyään pelaan luontoni mukaisesti.

Toinen, ulospäin vähemmän näkyvä asia on se, että enää en rämmi tässä suossa yksin, vaan minulla on opas eli henkilökohtainen valmentaja: shakin kansainvälinen mestari Mikael Agopov, johon tutustuin aikoinaan teoreettista fysiikkaa opiskellessani (olemme molemmat fysiikan tohtoreita). En ole koskaan ollut näin hyvin valmistautunut, paitsi että en edelleenkään tunne oloani valmiiksi ja takaraivossa jyskyttää, että vielä olisi ollut paljon tehtävää ennen tätä turnausta. Toisaalta taas ihminenhän ei ole koskaan mihinkään koitokseen täysin valmis!

Mutta siis suhtaudun toiveikkaasti – got to be some good times ahead! En voi muuta kuin tehdä parhaani, ja turnauksen päätyttyä ja savun hälvettyä lasketaan ruumiit – ei kun pisteet…

Päivän asu: Suomessa pitkä talvitakki, Georgiassa tulee hyvin toimeen ilman minkäänlaista takkia.
Päivän tunnussävel: Living on my own (Freddie Mercury).

Suomen kesä oli aivan kamala, mutta Batumissa hymyilyttää, vaikka on lokakuun loppupuoli.

Suomen kesä oli aivan kamala, mutta Batumissa hymyilyttää, vaikka on lokakuun loppupuoli.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *