Akatemia

Talouspuhetta, vallankäyttöä ja auktoriteetteja

Linkin takaa aukeaa talouspuhetta ja vallankäyttöä käsittelevä artikkelini uusimmassa Peruste-lehden numerossa (1/2016). Nostan tässä vielä esiin pari vasemmistolaisittain mielenkiintoista anomaliaa talousasiantuntijuudesta. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi vasemmistossa ”talousasiantuntijan” tittelin saa usein sellainen henkilö, jonka alaa on talouden sijasta pikemminkin yhteiskuntapolitiikka. Tämä…
Read more

Uusiin tehtäviin

Akateeminen maailma on tullut nähtyä ja koettua pitkän kaavan mukaan alkaen vuodesta 1995, mutta nyt jätän sille jäähyväiset ja siirryn uusiin tehtäviin. Talouskonsultointiin ja taloushallintoon erikoistuneen joensuulaisen Lukema Oy:n hallitus on pyytänyt minua toimitusjohtajakseen, ja enempiä miettimättä suostuin. Toki tällaisten…
Read more

Rotinoita Paavolle ja muita muistumia osakunnan keittiöstä

Lahjoitin tänään Paavo Arhinmäelle ja hänen perheelleen tuoreen perheenlisäyksen johdosta pussillisen kotitekoisia karjalanpiirakoita. Vaikka yleisesti kritisoin ”maan tapaa” – siis silloin kun se tarkoittaa rakenteellista korruptiota – olen karjalaisen vieraanvaraisuuden ehdoton kannattaja. Rotinat ovat hyvä perinne. Missä tällainen teoreetikko ja…
Read more

Kaiken teoriasta ja muutenkin teoreettisesta fysiikasta

  Kävin eilen katsomassa Stephen Hawkingin elämästä kertovan elokuvan Kaiken teoria. Elokuva on hyvin toteutettu kuvaus erään aikamme merkittävimmän fyysikon urasta, ja nimiroolin näytellyt Eddie Redmayne onnistui myös hyvin kuvaamaan Hawkingin hermorappeumasairauden etenemistä. Arvosteluissa elokuvan oli mainostettu sisältävän hyvin vaikeita…
Read more

Vielä ehtii jouluostoksille!

Lisäsin taulukauppaani uudeksi myyntiartikkeliksi väitöskirjani. Opuksessa nimeltä On the fundamentals of coherence theory / Koherenssiteorian perusteista selitetään yksityiskohtaisesti, mutta kansantajuisesti ja selkeällä suomen kielellä (yleensä teoreettisen fysiikan väitöskirjat ovat vain englanniksi) kvanttifysiikan filosofian perusteet, mitä kvanttifysikaalisessa mittauksessa oikeasti tapahtuu sekä…
Read more

Nykytiedettä 2500 vuoden takaisilla menetelmillä

Taloustieteen vallitsevan koulukunnan mukaan talousilmiöiden mallintaminen ei ole mahdollista, koska taloustoimijat ovat ihmisiä, ihmisillä on vapaa tahto, eikä tämän vapaan tahdon seurauksia voida mallintaa. Tämän ajattelutavan seurauksena ”moderni” taloustiede muistuttaa sekä teoreettiselta rakenteeltaan että mallintamiskeinoiltaan pikemminkin 400-luvun e.a.a. aristoteelista fysiikkaa…
Read more

Taloustieteen perusteet kaipaavat korjausta

Oheinen tutkijakollegani kanssa kirjoittamamme mielipidekirjoitus julkaistiin 10.5.2014 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (linkki nettiversioon). Olemme aiemmin empiirisessä tutkimuksessamme osoittaneet, että todellinen talous ei käyttäydy uusklassisen talousteorian mukaan (artikkelin merkityksestä tarkemmin täällä), mutta taloustieteen vertaisarvioidut lehdet eivät kelpuuttaneet kyseistä tutkimusta julkaistavaksi, minkä vuoksi…
Read more

Päivänpolitiikka pännii!

Tällä viikolla Suomessa on tapahtunut valtakunnallisella tasolla neljä idioottimaista poliittista käännettä, jotka suututtavat minua älyttömästi: Avioliittolakialoitteen kaatuminen Tasa-arvoinen avioliittolaki ei etene lakivaliokunnasta eduskuntaan. Aloite kaatui valiokunnassa äänin 9–8. Ennen eduskuntavaaleja valiokunnan jäsenistä 10 kannatti Ylen vaalikoneen mukaan tasa-arvoista avioliittolakia, mutta…
Read more

Lyhyesti arvopaperimarkkinapetoksista

Taloussanomat kirjoitti tekemästäni arvopaperimarkkinapetostutkimuksesta tänään lyhyen uutisen. Tässä linkki itse tutkimukseen, joka samalla on kauppatieteen graduni – englanninkielinen versio tutkimuksesta on lähetetty kansainväliseen oikeustaloustieteen alan vertaisarvioituun tieteelliseen lehteen julkaistavaksi. Kirjoitan tutkimuksesta ja sen merkityksestä myös erillisen artikkelin sivuilleni, kunhan aika…
Read more